Mitä jos en siivoaisikaan itse? (sis. alekoodin Freskalle)

Te tiedätte, että olen aikamoinen siivousintoilija. Meillä on aika selkeä työnjako siivouksessa. Mies imuroi ja hoitaa "miesten hommat" (haha) eli lattiakaivot, saunan, terassien pesut ym. Minä puolestani hinkkaan kaikenmaailman yksityiskohtia, pyyhin neuroottisesti pölyjä, jynssään vessoja, järjestelen - ja pesen ikkunat.

Kaikki muu vielä menee ihan hyvillä mielin, mutta tuo ikkunoiden pesu on homma, jota vihaan. Ensinnäkin siihen menee ihan tuhottomasti aikaa, toiseksi en koskaan ole tyytyväinen lopputulokseen. Haluan, että ikkunat ovat moitteettoman kirkkaat ja että ne pestään kaksi kertaa vuodessa. Mielestäni nimittäin puhtaat ikkunat tekevät koko kotiin raikkaan fiiliksen ja tietysti päästävät valon kauniisti sisään. 

Tästä on muodostunut melkoinen marttyyrishow kun ensin voivottelen, miten kauheaa on kun tämä homma pitäisi TAAS tehdä, kyttään sopivaa säätä (jota ei ikinä ole) ja sitten kun homma on vihdoin hoidettu, niin tutkailen lopputulosta suurennuslasin kanssa, hinkkaan niitä raitoja viiteen kertaan, enkä kuitenkaan ole tyytyväinen.

Mutta nyt tilanne muuttuu. Ikkunanpesun tulee jatkossa meillä hoitamaan siivouksen ammattilainen! Pari viikkoa sitten nimittäin Freska kävi meillä pesemässä ikkunat ja olen ihan supertyytyväinen lopputulokseen. Ikkunoista tuli upean kirkkaat ja puhtaat. 

Olin varannut yhteensä 4,5 tunnin siivousajan ja ajattelin, että se riittää ikkunoiden lisäksi ehkä korkeintaan kylppärin pesuun. Näin olin myös varauksen yhteydessä toiveeksi esittänyt. 

Mutta Freskan reipas ammattilainen ehtikin siinä ajassa tehdä lisäksi koko perussiivouksen eli myös imuroinnin, lattioiden kosteapyyhinnän, vessojen pesun ja pölyjen pyyhkimisen. Toki täytyy sanoa, että meillä oli valmiiksi aika puhdasta, koska en ollut varautunut, että hän ehtisi tehdä tätä kaikkea.

Mielestäni on mahtavaa, että Freskalta saa tilattua nimenomaan tällaisia täsmätöitä säännöllisen perussiivouksen lisäksi. Meillä siivousintoilijoillakin kun on ne inhokkihommat, jotka aina jäävät roikkumaan ja aiheuttavat ärsytystä. Freskan asiakaspalvelu myöskin vinkkasi, että kannattaa olla yhteydessä heihin sähköpostitse, jos haluaa jonkun tietyn erikoistyön tekijän, sillä siivoojillakin on omat erikoisosaamisalueensa.

Jos sinäkin haluat kokeilla Freskaa, niin alekoodilla 2FKCNH saat 25 euron alennuksen ensimmäisestä tilauksesta. Suosittelen!

P.S. Tämä postaus ei ole kaupallinen yhteistyö. Sinäkin saat tilauksen yhteydessä oman alekoodisi ystäville jaettavaksi. Nerokasta markkinointia hyvän siivouksen lisäksi, tykkään.

Arjen harmauden hurmosta

Heippa ja oikein hyvää maaliskuuta! Nyt on hei virallisesti kevät. Tosi harmaissa tunnelmissa on kyllä tämä maaliskuu aloitettu, loska lotisee ja pilvet tuntuvat roikkuvan suunnilleen pään korkeudella. Voisi kuvitella, että tällaisena päivänä olisi ihanaa imeä väriterapiaa, mutta ei. Olen ihan harmaan hurmoksessa kotonakin.

Koska yksikään vuodenajan vaihdos ei tunnu miltään ilman uutta tyynynpäällistä, niin tietysti yksi sellainen on hankittu. Heittäydyin villiksi ja hommasin harmaan. Tämä löytyi ihan Prismasta ja on ihanan pehmoista puuvillaa! Samaan sarjaan kuului myös nätti torkkupeitto, mutta sitä en vielä pystynyt perustelemaan itselleni. Torkkupeittoja on muutenkin ihan liikaa. (Sen sijaan tyynynpäälliselle oli aito ja perusteltu tarve, sovitaanko näin?) Näitä sai kyllä myös kauniin tummansinisenä, mutta hetken harkinnan jälkeen oma valinta oli kyllä helppo - harmaata sen olla pitää, jälleen kerran.

Uskon, että harmaa on monelle muullekin kuin minulle aika turvallinen väri. Tarvitseeko sen arjen harmauden tarkoittaa lopulta negatiivisia asioita? Minä olen ainakin sellainen arkityyppi, jolle harmaat päivät merkitsevät jotain tuttua, turvallista, tavallista ja lohdullistakin. Eihän sitä kukaan jaksaisi, jos koskaan värit eivät räiskyisi ja pääsisi juhlimaan kunnolla, mutta välillä harmaus on ihan OK. Tänään oli juuri sellainen peruspäivä. Oli vaikea päästä sängystä ylös, mutta aamu oli ihan mukava, sitten perus työpäivä, lounaaksi tavallisia jauhelihapihvejä, tavallinen juoksulenkki, kotitöitä ja sisällä touhuamista lapsen kanssa. Ja nyt istuskelen kirjoittelemassa tätä postausta kietoutuneena tietysti harmaaseen, pehmoiseen neuletakkiin. Aion kömpiä aikaisin nukkumaan ja houkutella miehen tekemään samoin. Ehkä huomenna jotain muuta, mutta nyt on hyvä näin.

Miten teidän maaliskuu starttasi? 

P.S. Harmaudesta huolimatta olen ihan superinnoissani yhdestä sisustusprojektista, josta kuulette takuulla pian lisää. Olen nimittäin tilannut meille taulun! Siitä tulee aika iso ja paikaksi on kaavailtu olohuoneen paraatipaikkaa, tummaa telkkariseinää. Taulun maalaa tilaustyönä Virpi Viitala. Saatoin ehkä esittää jotain harmaan sävyjä toiveeksi sinnekin. ;) Jännittävä ja kutkuttava projekti, odotan lopputulosta todella malttamattomana.

Kalakeittoa ja shampanjaa

Tänään tapahtunutta: Kokataan ihan tavallista kalakeittoa ja kun kaapissa ei ole valkkaria, korkataan shampanjapullo. Miksei, elämä on vähän tällaista. Cocktail-tilaisuuksia ja kurahousupyykkiä. Järjettömässä pimeydessä rämpimistä, mutta kuitenkin pakahduttavia onnen hetkiä. Sitä kun huomaa antavansa muille hyviä sisustusvinkkejä samalla kun on ihan hukassa oman kotinsa punaisen langan kanssa. :D

Tein mielestäni tosi kivan löydön Ikeasta, nimittäin nuo kuvassa näkyvät pellavaiset tabletit. Näitä voi käyttää myös lautasliinoina ja ovat konepestävät, tietysti. Olen nimittäin tullut siihen tulokseen, että kun ympäröi itsensä asioilla, jotka ovat konepestäviä, niin selviää mistä vain. 

Mitä Sulle kuuluu?

Kasvun hetkiä

Viikot ovat vierineet ja nyt viedään jo meikäläisen viimeistä lomaviikkoa. Loma on kyllä ollut aivan ihana, kaikkea sopivassa suhteessa. (OK, olisi pitänyt liikkua huomattavasti enemmän, mutta ei nyt takerruta pikkuasioihin.) Ollaan tavattu paljon ystäviä, syöty hyvin sekä kotona että ravintoloissa, uitu meressä ja järvessä, reissailtu, nukuttu piiiitkään aamuisin... Ladattu akkuja tulevaa syksyä varten.

Kaikki nämä edellä mainitut tietysti lataavat niitä akkuja hienosti, mutta yksi asia on ylitse muiden. Pikku-T on oppinut kesälomalla nukahtamaan yksin omassa sängyssään! Tämä tulee varmasti muuttamaan arki-illat huomattavasti kevyemmiksi ja mahdollistamaan meille aikuisille enemmän kiireetöntä ilta-aikaa.

Nyt varmasti moni miettii, että eikös tuo ole aika perusjuttu neljävuotiaalle? No joo, on, mutta meidän tapauksessa nukkumaanmeno on aina ollut haasteellista.

Pikku-T nukkui todella huonosti vauvana. Hän nukahti alkuaikoina ihan hyvin, mutta heräsi usein jo pian tuskaiseen, viiltävään itkuun ja selkeään kipuun. Vatsavaivat ja refluksi kiusasivat niin pahasti. Jossain vaiheessa hän alkoi ikään kuin taistella nukkumaanmenoa vastaan. Arki sujui ihan hyvin askareineen, kunnes piti mennä nukkumaan. En olisi ikinä uskonut, että vauva voi vältellä nukahtamista niin voimakkaasti! 

  

Joskus kesti parikin tuntia ennen kuin sain rättiväsyneen lapsen nukkumaan. Tein varmasti ne kaikki mahdolliset virheet, jotka olin etukäteen päättänyt välttää - turvakaukaloon nukuttamisesta epätoivoiseen vaunuissa ympäri ämpäri kärräämiseen (koska vaunujen pysähtyessä vauvakin heräsi). Keskellä yötä en sentään koskaan lähtenyt ajelemaan autolla minnekään, mutta sitäkin harkitsin. Bussilla lähdin joskus huristelemaan ihan vain sen takia, että tiesin T:n nukahtavan vaunuissa linja-auton hurinaan helposti. Tiedän, kuulostaa hullulta, mutta jos vauva ei nuku, niin sitä on valmis tekemään melkein mitä vain.

Vaikka onneksi masukivut lopulta hellittivät, niin nukkuminen on aina ollut se haaste numero yksi meidän perheessä. Pikku-T on sairastanut paljon mm. korvatulehduksia ja muita infektioita (astmaatikoille ja allergikoille yleistä) ja luonnollisesti nukkuminen on aina vähän niin ja näin kipeän lapsen kanssa. Välillä atooppinen ihokin on ollut niin pahana, että kutina on valvottanut öisin. 

Niinpä voimia ei ole yksinkertaisesti riittänyt siihen, että lopetetaan varsinainen nukuttaminen. Olemme vuoroilloin istuneet nojatuolissa sängyn vieressä, kunnes poika nukahtaa. Välillä siinä on mennyt niin kauan, että on lopulta itsekin saanut kömpiä "nukutustuolista" suoraan sänkyyn, jotta jaksaa taas töissä seuraavana aamuna. 

Mutta nyt sai luvan riittää! Kesäloman koittaessa ja pahimman arkiväsymyksen hellittäessä tartuttiin härkää sarvista. Ja tietysti otettiin käyttöön lasten kasvatuksen tärkeimmät metodit eli uhkailu, kiristys ja lahjonta. Pikku-T:lle laadittiin taulukko, johon sai rastimerkinnän aina kun on nukahtanut yksin omaan sänkyyn. Kuuden merkinnän jälkeen sai valita minkä tahansa lelun kaupan leluhyllyltä. 

Melkein jo usko loppui matkan varrella. Monta kertaa matkan varrella käytiin lelukaupoissa kiertelemässä ja miettimässä valintaa etukäteen. Mutta ei annettu periksi. Ja niin vain se kuusi rastia taulukkoon täyttyi ja pikkuinen sai Lego Ninjagon Colen lohikäärmeineen. Voi sitä onnea.

Vieläkään nukkumaanmeno ei suju ihan ilman säätöä, mutta se on jo varmaa, että vanhaan nukutusrumbaan ei enää lähdetä. Nukahtaminen iltaisin sujuu hieman vaihtelevasti - välillä ilman yhtään ininää hyvinkin nopeasti, välillä melkoisen "en pysty olemaan yksin täällä omassa sängyssä" -marinan säestämänä. Mutta kuitenkin lopulta hän nukahtaa - yksin omassa sängyssä. 

Nämä ovat niitä kasvun hetkiä, joiden kohdalla en tunne haikeutta. Pelkästään iloa. Mutta myönnän, että hieman silmät kostuvat kun seuraan noiden pienten, vielä pulleiden sormien touhuja pikkuruisten Legojen parissa. Minun pikku-T:ni, niin pieni ja jo samalla hiukan iso.

Ihania ja kivoja juttuja just nyt

Valkoisten verhojen läpi suodattuva auringonpaiste. Onko kauniimpaa?

Uudet Jyväskylän Viherlandiasta ostetut suloiset istutuskorit täynnä kauniita daalioita ja murattia. 

Tuore kevätsipuli. Tungen sitä nyt ihan joka paikkaan, myös leivän päälle. Nam!

Kesäinen luonto ja monet retkeilymahdollisuudet lähistöllä. Eväät mukaan tietenkin!

Se, että halusin taas tuoda vähän keltaista väriä meidän olkkariin. Ja etenkin se, että täydellinen väri löytyi omasta kaapista tyynynpäällisen muodossa.

Äidiltä saatu hassu synttärikortti. Oonko mä nyt muka niin äkkinäine? Värikkäät servetit toi siskoni kun pyysin lautasliinoja ilman väri- tai kuositoiveita. Ihanat! Itse olisin niin varmasti päätynyt johonkin tylsään mustavalkobeigeen.

Meinasin ensin otsikoida tämän postauksen "Ihania pieniä juttuja just nyt", mutta sitten mietin - kuka sen määrittää, että tällaiset jutut on pieniä? Eikö nämä juuri ole niitä elämän tärkeitä asioita? Itse ainakin saan juuri tällaisista jutuista suurta iloa arkeen.

Neljävee

Pikku-T täytti viime lauantaina neljä vuotta. Voitteko uskoa? En minäkään! En ole mikään teemajuhlien järjestäjä, joten sorry, ette näe nyt täydellisiä kattauskuvia (viime viikonloppuna mieheni vastasi täysin tarjoiluista, myös leipomisesta), mutta ajattelin sen sijaan kirjoitella itsellekin muistoksi ylös, millaista meidän elämä tämän neljävuotiaan pikku hurmurin kanssa on.

Luonnehan on ollut selvillä ensiparkaisuista asti, eikä se ole miksikään matkan varrella muuttunut. Hyvin päättäväinen, utelias, itsenäinen, itsepäinen ja tarkka poika tuo meidän pikku-T. Hän opastaa välillä meitä vanhempia varsin pikkuvanhasti siinä, miten lapsia kuuluu kasvattaa. :D Pikku-T:n vahvuus on erityisesti kielellinen ilmaisu. Hänen kanssaan voi keskustella oikeastaan mistä vain ja hän osaa sanoittaa omia tunteitaan ja tapahtumia hyvin. Muisti on pojalla myös ällistyttävän hyvä, mitä nyt melkoisen valikoiva...

T:lle hassuttelu on todella tärkeää. Huumori kuuluu jokaiseen päivään ja joskus tuntuu, että jokaiseen hetkeen. Joskus jatkuva hassuttaminen tuskastuttaa, mutta täytyy myöntää, että valtavasti hauskoja hetkiä, huumoria ja tilannekomiikkaa tuo pieni herra on onnistunut meidän arkeemme tuomaan. Ja me nyt ei varsinaisesti totisia olla mieheni kanssa aiemminkaan oltu.

Pikku-T on myöskin ylpeä hassuttelutaidoistaan, hän kehuskelee olevansa hyvä höpsöttelemään vauvoja ja päiväkotikavereita. Hän taitaa ollakin aika pidetty leikkikaveri, varmaan aika pitkälti kielellisen ilmaisunsa monipuolisuuden takia. Hän viihtyy hyvin päiväkodissa ja kaverit siellä ovat jo tosi tärkeitä. Lähes viikoittain pidetään leikkitreffejä puolin ja toisin.

Pikku-T on erittäin kiinnostunut musiikista, mielestäni musikaalisuus on näkynyt hänessä jo hyvin pienestä asti. Hän laulaa jatkuvasti, "soittaa" eri soittimia ja isona hänestä tulee kuulemma rokkitähtisupertähti. Toisaalta palomies on myös vahva vaihtoehto. Tai ehkä sittenkin ninja. 

Tämän hetken kovimpia leluasioita ovat legot. Meille on vaivihkaa kertynyt aika iso laatikollinen pikkulegoja ja vaikka niiden rakentaminen ei vielä onnistu ilman aikuisen apua, niin leikit sujuvat kyllä. Lego Ninjago on ehkä kaikkein suosituin juttu. Toisaalta Frozen on myös erittäin kova sana ja T tykkää kovasti leikkiä Elsaa. Äiti on aina Anna ja iskä Olaf. Ylipäätään leikkiminen on uskomattoman tärkeää ja leikkeihin eläytyminen aikamoista.

Me ollaan ihan pojan syntymästä asti tehty kaikki vanhemmuuden askareet varsin tasaisesti yhdessä. No joo, tietysti imettämisessä mieheni ei pystynyt auttamaan, mutta noin muuten. T on aika monessa asiassa iskän poika, mutta on meillä ihan omia special-juttuja, joita tehdään vain äidin kanssa. Tärkeimpänä laulaminen - minä laulan T:lle paljon ja keksin myös omia lauluja, jolloin saan yleensä vuolaita kehuja tyyliin Ihan sikahyvä biisi. Minä myös laulan aina iltaisin iltalauluja, joita T tykkää kovasti kuunnella. Ja poikakin sen jo tietää, että äiti on se, joka muistaa parturit, kynsienleikkaukset, vaihtovaatteet päiväkotiin jne. Minä ja poitsu ollaan temperamentiltamme aika samanlaisia ja se tietysti joskus aiheuttaa sen, että otamme myös yhteen. Mutta sitten halitaan, pusutellaan ja sovitaan. Anteeksipyytäminen on tärkeää.

T:llä ei vielä ole harrastuksia, enkä koe niiden suhteen mitään kiirettä tai paineita. Eiköhän tämän ikäiselle kokopäivähoito päiväkodissa vielä riitä. Toki sitten kun T itse haluaa alkaa harrastaa jotain, niin asiaa harkitaan, mutta toistaiseksi iloitsen siitä, ettei arki-illoissa ole vielä harrastusaikatauluja.

T:llä on vakava kananmuna-allergia sekä paha atooppinen iho. Lisäksi hän oireilee hieman astmatyyppisesti ja sitä tutkitaan. Nämä ovat kaikki itselleni aivan uusia asioita, sillä olen ollut niin onnekkaassa asemassa, ettei minulla ole koskaan ollut allergioita. Ruoka-aineen välttämiseen tottuu kyllä, eikä reissaaminenkaan ole ongelma kun on vain tosi tarkkana, mutta atooppisen ihon kuriin saaminen on ollut vaikeampi juttu. Nytkin iho on kesäisistä säistä huolimatta tosi pahana ja on kurja katsoa sivusta, miten pienen on hankala olla ihon kutinan takia. Toivon tietysti todella paljon, että allergiat helpottaisivat iän myötä. Hieman joskus huolestuttaa, miten kaikki sujuu kun poika kasvaa ja hänen pitäisi itse oppia välttämään kananmunaa. Myös koulujen sisäilmaongelmat mietityttävät, sillä valmiiksi allergiset lapset usein reagoivat niihinkin voimakkaammin. Eiköhän kaikki mene kuitenkin hyvin. 

Toinen asia, mikä joskus huolettaa, on T:n kasvu. Hän kasvaa kyllä tasaisesti omilla käyrillään, mutta kovin pieni ja siro hän on. Itsekin olen tosi pikkuinen ja muistan, ettei se nuorena ollut ihan helppo asia hyväksyä - pojille ehkä vielä astetta vaikeampaa. Mutta yritän olla murehtimatta asiaa, ei se ainakaan häntä itseään tunnu millään tavalla mietityttävän.

Juuri nyt päänvaivaa aiheuttaa myös nukkumaanmeno iltaisin. Valoisien iltojen myötä uni ei tunnu tulevan, ei sitten millään! T on muutenkin aika iltavirkku ja minä taas väsyn kovasti iltaa kohden. Loistava kombo, vai mitä? Siinä ei aina ilman yhteenottoja selvitä. Onneksi yöunet sujuvat muuten nykyään suhteellisen hyvin, ainakin silloin kun ihon kutina ei vaivaa pahasti. Blogiani pidempään seuranneet tietävätkin, että T on nukkunut pienempänä äärimmäisen huonosti, joten tällä hetkellä osaan nauttia siitä, että yössä on keskimäärin enää yksi tai kaksi herätystä. T kömpii joka yö meidän väliin nukkumaan, onneksi siinä ei useinkaan itse herää kauhean pahasti.

Omasta lapsestaan voisi tietysti kertoilla vaikka kuinka paljon, mutta tässä nyt päällimmäisimmät neljävee-kuulumiset. Loppuun vielä iloitsen siitä, että T on valtavan monipuolinen ruokailija ja todellinen kulinaristi. Hänelle on ilo laittaa ruokaa! Mausteisempikin ruoka maistuu ja erityistä herkkua ovat kaikenlaiset merenelävät. 

Elämä 4-vuotiaan kanssa on hauskaa ja ihanaa! Olen varmasti sanonut näin monta kertaa ennenkin, mutta juuri nyt on vaan ihan parasta aikaa olla äiti. <3

P.S. Postauksen kuvat ovat Madeiran reissusta, pitääkin ottaa matkapostaus työn alle ennen kuin unohdan kaiken...

If a woman speaks and no one is listening, her name is probably mom

Joskus on näitä päiviä. Bongasin tuon lauseen Anna Perhon instagram-tililtä ja huvitti, sillä kuinka usein olen itse kuunnellut äitini vinkkejä? Tai kuunteleeko lapseni minun vinkkejäni? Niinpä niin, aika harvoin, vaikka myönnettävähän se on, että oma äitini on ollut aina (tai no, ehkä 99,999 %:sti) oikeassa. Ja todennäköisesti pikku-T:kin tulee jossain vaiheessa huomaamaan, että minun ohjeeni siitä, miten pyörää kannattaa polkea tai kynää pitää kädessä, ovat sittenkin ihan käyttökelpoisia...

Ei tämä päivä silti mitenkään huono ole ollut. Aurinko on paistanut ja ollaan kuljettu sisään ja ulos ihanan huolettomina. Kauhea järjestely- ja sisustamisvimma piinaa edelleen, nyt kohteena on tietysti enimmäkseen terassi. Kävin myös joogassa ja iloitsin siitä, että tänä kesänä kuntokeskukseni kesälukkarissa on peräti kaksi joogatuntia viikossa. Joogaaminen on parasta, mitä ihminen voi itselleen tehdä ja lämpimällä säällä se on vieläpä täydellisen ihanaa. Näin on.

Tänään päässäni kirkastui myöskin sellainen asia, että joskus haluan sisustaa kotini ihan kokonaan mustavalkoiseksi. Aloitin maalamalla (vihdoin ja viimein) nojatuolinjalat mustiksi. Muuten ihan hyvä, mutta jätin ne maalaamisen jälkeen sanomalehden päälle ja lehtipaperihan jämähti ihanasti kiinni maalattuihin reunoihin. Mä olen kyllä yhden sortin DIY-ihminen, voi apua. Ehkä mun tapauksessa tämä mustavalkoinen sisustus on ihan turvallista toteuttaa kuvanmuokkauksella.

Millainen päivä sulla on ollut?

Siivousvinkki

Kevätsiivoukset alkavat olla jo mielessä. Minulla on jo ihan pinttynytkin tapa käydä kauden vaihtuessa vaatekaappi läpi. Siirrän toiseen kaappiin kausivaatteita, joita ei tule käytettyä aktiivisesti ja sitten taas syksyllä tuon ne takaisin. Tietysti vielä ei ole ihan oikea aika siirtää kaikkia neuleita pois, joten teen tätä hommaa asteittain. Tuntuu kuin aina saisi ihan uuden vaatevaraston! Tiedän kyllä, että olen vähän hullu, mutta tykkään vaatekaapin järjestelystä ihan yli kaiken. Samalla aina mietin, mitä uusia hankintoja pitäisi tehdä.

Yksi kevään merkki on tietysti ikkunoiden pesu. Siitä en erityisemmin nauti ja itse asiassa viime keväänä homman hoitikin mieheni (kiitos <3), joskus olen jopa ostanut kyseisen palvelun ammattilaiselta (kun olin viimeisilläni raskaana). Täytyypä katsoa, mikä on työnjako tänä vuonna kunhan niin pitkälle päästään. Meillähän ei, sisustuksen kannalta harmi kyllä, ole mitään superisoja ja korkeita ikkunoita, joten pesun pitäisi sujua melko helposti. Sekin helpottaa, ettei ole pattereita ollenkaan. Onnistuin aina ruiskimaan pesuvettä sinne pattereiden väliin.

Siivouspäivinä kuljen aina ympäriinsä suihkepullon kanssa. Tämä Methodin aine on ihan huippua. Pullo on mukava käteen ja suihke tasainen. Tuoksu on aivan ihana ja plussaa myös siitä, että tämä on täysin myrkytön ja ekologinen pesuaine. En tykkää käyttää kovia myrkkyjä kotona. Ne pinttyneet liat vaikkapa kylppärissä, jotka eivät tällä lähde, lähtevät kyllä sitten Universal Stonella, joka myöskin on 100 % biohajoava luonnontuote. Suosittelen sitäkin!

Olen aika innokas peilipintojen kiillottaja (terkut kotikotiin, you so know what I mean) ja hajuherkkä mieheni valittaa, miten pahalta peilinpesusuihkeet haisevat. Se on kyllä totta. Huomasin kuitenkin, että tämä Method käy myös lasipinnoille ja testasin kylppärissä, jossa meillä peilejä sekä lasiseinää riittää. Ja kyllä, ihan täydellinen! Tuli puhdasta, raidatonta, raikasta ja hyväntuoksuista. 

Eli taidanpa tietää, millä aineella meillä pestään ikkunatkin tänä vuonna.

Nyt haluaisin kuulla teidän vinkkejä kevätsiivoukseen! 

Onko muita friikahtaneita vaatekaapin siivoajia linjoilla?

Leikin lomassa

Moikka, mitäs teidän maanantaiaamuun kuuluu? Torkutin taas liian monta kertaa, oli aika vaikeaa päästä ylös lämpimän untuvapeiton alta. Nyt menee jo toinen kuppi kahvia, kyllä tämä tästä. 

Me vietettiin suurin osa viikonlopusta kotosalla kahdestaan pikku-T:n kanssa. On aika hauska huomata, miten lapsesta korostuu hieman eri piirteet kun olemme kahdestaan. Me taidetaan olla luonteeltamme tosi samanlaisia. Ulkoisesti T:ssä on paljon isänsä piirteitä, mutta sisäisesti... noh, niissä äiti vie kirkkaasti voiton. Olemme temperamentiltamme hyvin samanlaisia. Nopeatempoisia, päättäväisiä, innostuvaisia, tunteellisia, mutta myös jääräpäitä ja omiin juttuihimme uppoutujia. Samanlaisuus aiheuttaa tietysti sen, että ymmärrämme toisiamme todella hyvin, siihen ei tarvita aina edes sanoja. Mutta toisaalta otamme myös välillä aika rajusti yhteen.

Leikin lomassa lapsi tietysti käsittelee kaikkea mielen päällä olevaa. Hän ei välttämättä sano suoraan, että mummilaan meno jännittää tai iskä on tosi rakas, mutta leikin lomassa hahmojen (eli autojen) kautta tunteet on helppo käsitellä. Päivittäin leikimme autoilla perhettä ja kaikenlaisia arkisia tilanteita. Niissä usein paljastuu syy esimerkiksi siihen, että aamulla on ollut vaikeaa lähteä päiväkotiin. Yllä olevassa kuvassa olimme pöydän alle muodostuneessa museossa, jossa ihmeteltävänä oli muun muassa satavuotias Transformers-naamio, todella vanha nalle ja neljä vuotta vanha tyyny. :D

Pikku-T voisi leikkiä, leikkiä ja leikkiä. Joskus meinaa mennä itsellä hermot kun etenkään viikonloppuisin ei tunnuta pääsevän ovesta ulos ollenkaan. Sisäleikit vain jatkuvat ja jatkuvat, saaden varsin uskomattomia käänteitä. T rakastaa viettää koko päivän yökkäreissä ja joskus niin sitten tehdäänkin. 

Ei kuitenkaan tällä kertaa, sillä meillä oli myöskin ihan oikeaa ohjelmaa. Launtaina käytiin muun muassa kahvilla (eli kaakaolla) ja leffassa, oli kyllä todella mukavaa. Mutta mikä siinä onkin, että niiden leikkien keskeyttäminen ja lähteminen on nii-iin hankalaa? Tuntuu, että ihan aina saa taistella lähtötilanteiden kanssa, vaikka sitten itse tekeminen onkin kaikkien mielestä tosi kivaa. Tämä taitaa olla lasten kanssa kuitenkin suht yleistä?

Kohta neljävuotiaan maailma on täynnä mahdollisuuksia. Suosikkileluja jo pitkään ovat olleet nuo puupalikat. Niistä rakentuu milloin mitäkin: paloasemia, autotalleja, koteja, päiväkoteja. Yleensä lopputuloksena tuleva häkkyrä on aina melkein samannäköinen, mutta lapsen maailmassa se on aina upea ja erilainen - hän innostuu kuin ei olisi koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Ja parhaita leluja ovat tietenkin kaikki ne tavarat, jotka eivät alun perin ole leluja ollenkaan. Korkinavaajasta voi esimerkiksi saada uskomattoman pätevät pimeänäkölasit, joita tarvitaan tietysti kaikenlaisissa tärkeissä pelastustehtävissä.

Leikkiminen ei varmaan kovinkaan monelle aikuiselle ole ihan helppoa. Ei minullekaan. Viiden minuutin sisällä lapsen uskomattomasta mielikuvitusmaailmasta tekee jo monta kertaa mieli murtautua ulos. Tulee mieleen somen tsekkaamista, pyykkien laittamista, pölyä näkyy siellä täällä, mitäs sitä seuraavaksi syötäisiin... aika säälittävää oikeastaan. Tätä puolta haluan itsessäni ehdottomasti kehittää ja se vaatii tietoista harjoittelua. 

Eihän äidin tai isän tarvitsekaan kaiken aikaa jaksaa leikkiä, mutta välillä kyllä, onhan leikki niin mahtava tapa juurikin saada selville, mitä lapsen mielessä liikkuu. Tutustua paremmin. Ja kyllä, pikku-T:n mielestä maailman kivointa, mahtavinta mitä hän ikinä osaa toivoa tai keksiä on se, että iskä ja äiti leikkivät hänen kanssaan. Tiedän, että tulen vielä kaipaamaan tätä aikaa.

Mediasta putkahtelee tämän tästä ohjeita vanhemmuuteen ja itse ainakin olen väsähtänyt kaikenlaisten neuvojen tulvaan. Mutta nyt ystäväni jakoi somessa Hesarin artikkelin, joka kolahti. Johdonmukaiseen muotoon puettuna niitä asioita, joita itse pidän vanhemmuudessa tärkeänä. Ei mitään helppoja juttuja,  ja itselleni vaikeinta varmastikin on tuo ei-toivotun käytöksen huomiotta jättäminen. Vinkkejä otetaan vastaan, miten kitinää kestäisi paremmin! Jos ei satu olemaan itse se kaikkein kärsivällisin tyyppi...

Mutta nyt huomaan taas jämähtäneeni tähän omaan juttuun, bloggaaminen vie liian usein mennessään. Äkkiä vaatteet päälle ja herättelemään poikia. Kivaa viikkoa!

Fiiliksissä

Olen ihan fiiliksissä kaikista ihanista kommenteista, joita olette jättäneet synttäripostaukseen. Olette ihania! Ihan käsittämätöntä, mutta en ole saanut neljän vuoden aikana juuri mitään negatiivisia kommentteja. Tai siis en ehkä yhtään. Pari kevyesti kritisoivaa ja ihmettelevää kommenttia on joskus tullut, mutta sehän on täysin ymmärrettävää ja normaalia kaikin puolin. Täytyy siis todeta, että blogillani on harvinaisen fiksut ja ihanat lukijat! Kiitos te. <3 

Jos juuri sinä et vielä käynyt osallistumassa blogini neljävee-synttäriarvontaan, niin käypä tekemässä se täällä. Osallistuminen ei vaadi mitään muuta kuin kommentin jättämisen ja kommentissakin saat kirjoittaa ihan mitä haluat - toki aina otan ilolla palautetta ja postaustoiveita vastaan, mutta yhtä hyvin voit kirjoittaa vain "heippa" ja se ilahduttaa mua yhtä paljon.

Olen fiiliksissä myöskin keväästä. Siis nythän on todellakin kevät, maaliskuu on keväkuukausi, ei mitenkään päin enää talvea. Sovitaanko näin? Muistin, että maaliskuu olisi jotenkin ankea kuukausi, mutta siis häh? Ei todellakaan ole. Aurinkoa, pikkupakkasta, valoisia iltapäiviä ja aamuja, energiaa ja kesän menojen suunnittelua. Voiko olla parempaa? Tässä on jotain tosi outoa, koska olin fiiliksissä myöskin lokakuusta ja muistin senkin olevan ankea. Nyt buukkasin alustavasti syysloman ensi lokakuulle, jotenkin näen nyt jo sen syksyisen raikkaiden aamujen ihanuuden ja kuulen värikkäiden lehtien kahinan jalkojen alla...

Olen fiiliksissä meidän olkkarista. Verhot ja valkoinen matto tekivät juuri sen, mitä tilaan kaipasin. Olohuoneen ongelmakohtakin (eli pianon viereinen tila/nurkka) on nyt jotenkin suht kiva... vaikka ongelmallinen paikkahan tuo on edelleen.

Olen fiiliksissä tavaran karsimisesta. Täällä Tampereella järjestetään sunnuntaina 3.4. bloggaajien kirppistapahtuma, jonne minut on suureksi ilokseni huolittu mukaan myyjäksi. Olen kerännyt jo aika ison kasan hyväkuntoista sisustustavaraa ja vaatteita, joiden toivoisin löytävän uuden, rakastavan kodin. Tulen vielä kertomaan tapahtumasta enemmänkin täällä blogin puolella, mutta jos jo kiinnostuit, niin Facebookista löytyy vähän lisäinfoa, täältä.

Olen fiiliksissä tulevasta viikonlopusta. Tiedossa on leffailta naapurin pojan ja hänen äitinsä kanssa. Meillä on käynyt ihan älytön tuuri naapureiden kanssa, mahtavia ja samassa elämäntilanteessa olevia tyyppejä vaikka kuinka paljon!

Fiilistelen myöskin sitä, miten hyvin kroppani minua palvelee. Tietysti olen pitänyt kunnostani ehkä keskivertoa enemmän huolta, mutta kuitenkin. Onhan se mahtavaa, että jaksan juosta, nostaa rautaa, taipua joogassa ja nukun hyvin... siitäkin huolimatta, etten kuitenkaan kohtele itseäni aina niin hyvin kuin pitäisi, esimerkiksi ruokavalion suhteen. (Sokerilakko ei ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta ei siitä nyt enempää tässä postauksessa.)

Kaikkein eniten olen fiiliksissä siitä, että kun toiveitaan ja tavoitteitaan uskaltaa sanoa ääneen, ne toteutuvat. Eivät heti, eivät kivuttomasti, mutta ennen pitkää ja omalla tavallaan. Näen sen lähipiirissäni monella tavalla ja se on tosi palkitsevaa. Joskus jälkikäteen tajuaa, miten joku pieni asia on sysännyt ison unelman liikkeelle ja pienten polkujen kautta se toteutuu. Uskalletaan unelmoida!

Mitä teen kun en bloggaa

Miten tässä taas kävi näin? Viikko vierähti ilman, että ehdin blogata ollenkaan. Minusta on selkeästi tullut tällainen viikonloppubloggaaja. Arki on niin täyttä, kiireistä, aikataulutettua ja hyvällä tavalla väsyttävää, etten kaipaa kirjoittamista, enkä niinkään valokuvaamistakaan. Mutta heti kun kalenteri lakkaa piippaamasta ja viikonloppu saapuu, tekee mieli jakaa ajatuksia. Ei kai viikonloppublogissakaan mitään vikaa ole? Mitä mieltä te olette, onko (lähes ainoastaan) viikonloppuisin päivittyvä blogi ihan turha? 

Tällä viikolla en siis ole blogannut enkä kuvannut, mutta olen tehnyt aika paljon kaikkea muuta. Esimerkiksi...

Olen vaihtanut öisin milloin sänkyä ja milloin lakanoita. Meidän yöt ovat juuri nyt aikamoista hulinaa. Pikku-T on alkanut nähdä enemmän unia, myös painajaisia, ja meno on sen mukaista. Väsymys myös.

Olen ohjannut pari jumppaa ja saanut lihakseni niin kipeiksi, että vielä kolmen yön kuluttua sattuu. Ohjatessahan ei tunne itse mitään ja jos erehtyy ottamaan liian suuret painot, niin näin siinä sitten voi käydä. Olipa ainakin tehokasta! 

Olen istunut päivän koulutuksessa ja saanut hurjasti uusia ideoita sekä inspiraatiota sieltä.

Olen käynyt kampaajalla ja nyt tukka on taas kuosissa hetkeksi.

Olen käynyt kokeilemassa Fustraa ja innostunut ihan hurjasti - kirjoittelen varmasti lisää kokemuksia myöhemmin.

Olen suunnitellut tason vaihtoa keittiöömme sekä yrittänyt kalastella tarjouksia / löytää hyvää tekijää portaiden maalausta varten. Saa vinkata!

Olen lukenut kirjaa.

Olen tilannut meille olkkariin verhot (sovitukseen) ja uuden, valkoisen maton.

Olen kokannut ihan tavallista ruokaa, josta sain perheen pojilta vuolaat kehut. 

Olen rakentanut legoista kaikki Ryhmä Hau -hahmot ja vahtitornin.

Olen pessyt lukuisia koneellisia pyykkiä.

Olen ehtinyt piipahtaa Sokoksella ja ihastua kevään uuteen muotiin - upeita juttuja! Haavelistalle pääsivät ainakin uudet nilkkurit, sininen huivi ja vaalea trenssitakki.

Mitä te olette tehneet tällä viikolla?

Vuoden kohokohdat

Vuosi 2015 alkaa olla loppusuoralla ja kylläpä onkin ollut hyvä vuosi. Hyvällä tavalla tasaisempi kuin pitkään aikaan. Paljon kivoja, pieniä asioita.

Vuosi sitten kirjoitin toiveistani näin:

Toivoisin vuoden 2015 tuovan rohkeutta kulkea kohti omia unelmia, hyviä päätöksiä, kuuntelun jaloa taitoa, jaksamista huolehtia itsestään niin fyysisesti kuin henkisestikin sekä paljon pieniä hyviä hetkiä rakkaiden parissa ja toivottavasti uusia elämyksiä myös reissurintamalla.

Nyt kun mietin kulunutta vuotta, niin toiveeni ovat kyllä toteutuneet (ne olivat onneksi niin epämääräisesti muotoillut, että jättivät varaa monenlaiselle toteutustavalle, hehe). Keräsin muutaman kuvan vuoden varrelta ja haluan kirjata ylös vuoden parhaita asioita. Siispä tässä niitä tulee, satunnaisessa järjestyksessä.

- Lapsestani on tullut aito leikki-ikäinen hauskoine juttuineen ja oivalluksineen. Hän puhuu todella paljon ja selkeästi, mielikuvitus lentää ja keskustelut ovat loistavia. Viihdyn hänen seurassaan paremmin kuin koskaan ennen, aivan mahtava, temperamenttinen hassuttelijatyyppi. Hän viihtyy päiväkodissa hyvin ja siellä on tärkeitä ystäviä, joiden kanssa on alettu tämän vuoden aikana viettää aikaa välillä myös vapaa-ajalla. 

- Poitsu on osoittautunut tämän vuoden aikana vahvasti musikaalisesti suuntautuneeksi. En tiedä, voiko vielä puhua lahjakkuudesta, mutta hän haluaa innolla oppia soittamaan kaikenlaisia soittimia, hänellä on hyvä rytmitaju ja laulaa monipuolisesti. Hevisaurus iskee ihan täysillä, mutta myös monenlainen suomenkielinen vähän raskaampi rock-musiikki on mieleen. Haluaisin jatkossa tukea tätä musiikki-innostusta mahdollisimman hyvin.

- Koukutuimme miehen kanssa Silta-sarjaan, jota katsoimmekin kaikki tuotantokaudet. Tosi huippu sarja, josta odotan innolla jatkoa.

- Vuoden mittaan päästiin myös juhlimaan. Kohokohtina mieleen ovat jääneet Pori Jazz, Blockfest, parit mahtavat tyttöjen viikonloput sekä Ilveksen Iloinen Itsenäisyys. Nämä ovat niitä tärkeitä piristyksiä arjen keskelle!

- Tästä sujuvana seuraavana steppinä päästään vanhempiini, jotka ovat olleet tämänkin vuoden aikana korvaamaton apu meille. Pappa on maailman paras leikkikaveri ja mummi keksii aina kaikkea kivaa. Pikku-T on saanut nauttia monista hoitoreissuista mummilaan ja me vanhemmat tärkeästä aikuisen ajasta.

- Toteutimme miehen kanssa haaveen kahdenkeskisestä kaupunkilomasta ja vietimme juhannuksen Budapestissä. Oli tosi onnistunut reissu ja nyt jo haaveillaan seuraavasta.

- Kävimme ystäväperheen kanssa laivalla Tukholmassa kesällä. Sateisista säistä huolimatta reissu oli oikein onnistunut. Pikku-T tykkäsi Wasa-museosta tosi paljon. 

- Kesä oli sateinen ja viileä... kunnes helteet saapuivat. Olimme onnekkaita ja saimme vielä lomailla tuolloin. Teimme koko minun perheeni voimin reissun Muumimaailmaan ja kaunis Naantali sekä helteinen Turku hurmasivat meidät. Upea kesäsää helli ja tuntui kuin olisimme olleet kauempanakin. Ehdottomasti kesäloman kohokohtia. 

- Minulle tarjoutui upea tilaisuus päästä purjehtimaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Hieno kokemus kauniissa Turun saaristossa.

- Toteutin pitkään muhineen haaveeni, keräsin rohkeuteni ja ilmoittauduin kuntokeskukseeni sijaislistalle. Ohjattavia jumppia onkin riittänyt mukavasti, ei nyt ihan viikoittain, mutta aika paljon kuitenkin. Ohjaaminen on ollut tosi mukavaa, olen ohjannut pääasiassa joogaa ja intervallihenkisiä lihaskuntotunteja eli niitä, joista itsekin eniten tykkään.

- Olen tämän vuoden aikana oppinut nauttimaan myös yksin juoksemisesta. Aika kätevä juttu, sillä juoksu on niin helppo tapa ylläpitää peruskuntoa kiireessäkin, melkein missä ja milloin vain. Tietysti aina kaverin kanssa juokseminen on vieläkin kivempaa, onneksi myös juoksuseuraa on ollut.

- Olen alkanut käydä hieman säännöllisemmin hierojalla ja pystynyt pitämään sillä kroonisia selkäkipujani osittain poissa. Tätä pitää ehdottomasti jatkaa.

- Retkeilimme paljon luonnossa kesällä, erilaiset luontopolut ja metsässä samoilu tuntuvat olevan lapsen mielestä paljon hauskempaa kuin leikkipuistoissa kiertely. Kivaa! 

- Pikku-T sai joululahjaksi lasten sähkökitara- ja mikki-setin. Wuhuu! Parasta ikinä. Ja mieheni toteutti vuosia muhineen haaveen sähkörummuista, hän on ollut niin onnellinen, että itsekin intoilen hänen puolestaan. Ja ne saatiin yllättävän kivuttomasti mahtumaan yläkertaan - eivät sisustuksellisesti kaunein elementti, mutta hyvä paikka löytyi kuitenkin.

- Ja vielä loppuun viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä: ihana työni. Olen tosi työorientoitunut ihminen ja minulle on tärkeää, että viihdyn töissä (toisaalta, kenellepä ei?). Olen tämän vuoden aikana saanut useitakin uusia, toivottuja haasteita työrintamalla ja ensi vuoden ajan yritän olla niiden mittainen. Minulla on maailman ihanin esimies ja mahtava työporukka, joista olen todella iloinen.

Huh, siis todella monta kivaa juttua mahtunut tähän vuoteen! Toki niitä sairasteluja ja epäonnistumisiakin on matkassa ollut ihan riittämiin, mutta näitä kohokohtia on paljon mukavampi muistella. Ensi vuodelle on varattuna koko perheen Madeiran reissu ja sitä odottelemme jo innolla. Kuten jo mainitsinkin, niin joku kahdenkeskinen kaupunkiloma miehen kanssa olisi mahtava juttu, mutta katsotaan, toteutuuko se. Muuten toivoisin saman meiningin jatkuvan kuin tänäkin vuonna - en kai voisi toivoakaan enempää. <3 Hyvää uutta vuotta kaikille!

Millainen vuosi teillä on ollut? Mitä toivotte ensi vuodelta?

Valot pimeyksien reunoilla

Moikka, mitä teille kuuluu? Pidin vahingossa viikon blogitauon, mutta se tuntuu paljon pidemmältä. Nimittäin tähän viikkoon on mahtunut tunteita laidasta laitaan. 

Pikku-T lähti viime perjantaina hoitoon mummilaan, oli lähtiessään kyllä hiukan flunssainen ja pientä lämpöä edellisenä yönä, mutta yleisvointi hyvä ja paranemaan päin. Oli ihan liikuttavan innoissaan kun pääsi mummilaan ja itsekin olin iloinen - aikuisten kesken omaa aikaa osaa arvostaa. Käytiinkin perjantai-iltana miehen kanssa kahdestaan syömässä ja kiertelin kaupungilla kaikessa rauhassa. Luksusta.

Luksus jatkui lauantaina kun pynttäydyttiin parhaimpiimme ja juhlittiin itsenäisyyttä Ilveksessä. Naurettiin vatsalihakset kipeinä ystävien seurassa, juotiin shampanjaa, laulettiin, tanssittiin. (En kestä kun Sanni on niin cool ja ihana!) 

Juhlaa varjosti kuitenkin tieto siitä, että pikku-T:n vointi oli mennyt huonommaksi. Kävimme hakemassa hänet kotiin sunnuntaina ja voi, miten pikkuinen olikaan kipeä. Ihan täydellistä hoitoahan hän oli mummilassa ja siellä päässä myös sairaalassa saanut, mutta vein vielä varmuuden vuoksi TAYSiin lasten päivystykseen kun toinen oli niin heikko ja hengitys kulki huonosti. Siellä vietettiin tunteja hyvässä hoidossa ja tutkimuksissa, lopputuloksena keuhkokuumediagnoosi. Sitä tässä onkin sitten paranneltu koko viikko.

Meillä on ollut tänä syksynä muutamia varsin pysäyttäviä tilanteita kun pienen hengittäminen on mennyt niin vaikeaksi. Tällaisissa tilanteissa tajuaa, miten lähellä rakkaus ja pelko ovat toisiaan. Miten vähän pystyykään tekemään. Kuinka riippuvainen on hoidosta ja avusta.

Sunnuntaiyönä kävelin pikkuinen kuumeinen lapsi sylissäni TAYSin parkkipaikalla, pimeys ympärillämme, sade piiskasi kasvoja. Nostin katseeni sairaalan pehmeän lämpimiä valoja kohti, aika monessa ikkunassa oli kynttelikkö. Kyyneleet kohosivat silmiini, miten kiitollinen voinkaan olla tuota valtavaa taloa ja sen upeaa henkilökuntaa kohtaan. Luonnonmukaisuus on hyvä ja hieno juttu, mutta meidän tapauksessa en varmaankaan kirjoittaisi tätä tekstiä, jos nykyaikaista lääketiedettä ei olisi.

Meidän pikku-T on oikeastaan sairastanut aika paljon koko ikänsä. Kaikki alkoi jo synnytyksestä, minulla oli raskausmyrkytys ja homma oli aika vaiheikas muutenkin. Heti rupeaman jälkeen meitä molempia jouduttiin vähän elvyttelemään. Toipuminen lähti molemmilla kuitenkin hyvin käyntiin ja viikkoihin nähden minikokoinen vauva osoitti reippaan ja pontevan luonteensa, kunhan ensimmäisten päivien tokkurastaan selvisi. En toki tiennyt, kuinka virkeä pari päivää vanhan lapsen pitäisi olla, mutta ymmärsimme kyllä, että hän oli aluksi hieman huolestuttavan vaisu.

En edes muista, kuinka monta kertaa olemme käyneet ensiavussa pojan kanssa, saati sitten lääkärin vastaanotolla noin muuten vain. Monta kuitenkin. Refluksitautia ja muita masuvaivoja, maitoaltistuksia, verikokeita, kananmuna-allergiadiagnoosi, anafylaksia. Korvatulehduskierre ja korvien putkitus. Osumaa hiekkalaatikon kanssa ja silmäkulman tikkaus. Vauhdikas metsäretki ja murtunut solisluu. Päälle perus vatsataudit, silmätulehdukset ja kuumeflunssat. Ja nyt sitten tämä taipumus vetää hengitys ahtaalle flunssan yhteydessä. Seuraavaksi tutkitaan sitä tarkemmin. 

Aina välillä minulta kysytään vinkkejä, mitä tulevaa vauvaa varten kannattaa hankkia. Sanon aina, että ottakaa vakuutus. Onhan se ihanampaa miettiä vaunuja ja pikkuruisia vaatteita, mutta niiden käyttöaika on lopulta lyhyt ja niitä ehtii kyllä ostella myöhemminkin. Minä tein sen virheen, etten aluksi ottanut vakuutusta (kröhöm, uskoin, ettei se lapsi nyt voi niin paljon sairastaa), mutta onneksi saimme sen myöhemmin. Minulle ainakin tuo mielenrauhaa kun tietää, että hoitokulut korvataan. Eikä sitä koskaan tiedä, milloin tarvitsee esimerkiksi kalliita lääkkeitä. Meillä on esimerkiksi kananmuna-allergiaan Epi-Pen-kynä ja vaikka sitä ei ole juurikaan jouduttu käyttämään, niin niitä kyniä saa kuitenkin olla ostamassa jatkuvasti kun menevät vanhaksi.

Tässä on nyt muutama päivä mennyt niin sisar hento valkoisena yrittäen saada samalla sivussa vähän töitäkin tehtyä, olen melkein unohtanut, että joulu on tulossa! Onneksi siitä muistuttaa Ikeasta ostamani ihana kasvi (ööö en taaskaan tiedä sen nimeä), joka on jouluisuudestaan huolimatta ihanan keväinen. Kyllä vihreys tekee aina hyvää.

Tänään pikkuinen pääsee jo päiväkotiin. Toivotaan tasapainoisempaa loppuviikkoa. Tiedättekö, tavalliset arkirutiinit ovat todellakin ihana juttu kun on joutunut hetken niistä poikkeamaan.

Valoa loppuviikkoon!

Arkeni sankari

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut arjestani, miten saan siitä sujuvaa, ehdin tehdä itselleni rakkaita asioita ja nautin tavallisista päivistä. Olen tietysti itse vastuussa monesta asiasta - esimerkiksi tiedän, että saan liikunnasta energiaa, joten lähden liikkumaan, vaikka väsyttäisi ja sohva vetäisi puoleensa. Mutta en voi kiittää hyvästä arjestani vain itseäni, en todellakaan. Monen asian takana on rakkaani.

Tiedättehän, miten joskus (juurikin siinä arjessa) tulee keskityttyä puolison ärsyttäviin puoliin. Niitähän tietysti löytyy omaltakin mieheltäni. Miksi pyykkiin menevät vaatteet pitää jättää lojumaan vaatehuoneen lattialle, eikö niitä voisi viedä pyykkikoriin? Miksi minä olen aina se, joka huolehtii kaikki päiväkodin juhlat, lapsen parturit ja neuvolat, mikä oikeus miehellä on aina unohtaa ne? Miksei sitä liettä voi pyyhkiä ruuanlaiton jälkeen heti vaan odottaa, että rasvatahrat jumahtavat kiinni?

Mutta kun oikein asiaa ajattelen, niin tajuan, että hyvä ja toimiva arkeni on tämän ihmisen varassa. Tämän ihanan miehen, johon rakastuin jo 15 vuotta sitten ja hän on jaksanut minua kaikki nämä vuodet.

Mieheni arvostaa harrastuksiani, eikä ole koskaan kritisoinut sitä, että vietän omien juttujeni (liikuntaharrastukset, bloggaaminen ym.) varsin paljon aikaa. Hän tietää senkin, että työ on minulle tärkeää ja haluan käyttää siihen paljon aikaa - aina virka-ajan tunnit eivät todellakaan riitä. Mieheni hyväksyy "puutarhatuolin" olohuoneemme paraatipaikalle siksi, että tietää sen olevan minulle mieleinen. Hän vaihtaa autonrenkaat, jaksaa touhuta pojan kanssa loputtomiin ja kokkaa maailman parhaat ruuat.

Eilen lähdin suoraan töistä viettämään pikkujouluiltaa tiimimme kanssa. Kun tulin yöllä kotiin, oli minulle pedattu sänky valmiiksi vierashuoneeseen (meillä on tällainen tapa, jos toinen on juhlimassa, jotta saa nukkua rauhassa ilman väliin kapuavaa 3-vuotiasta), pyykit pesty, kaikki mallillaan. Aamulla sain nukkua pitkään ja heräilin leikin ääniin ja poikien nauruun. Mies keitti minulle aamukahvit, minkä jälkeen hän imuroi (mun inhokkihomma), kävi kaupassa ja teki vielä mahtavan lounaankin.

Uskon, etten aina muista olla näistä pienistä arjen teoista niin kiitollinen kuin pitäisi ja siksi halusin kirjoittaa tämän ylös, muistilappuna itselleni. Nyt käperryn sohvalle tämän loistotyypin viereen ja muistan sanoa kiitos. Kiitos kun olet siinä, mun arjessa. Mikään ei ole arvokkaampaa.

P.S. Kuva ei liity juttuun, paitsi vähän siihen puutarhatuolikohtaan.

Päivän paras hetki

Minulle usein päivän paras hetki on se kun saan lenkki- tai jumppatossut jalkaan ja pääsen liikkumaan. Niin tänäänkin. Olen ollut tosi kiireinen töissä viime aikoina ja päätin pitää tänään kotitoimistopäivän, jotta saisin rauhoitettua yhden kokonaisen päivän palaverivapaaksi. Se toimikin ihan hyvin. En varmasti olisi tehokkaimmillani, jos tekisin aina töitä kotoa käsin, mutta päivä silloin tällöin toimii.

Etäpäivien paras puoli on ehkä se, että voi pyrähtää liikkumassa kesken päivän ja ennen lounasta kävinkin juoksulenkillä järvimaisemissa. Oli niin kaunista, että oli pakko räpsiä kuvia, tosin kuvien laatu ei päätä huimaa kun mukana oli vain puhelin. 

Illalla kävin vielä jumpassa vetämässä tehokkaan intervallitreenin eli mukavan liikunnallinen päivä ollut ja tosiaan sain niitä rästiin jääneitä työprojektejakin edistettyä. Hyvä fiilis siis. Pakko muuten hehkuttaa noita Danskin-trikoitani, todella mukavat, joustavat ja kaikin puolin täydelliset treenihousut. En enää muita haluaisi käyttääkään.

Kohta koittaa päivän toiseksi paras hetki kun saan kaivautua puhtaiden lakanoiden väliin omaan sänkyyn oman rakkaan kainaloon - terveisin unikeko. ;)

Junaleikki

Kerrankin pikku-T antoi minun kuvata hetken leikkejään. Lapsi leikkiensä keskellä on niin kaunis näky, joten kuvista tuli tietysti ihania. Poju on kyllä usein todella lumoutunut leikkeihinsä ja niissä on ihan uskomattomia juonenkäänteitä. Leikkien lomassa huomaa, miten kohisten sanavarasto ja vuorovaikutustaidot kehittyvät kun lapsi tietysti testaa kaikkia uusia sanontoja ja ratkaisee erilaisia hahmojensa tilanteita. "Ei hätää kuomaseni, riennän auttamaan! Pelko pois, yhteistyöllä kaikki onnistuu!" 

Aika usein leikkien lomassa nousee itselle liikutuksen kyynel silmäkulmaan - ihan siksikin, että toivoisi kaikkien lasten voivan keskittyä leikkimiseen. T:kin sen tietää. "Lasten pitää vaan leikkiä ja leikkiä. Ei ne ehdi aina kaikkea muuta."

Antoisampaa arkea

Keskiviikko-ilta, pimeää, syksyistä. Arkiviikko puolessa välissä - viikonlopusta jo matkaa, työstressiä ilmassa, seuraavaan vapaapäivään tuntuu olevan ikuisuus. Pimeinä aamuina herääminen on ollut tavallista vaikeampaa, mietin, miten jaksan parin kuukauden kuluttua kun pimeys on melkein läpi vuorokautista.

Arki voi tosissaan olla harmaata, se voi olla jopa lähes mustaa. Se on oravanpyörää, loputtomia sähköposteja, kiirettä, hoitamattomia asioita, lyhyeksi jääneitä yöunia, levinneitä ripsareita ja unohtuneita avaimia. Ja sitten se on juuri niitä kaikkia ihania asioita, joista hyvä elämä on tehty. Onnistumisia töissä, hyviä lounaskeskusteluja, päiväkodin pihassa syliin juokseva lapsi, hyvä treeni, astianpesukoneen rauhoittava ääni, kuivuvat saappaat eteisessä, loistava biisi radiosta.

Kuten niin moni asia, myös arki on asennoitumisesta kiinni. Itse tykkään arjesta, vaikka se ei aina ihan helppoa olekaan ja varmaan nyt joku ajatteleekin, että hyvä se tuollaisen arkifanin on tuolla huudella. ;) Hyvä arki ja se, että siitä tykkää, on kuitenkin valintojen summa ja joudun itsekin jatkuvasti miettimään, mitkä asiat ovat arjessani säilyttämisen arvoisia, mitä haluan lisää ja mitä vähemmän. Ja nyt ajattelin listata muutamia asioita, jotka tekevät omasta arjestani astetta antoisampaa.

Liikunta. En jaksaisi varmaan tehdä yhtään mitään, jos en liikkuisi. Olen todella koukussa. Liikunta auttaa jaksamaan, sillä se saa kropan väsymään niin totaalisesti, että turha stressi on helpompi unohtaa ja tulee keskityttyä olennaiseen. Liikunnalle haluaisin tällä hetkellä järjestää enemmänkin tilaa arjessani.

Lämmin ruoka. Entisenä välipalojen puputtajana todella tiedän, mistä puhun. Nyt kun olen totuttautunut taas lapsuuden jälkeen syömään kaksi lämmintä ruokaa joka päivä, huomaan, miten paljon siitä saa voimaa. Mieliala pysyy hyvänä ja ne turhat välipalatkin voi unohtaa. Niin ja kotona sitä lämmintä ruokaa pitää aina tehdä iso satsi, josta riittää moneksi päiväksi.

Oma aikansa sähköpostille ja somelle. Rakastan työtäni ja sosiaalista mediaa, mutta jatkuva tavoitettavuus syö aika paljon energiaa. Olen siirtynyt puhelimessani sähköpostin manuaaliseen synkronointiin. Tsekkaan kyllä iltaisin usein työmeilit, mutta teen sen vain silloin kun todella haluan ja päätän painaa päivitä-nappulaa. Olen huomannut, että mieli on paljon rauhallisempi kun jumpan jälkeen ruudulla ei vilku heti saapuneiden sähköpostien määrä. Ehdin kyllä perehtyä niihin sitten kun sopiva hetki koittaa. Somen suhteen teen usein niin, että kirjaudun kokonaan ulos some-sovelluksista ja sitten kun haluan tsekata toisten kuulumiset tai tehdä päivityksen, kirjaudun sisään. Suosittelen kokeilemaan, jos tuntuu, että sähköpostin ja somen seuraaminen syö paljon energiaa arjessa.

Uni. Kadehdin avoimesti ihmisiä, jotka pärjäävät hyvin lyhyillä yöunilla. Oma unentarpeeni on tosi iso ja joudun nukkumaan usein 9-10 tunnin pätkiä jaksaakseni arjessa. Tämä on asia, jota en ole saanut itsessäni muutettua (yritetty on kyllä) ja niinpä olen päättänyt hyväksyä ison unentarpeeni ja oppia elämään sen kanssa. Ja se tarkoittaa sitä, että suuntaan nukkumaan samaan aikaan 3-vuotiaan kanssa useampana iltana viikossa. Vaikka parisuhdeaika jää silloin vähiin ja oma aika muutenkin, niin kokonaisuudessaan olen varmasti parempi vaimo (ja myös äiti, ystävä ja työtoveri) kun otan tarvitsemani ajan unelle. Sitä paitsi osaan olla melko tehokas valveilla ollessani kunhan vain nukun tarpeeksi, joten ehkä sitten ehdin kuitenkin tehdä ihan tarpeeksi...? Nukkuminen on ihanaa!

Leikkiminen. Olen oikeastaan aika huono leikkimään, mutta opettelen sitä koko ajan. Mikään ei ole yhtä mukavaa kun pikku-T:n leikkien kuunteleminen! Lapsen mielikuvituksesta saa valtavasti iloa arkeen. Leikki-ikäisen kanssa tulee myöskin oltua ulkona aika paljon, raitis ilma tekee kyllä hyvää.

Viihde ja visuaalisuus. Olen blogien suurkuluttaja ja lähes joka päivä otankin hetken, jolloin selaan suosikkiblogieni uudet päivitykset läpi. Tämä syö kieltämättä aikaa ja olen miettinyt, että voisinkohan siirtää tästä ajasta enemmän treenaamiseen...? Toistaiseksi en ole raaskinut, päinvastoin seurattavien blogien määrä on vain kasvanut, hups. Viihde-osastoon sopivat myös laadukkaat sarjat. Niiden seuraaminen on mahtavaa pakoa omasta arjesta ja vielä kun seuraa jotain sarjaa yhdessä miehen kanssa, niin se on kyllä tosi mukavaa. Oikein odottaa yhteisiä hetkiä seuraavan jakson parissa.

Kaiken kaikkiaan visuaalisuus on tärkeää minulle ja huomaan, että jo kauniiden kuvien katseleminen kohottaa mielialaa. Tärkeää on tietysti myös viihtyisä koti (olisitteko arvanneet?) ja vaatteet, joissa viihtyy. Varmaan tuttu tunne monelle, että päivä tuntuu sujuvan kaikin puolin paremmin, jos tukka on hyvin ja yllä mieluisa asukokonaisuus?

Valokuvaus. Arjessa kuvaaminen on hauskaa, sillä se auttaa löytämään kauniit hetket ja yksityiskohdat siitä harmaammastakin arjesta. Ja mikäs olisikaan sen mukavampaa kuin tavallisena arkipäivänä katsoa lomakuvia ja hymyjä lomalaisten kasvoilla - tietäen, että kyllä se seuraava loma sieltä ennen pitkää taas koittaa. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin, mukavaa viikon jatkoa! Olisi todella kivaa kuulla teidän vinkit ja keinot tehdä arjesta antoisampaa.