Tuleeko somesta paha olo?

Viime perjantaina Pikku-T tuli kipeäksi. En ollut onneksi ehtinyt suunnitella mitään viikonlopuksi ja tarkoitus oli olla vain kotona. Ihan jees siis, ajattelin. Tätä tarvitsenkin - käpertymistä torkkupeiton alle ja rentoa olemista vaan.

Lauantaina pääsin käymään joogassa ja leivoimme pikku potilaan kanssa isänpäiväkakun. Fiilis oli ihan hyvä ja rento, tein kotitöitä ja hengailtiin perheen kanssa. Ehkä aavistuksen tylsistynyt tunnelma meillä vallitsi, joten napsautettiin poitsulle leffa päälle ja uppouduttiin omien puhelimiemme maailmoihin.

No, tietysti aloin selata somea. Instagram-feedini täyttyi toinen toistaan upeammista reissukuvista, isänpäiväyllätyksien valmisteluista, sisustuksista, asetelmista. 

Äkkiä rento ja hyvällä tavalla tylsistynyt fiilikseni vaihtui kireyteen. Mitä nuo pyykkivuoretkin tuossa ivailee? Anteeksi vaan mutta missä meidän fine dining-illallinen viipyy ja miksei ovessa ole jo rentoa DIY eukalyptuskranssia?

Onneksi tajusin itsekin, mistä fiilikseni täydellinen vaihtuminen syntyi. Hävetti. Hävettää vieläkin. Eihän mulla nyt voi olla noin huono itsetunto, että annan (osittain tuntemattomien) ihmisten somekuvien vaikuttaa fiilikseeni. Eihän?

Tiedänhän itsekin bloggaajana ja somekanavien suurkuluttajana, että se kuvavirta on vain pieni pintaraapaisu elämästä.

Ja miksen voinut tarttua vaikka kirjaan sen puhelimen sijaan? 

Jäin miettimään, tuottaako some enemmän pahaa oloa ja ahdistusta vai iloa ja piristystä. Varmasti moni, minäkin, tavoittelee postauksillaan inspiraatiota, iloa ja hyvää fiilistä, mutta entä jos vastaanottaja ei koekaan niin. Ja sitten on se sisällöntuottajan paine. Kun käyttää paljon aikaa postauksen luomiseen, mutta se saakin todella vähän katselukertoja eikä yhtään kommentteja. Olisiko parempi, jos ei tietäisi lukuja ja seuraajien määrää? 

Luin hiljattain Imagesta Paula Norosen haastattelun, jossa hän kertoi, että jos olisi aikanaan saanut kaikki Radiomafiaan tulevat negatiiviset palautteet itselleen (esim. somekanavien kautta), hänen uransa olisi varmasti loppunut lyhyeen. Fiksut tuottajat olivat päästäneet Paulan tietoisuuteen vain pienen osan, eikä hän kuulemma tiennyt kuuntelijamääristäkään juuri mitään. 

Jäin miettimään myös sitä, miten pahasti olen koukussa someen. Oikeasti tosi pahasti. Liian. Kokonainen vuorokausi ilman yhtään Instagramin selailua, Facebookissa vierailua tai blogien lukemista tuntuisi melkein kidutukselta. Vaikka TIEDÄN, että siitä tulisi pelkästään hyvä olo. Olen testannut sen unohtamalla puhelimen kotiin muutamia kertoja ja se rauhallisuuden ja läsnäolon tunne on oikeasti ollut tosi voimaannuttava. On helppo sanoa, että pidä taukoa äläkä ota sitä puhelinta esiin. Mutta kun se on oikeasti koko ajan vaikeampaa!

Koska mä rakastan somea. Liityin Facebookiin ensimmäisten kavereideni joukossa ja olin ihan reimuissani siitä! Jo ennen oikeita somekanavia olin innokas slambookien vaihtelija ja ystäväkirjojen täyttelijä sekä minulla oli kirjekavereita ympäri maailmaa. Bloggaaminen on ollut luonteva jatke ja olen kuvieni ja tekstieni kautta pystynyt toteuttamaan itseäni paljon - ja myös oppinut tosi paljon, ihan työelämässäkin tarvittavia taitoja.

Se riemu kun sai ensimmäiset FB-kaverit ja ekat seuraajat blogiin! Sen kun muistaisi vieläkin. Ja kyllä mä muistankin. Pohjimmiltaan somesta tulee tosi hyvä olo. Ainakin kun malttaa välillä pitää taukoa ja muistaa asioiden oikean tärkeysjärjestyksen. 

Hyvää oloa uuteen, alkavaan viikkoon! <3

P.S. Postauksen kuvat ovat Tokiosta, upeasta Imperial Palace East Gardenista.

Tokyo: Shibuya Crossing

Päätin pitää marraskuussa blogissani matkailu- ja hyvinvointi-teemakuukauden. Kurkistetaan siis reissumuistoihin, suunnitellaan tulevia reissuja ja mietitään, mistä se hyvinvointi oikein syntyy. Sisustustakaan ei kokonaan unohdeta, sillä se on tärkeä osa hyvinvointia minulle. Lähdetään  kuitenkin matkailusta liikkeelle ja itseoikeutetusti Japanista.

Tokiossa oli niin paljon koettavaa, että en ole oikein ole tiennyt, mistä aloittaa tai miten. Japanin reissu oli lyhyt, mutta silti yksi ehdottomasti hienoimmista kokemuksista elämässäni. Aiemmin olen kirjoittanut vain lyhyen postauksen Tokion sisustusliikkeistä ja hieman tuliaisista.  Mutta tämä ei jää tähän, ei todellakaan. 

Nyt vuorossa on maailman vilkkain jalankulkijoiden risteys, Shibuya Crossing.

Saavuimme Tokioon aikaisin aamulla, yölennon jälkeen ja aikaero pisti kropan aika sekaisin. Päätimme nukkua pienet päiväunet, joilta nouseminen tuntui aivan ylivoimaiselta tehtävältä. Uteliaisuus ympäröivää kaupunkia kohtaan kuitenkin voitti ja raahauduimme hotelliltamme Ginzan alueella metroon, sattumanvaraiseen suuntaan. Kun metro lipui Shibuyan aseman kohdalle, poikkeuksellisesti maan päällä, fiilis oli ihan uskomaton. 

Jep, me taidetaan jäädä tässä.

Siinä me oltiin ja unihiekat karisivat hetkessä silmistä. Shibuya näytti ihan uskomattoman hienolta!

Japanin matkan aikoihin meillä oli tosi kiireistä molemmilla töissä ja siihen samaan sumaan vielä osuivat pikku-T:n synttärit sekä monta muuta juttua. Reissuun ei siis oikeastaan oltu juurikaan ehditty valmistautua. Vasta myöhemmin selvisikin, että ensimmäisenä iltana vaikutuksen tehnyt Shibuya Crossing oli itse asiassa yksi Tokion ikonisimmista turistinähtävyyksistä.

Me palasimme Shibuyaan useita kertoja viikkomme aikana. Se oli lyhyen metromatkan päässä hotelliltamme, todella kuvauksellinen paikka ja täynnä mielenkiintoisia, edullisia ravintoloita ja ruokakojuja sekä mielenkiintoisia kauppoja.  (Muun muassa tavaratalot pelkästään miehille ja naisille! Ja naisten puolella oli paljon yhden koon kauppoja, joissa oli juuri mulle sopivia vaatteita. Olen 155-senttinen, joten en ole ihan tottunut moiseen täällä "lännessä".)

Fiilis Shibuyassa oli ihan täydellinen. Sopivan japanihenkinen ihmispaljoudessaan ja näennäisessä kaoottisuudessaan, mutta kuitenkin rento, rauhallinen ja organisoitunut. Juuri kuten Tokio muutenkin. 

Tosin täytyy muistaa, että turisteja liikkui paljon, eli mikään paras paikka paikallisten tapojen bongailuun Shibuya ei ole. Kuitenkin, kuten näistäkin kuvista huomaa, sai siellä myös hyvän käsityksen paikallisten tyylistä. Oikeasti tuntui, että Tokiossa jokaisella naisella oli tuollainen rento t-paita puolipitkän, liehuvan hameen kanssa. Päivänvarjot, hatut ja hengityssuojaimet olivat yleinen näky.

Tokyo is a massive, cosmopolitan city. 

It's difficult to imagine that its finest attraction is a street corner but it's true.

Shibuya Crossing is the world's busiest pedestrian crossing. It represents the towering neon lit Tokyo that travelers expect. The traffic lights at the crossing have a 2 minute cycle. Cars from various directions eat up more than half of the time. 

Thousands of pedestrians all cross at the same time from five directions. When the crowds meet in the middle chaos ensues. It's a spectacle that's repeated every two minutes all day and most of the night until the crowds finally thin out after midnight when Shibuya stations closes.

https://www.japan-talk.com/jt/new/shibuya-crossing

Nähdään taas pian, Shibuya!

Japani-Suomi-viikonloppupuska

Stailatuissa sisustuskuvissa on viime aikoina näkynyt usein muutama eukalyptuksenoksa huolettomasti kauniissa pienessä, keraamisessa maljakossa. Ihanan näköistä! Oman versioni tein takapihan puskasta (jonka nimeä en edes tiedä) - näyttää vähintäänkin yhtä kivalta kuin eukalyptuksen oksat, jos minulta kysytään. Rento ja halpa viikonloppupuska kirjaimellisesti ihan puskista.

Maljakko on alelöytö Kiotosta, Mujin kodin osastolta. Suhteellisen arvokas vaasi olisi varmasti jäänyt ostamatta normaalihinnalla, mutta kun kyljessä oli lappu -80 %, niin kaunis yksilö pääsi mukaan Suomeen asti. Tämä on oikeasti sakekannu, mutta koska sakea tulee hiukan harvemmin meidän perheessä juotua, niin totesin sen sopivan erinomaisesti maljakkokäyttöön. Miksei se sopisi myös kastikekannuksi kauniiseen japanilaishenkiseen kattaukseen. 

Me ollaan kokattu reissun jälkeen todella paljon japanilaista ruokaa, eikä mitään kyllästymisen merkkejä ole havaittavissa. Tosi kiva kokeilla muitakin japsiruokia kuin niitä Suomessa tunnetumpia susheja. Yksi tosi helppo ja toimiva vinkki tuoda japanilaista makua ruokaan on tehdä simppeli dippikastike, johon tulee soijakastiketta, riisiviinietikkaa ja ripaus seesamiöljyä sekä seesaminsiemeniä. Ihan järkyttävän hyvää!

Tässä pienessä keraamisessa sakekannussa on erittäin kaunis, samaan aikaan hieman ruskeaan ja aavistuksen myös siniseen taittava musta sävy. Jotenkin niin tyypillistä Japania! Ja vaikka saman tyylisiä varmasti saisi Suomestakin, niin onhan tässä ihan oma fiiliksensä. Matkoilta on minusta tosi kiva tuoda tällaisia pieniä sisustuesineitä muistoksi. Voisinkin erillisessä postauksessa vielä vilauttaa, mitä muuta kivaa Japanista tuli tuotua meille kotiin - kiinnosteleeko sellainen?

Sisustusinspiraatiota Tokiosta

Japanin reissustamme on jo yli kuukausi aikaa ja vieläkin tuntuu, että olen ihan pää pyörällä siitä, miten vaikuttava matka se olikaan. Kuvia on tosi paljon ja aion niitä täällä blogissakin vielä jakaa. 

Aloitetaan kuitenkin sisustusaiheella eli pääsette kurkistamaan, miltä näytti Tokion sisustusliikkeissä. Tosin tässä nyt alkuun on heti mainittava, että eihän siellä reissussa kovinkaan paljon sisustusliikkeisiin aikaa käytetty, oli niin paljon muuta nähtävää. Muutamaan sentään pääsin kurkistamaan ja nappailemaan myös kuvia.

Japanilaiset pitävät tosi paljon skandinaavisesta muotoilusta ja kyllähän japanilainen muotoilu muistuttaa erittäin paljon skandityyliä. Sisustusliikkeissä näkyi paljon tuttuja design-tuotteita, lähinnä tanskalaisia klassikoita. Myös Artekin huonekaluja ja valaisimia näkyi jonkin verran, etenkin ravintoloiden ja kauppojen sisustuksissa.

Erona skandinaaviseen tyyliin oli kuitenkin selkeästi rohkeampi värien käyttö. Sisustusliikkeissä oli tosi upeasti yhdistelty värejä! Maalattujen seinien ja tekstiilien lisäksi myös huonekaluissa näkyi rohkeitakin sävyjä. Japanilaisten tunnettu rakkaus punaiseen väriin näkyi myös monessa paikassa.

Onhan näissä väreissä kyllä ehdottomasti taikaa! Haluaisin itsekin oppia käyttämään värejä, sillä esimerkiksi tässä ihanassa värikkäässä liikkeessä oli aivan upea tunnelma! Rauhallinen ja seesteinen, mutta ei yhtään tylsä.

Viherkasvien käyttö oli ihan omaa luokkaansa! Tokiossa oli tietysti paljon upeita suuria puistoja, mutta niiden lisäksi monissa ostoskeskuksissa ja kaupoissa näkyi valtavia viherseiniä tai muuten vain isoja viherasetelmia.

Alla oleva kuva on oma suosikkini. Tuossa hetkessä oli jotain taianomaista kun suurkaupunki alkoi hämärtyä taustalla. Siniset seinät sopivat tähän miljööseen upeasti. Tumma kirjahylly on tosi tyypillistä japanilaista tyyliä, tykkään siitä kovasti ja haluaisin omaankin kotiin joskus vastaavan.

Löytyihän sieltä sisustusliikkeistä tietysti näitä alla vitriinissä näkyviä hahmojakin. En ole itse näihin kovinkaan paljon perehtynyt, kertokaa ihmeessä, jos tiedätte näiden tarkoituksen kodeissa! Hintaa näillä hauskan näköisillä tyypeillä ainakin oli reilusti.

Tokiossa kukkakaupat ja viherkasvikaupat olivat erikseen. Leikkokukkapisteissä myytiin toinen toistaan kauniimpia kukkia ja viherkasvikaupoissa sitten ihan pelkkää vihreää. Japanilainen ruukkupuutarhatyyli viehättää kyllä suuresti. Otin nämä kuvat ihan meidän hotellin vieressä Ginzan alueella sijaitsevasta viherkasvikaupasta, jossa nämä betoniportaat veivät aina vain ylöspäin. Kasveja taisi olla myynnissä yhteensä viidessä kerroksessa. Aika tyypillistä Tokiota, katutason tilan ollessa kortilla monet liikkeet ja ravintolat jatkuvat ylöspäin. Esimerkiksi "Japanin H&M:n" Uniqlon myymälä Ginzassa käsitti yhteensä 14 kerrosta.

Vaikka moneen sisustusliikkeeseen en ehtinytkään, niin saihan sitä inspiraatiota ihan kaikkialta! Yksi suosikeistani oli Harajukun metroasemalta ihan kivenheiton päässä sijaitseva hyvin skandityylinen kahvila, jonka löysimme sattumalta puiston laidalta. Ei uskoisi, että oltiin ihan suurkaupungin vilinässä kun tätä kuvaa katsoo!

Tämän viimeisen kuvan tyyliä oli muuten paljon Mujissa, joka on ehkä tuttu monelle suomalaisellekin sisustusintoilijalle. Mujissa oli valitettavasti kuvauskielto, jota en uskaltanut lähteä rikkomaan (hirveästi henkilökuntaa paikalla ja japanilaiset ovat vähän jänniä sääntöjensä kanssa). 

Yllätyin kuitenkin itse siitä, miten paljon Mujin valikoimissa oli ihan huonekaluja niiden tunnettujen säilytysratkaisujen ja pientavaran lisäksi. Kaikki huonekalut olivat puuta, sellaista Ikea meets Artek-meininkiä. Nythän syksyn Habitare-messuille on tulossa Mujin pop up -myyntipiste ja yrityksen pääjohtaja Masaaki Kanai pitää messuilla Keynote-puheenvuoron 13.9. Päivä on merkitty kalenteriin ja toivon, että pääsen paikan päälle. En olekaan ennen Habitaressa käynyt ja jo pari vuotta sinne pääsystä haaveillut. Muji antaa yhden erittäin hyvän lisäsyyn varmistaa, etteivät messut jää tällä kertaa pelkäksi haaveeksi.

Mitä fiiliksiä nämä kuvat Tokiosta herättävät? Olisi tosi mukava kuulla!

Cool banana

Meikäläinen täällä blogin parissa viimein, jeejee! Mulla on ollut hiukan ongelmia tietokoneeni kanssa ja luultavasti joudun hankkimaan lähiaikoina uuden. Ihana mieheni sai kuitenkin eilen illalla hiukan elvytettyä tätä nykyistä läppäriä ja nyt vaikuttaa siltä, että tämän kanssa vielä jonkin aikaa pärjäilen ja mitä tärkeintä, pääsen kirjoittamaan blogia ja käymään läpi lomakuvia. Melkein jo iski ahdistus kun alkuviikosta en saanut edes pienintä kuvankäsittelyä tehtyä - kuvia on nimittäin muistikorteille kertynyt jonkin verran.

Aloitetaan Kreetan Haniasta, jossa vietimme viikon juhannuksen tienoilla pikku-T:n ja äitini kanssa. Oli tosi mukava ja erittäin rento reissu. Lähinnä hengasimme uima-altaalla, nukuimme päikkäreitä, söimme mutkatonta ruokaa ravintoloissa ja joimme latteja sekä mojitoja. Tällaiseen olemiseen kohde (tarkemmin sanottuna Agia Marina hieman Hanian ulkopuolella) sopi oikein mainiosti. Joka puolella suhtauduttiin pieneen matkalaiseen erittäin sydämellisesti - en yhtään ihmettele, että Kreikan saaret ovat suomalaisten lapsiperheiden suosiossa. Suomessa oli tosi kylmä juhannus, joten viikko Kreikan paahteessa oli kyllä enemmän kuin hyvä ratkaisu.

T sai keltaiset Gugguun shortsit ja Name It:n banaani-teepaidan synttärilahjaksi jo toukokuussa, mutta hänelle oli erittäin tärkeää, että asukokonaisuutta käytetään vasta Kreikassa. Heti loman toisena päivänä suuntasimme ensimmäiselle visiitille Hanian keskustaan ja vanhaan kaupunkiin. Toki tämä uusi hieno asu piti sitten saada päälle ja voi miten suloiselta hän näyttikään! Herra innostui myös ihan oma-aloitteisesti oikein poseeraamaan, mistä lie nämäkin poset oppinut. ;) Aivan huippu ihanan malliset muuten nämä Gugguun shortsit ja tosi hyvää materiaalia myös. Paita on myös oikein kiva ja sopi Kreikan helteisiin mainiosti vaalean värinsä ansiosta. Tosiaan millään tummilla yläosilla ei siellä tehnyt yhtään mitään, jäipä kerrankin minultakin mustat puserot käyttämättä!

Toivottavasti kelit lämpenevät ja viileän banskun kesäasulle saadaan ihan pian käyttöä myös täällä kauniissa koti-Suomessa!

Pohjoista valoa

Tämä helmikuu on ollut blogissani hiljaisempi kuin aikoihin. Syy löytyy live-elämän puolelta, joka on ollut kaikkea muuta kuin hiljainen. Menoja ja meininkiä on riittänyt! Työkiireitä, harrastusjuttuja, ja vielä lomakin. Tiedättekö sen tunteen kun ennen loman alkua tuntuu, ettei mistään tule mitään? Ettei nyt ainakaan ehdi jäädä lomalle. Ihan tuhat hoidettavaa asiaa jo pelkästään matkavalmisteluissa ja työtkin pitäisi saada jollekin mallille siksi aikaa. Aina sellainen olo, että on jäämässä ihan väärään aikaan pois. Juuri siksi aikaa kun olet buukannut itsesi muualle, tuntuu tapahtuvan kaikkea mielenkiintoista kotipuolessa. Ja vaikka rakastan reissaamista, niin oikeasti inhoan pakkaamista yli kaiken ja otan aina siitä ihan kauheat paineet. 

Mutta kuten aina, loma tiesi tälläkin kertaa paremmin kuin minä, että olin sen tarpeessa. Työkone sulkeutui, tien päälle päästiin ajallaan, auto saatiin pakattua ja kun olin hengittänyt pari päivää pohjoisen ilmaa ja nukkunut todella paljon (10 tunnin yöunien päälle parin tunnin päikkäreitä), tajusin että oli ihan sairaan hyvä olo.

Tällä kertaa talvilomareissumme suuntautui luonnonkauniiseen Kuusamoon. Itselleni tämä oli ihan eka kerta Pohjoisessa talvella, olen vain kerran aiemmin käynyt Saariselällä ja silloin oli syksy. Olin odottanut reissua tosi paljon, eikä tarvinnut pettyä! Matka tarjosi kaikkea sitä, mitä lähdettiin hakemaankin. Kauniita auringonnousuja ja -laskuja, pohjoisen valoa, hiihtoa, laskettelua, lumikenkäilyä, nuotiomakkaraa, hiljaisuutta, mökkielämää, villiruokaa, yhdessäoloa. Ja tylsistymistä, sitä nykyajan suurta luksusta.

Majoituimme suloisessa ja perinteisessä mökissä, joka oli täytetty erilaisilla mäntypinnoilla. Oikeasti, siellä oli mäntyä ihan kaikki! Seinät, katto, lattiat, väliovet, ovenkarmit, huonekalut, jopa verhotangot. Ihanaa mäntymaailmaa oli raikastettu mintunvihreällä (!) keittiökaapistolla sekä viininpunaisilla sohvilla ja nojatuoleilla. Nämä ihanat täydellisesti toisiinsa yhteensointuvat mintunvihreän ja viininpunaisen sävyt vielä seikkailivat mökin tekstiileissä aina voimakaskuvioisista kukkaverhoista raidallisiin mattoihin ja ruudullisiin päiväpeitteisiin. Todellinen skandinaavisen modernin tyylin rakastajan unelma siis, eikö?

Pari ensimmäistä päivää mietin, kuinka helposti mökkiin saisi freesiä ilmettä kun vaihtaisi verhot valkoisiin, mustavalkoiset päiväpeitot, viininpunaisten kalusteiden tilalle harmaata, keittiönkaapinovet voisi maalata valkoisiksi ja ehkä ne verhotangotkin... Tiedän, kuulostaa aika hullulta, käyttää nyt energiaa miettimällä toisen omistaman mökin sisustusta, mutta tällaista se on kun on todella sisustusterapian tarpeessa. ;)

Näin jälkikäteen ajateltuna nuo pari päivää olivat sattumalta juuri ne, jolloin nukuin univelkaani pois...

Koska sitten aloin nähdä asiat uudessa valossa. Se mintunvihreä keittiö oli ihan toimiva, suorastaan mukava, ja etenkin kotoisa. Mäntyhirsien keskellä oli hyvä hengittää. Kukallisenkirjavat verhot olivat oikeastaan aika hauskat ja viininpunaisessa sohvassa sai mahtavan mukavan asennon loimuavan takkatulen katseluun. Pikku-T:n lempiväri on sitä paitsi punainen ja hän on toivonut meille mm. punaista sohvaa (kauhea pettymys kun hankittiin harmaa), punaisia portaita (niistä tuli valkoiset) ja punaista seinää vierashuoneeseen (maalasin tumman seinän valkoiseksi). Voitte siis uskoa, miten fiiliksissä hän oli niistä punaisista huonekaluista!

Ja sitten tuli se lause.

Äiti mä tiedän, että sä tykkäät ihan kauheesti niistä kaikista huonetavara-asioista. Mutta täällä matkalla on kivaa kun sä ehdit enemmän halata mua ja iskää.

Totta kai jos mökki olisi omani, tekisin nuo edellä luetellut raikastavat muutokset sisustukseen ja varmaan paljon muutakin. Mutta ei sisustaminen ole oikeasti niin tärkeää. Joskus on hyvä laittaa silmät kiinni ja tunnustella, miltä koti ympärillä tuntuu. Väitän, että edes me designiin hurahtaneet emme välttämättä valitsisi mukavimman tuntuiseksi tuoliksi sitä kuuluisinta muotovaliota. Kaunis muotoilu on hieno asia ja tunnen sitä kohtaan suurta intohimoa, mutta jos ilta toisensa jälkeen kuluu täydellistä torkkupeittoa netistä etsiessä, etkä sen takia ehdi halata perheenjäseniäsi, kannattaa kääriytyä vanhaan, nukkavieruun torkkupeittoon ja ottaa rakkaat kainaloon.

Älkääkä ymmärtäkö väärin. Minun mielestäni hyvä muotoilu tarkoittaa ehdottomasti sitä, että kaunis ulkonäkö yhdistyy hyvään käytettävyyteen, kestävyyteen, mukavuuteen ja siihen oikeaan fiilikseen. Aivan ehdottomasti. Ehkä tämä oli vain itselleni pieni herätys, sillä seuraan sisustamisen maailmaa niin tiiviisti ja some-feedini täyttyy päivittäin upeista kuvista. Kuvat ovat kuitenkin vain kuvia, aito tunne syntyy visuaalisuuden lisäksi niistä kaikista muista aistikokemuksista.

Ylipäätään Kuusamossa ihastutti rentous ja mutkattomuus. Oli ihanaa viettää viikko ilman meikkiä urheiluvaatteissa, eikä silti tarvinnut tinkiä kivoista kahvila- ja ravintolaelämyksistä.

Kuten niin usein, tälläkin kertaa piti lähteä kauas, että näki lähelle. Kun tulimme kotiin, jokainen huone näytti mielestäni raikkaalta, selkeältä, vaalealta, aika kivalta. Tunsin lattialämmityksen ihanan mukavuuden jalkojeni alla ja kaikki tutut tavarat olivat siististi paikoillaan. Ennen reissua näin ympärilläni muutoskohteita (uutta maalipintaa, huonekaluprojekteja, verhomuutoksia, you name it) ja konmaritettavia kaappeja (hitsit, että inhoan tuota konmarittaa-verbiä), juuri nyt niillä projekteilla ei tunnu olevan mikään kiire.

Ehkä saimme mukanamme ripauksen pohjoisen valon taikaa tänne omaankin kotiin.

P.S. Myöhästyneet ystävänpäivä-terkut kaikille blogini lukijoille! Kiva kun olette siellä. :)

Haikeat hyvästit vuodelle 2016

Minulla on yleensä katse aina eteenpäin. Mietin tulevia projekteja ja haaveita, asetan itselleni tavoitteita ja nautin uusista aluista. Myönnän, että aika usein myöskin murehdin tulevaa ihan liikaa. Sen sijaan tosi harvoin murehdin jo tehtyjä juttuja tai päätöksiä. Rakastan uusia alkuja - syksyjä ja vuodenvaihteita. Sitä pelkkää fiilistä uudesta ja vanhan taakse karistamisesta.

Nyt on toisin. On vuoden 2017 ensimmäinen maanantai, mutta olo onkin ihmeen haikea.  Yllätin nimittäin itseni tajuamalla, että viime vuosi oli yksi elämäni parhaista. Siitä huolimatta (ja ehkä juuri siksi), ettei tapahtunut mitään suurta ja mullistavaa. Itse asiassa ensin mietin, etten edes tekisi blogiin tällä kertaa vuoden yhteenvetoa, koska fiilis oli, että eihän tässä nyt juuri mitään kerrattavaa olisi. Tasaista arkieloa. Mutta sitten aloin selailemaan kuvia ja tajusin, miten ainutlaatuinen vuosi tämä on ollut. Ja muistin taas, miksi rakastan kuvaamista ja tätä pientä blogiani. Jotta muistaisin. Siispä nyt seuraa kertaus vuoden 2016 kohokohdista teille, mutta ennen kaikkea - minulle itselleni.

Alkuvuosi toi tietysti sisustusinnon! Huonekaluja pyöriteltiin ja innostuin jopa väreistä. Hankin olohuoneeseen valkoiset verhot ja ison, valkoisen paperinarumaton, jotka ovat olleet todella mieluisia. Meillä tehtiin pientä keittiön fiksausta kun taso ja välitilalevy vaihdettiin, nämä myöskin erittäin onnistuneita muutoksia. Sain todella suuren ilon ja kunnian suunnitella työprojektina koekeittiön sisustuksen. Tästä projektista sain paljon energiaa ja sen myötä hullaannuin aurinkoiseen keltaiseen väriin sekä Ikean upeisiin työtuoleihin. Nyt muuten ihan vuoden viimeisinä päivinä toteutin haaveeni ja hankin myös kotiin yhden tällaisen tuolin, siitä lisää myöhemmin. 

Yksi kevään kohokohdista oli Mansen Blogikirppis, jonne pääsin myymään yhdessä aivan ihanien muiden bloggaajien kanssa. Kirppistelyn myötä sain tutustua loistaviin tyyppeihin blogien takana! Toinen mahtava juttu on ollut Facebookin  tiivis Sisustusterapiaa-ryhmä. Ihanaa kun on löytänyt saman henkisiä ihmisiä, jotka jaksavat yhtä väsymättömästi miettiä taulun oikeaa paikkaa tai maalisävyjä. Huhtikuussa sain muiden ryhmäläisten kanssa osallistua Tomi Kouvolan sisustuskurssille, jonka jälkeen vietimme inspiroivan shoppailuiltapäivän Sisustuksen Koodissa.

Elämyksellinen kevät jatkui Madeiran matkan merkeissä perheen kanssa. Matka oli todella onnistunut ja Madeira kohteena lumoava.  Keväällä vietimme miehen kanssa 5-vuotishääpäivää ja samalla juhlimme 15-vuotista yhteistä taivalta. Aika uskomatonta, että kaikki nämä vuodet ovat vierineet ja vieläkin se elämäni rakkaus on tuossa rinnalla. Kuinka paljon ollaan koettu ja kuinka paljon vielä kokematta. Sain mieheltä juhlan kunniaksi tamperelaisen Korus Designin upean sormuksen, josta on tullut ihan ehdoton lemppari, joka päivä sormessa. Ei tässä turhaan olla oltu puolta elämästä yhdessä, kyllä tuo toinen taitaa jo makuni aika hyvin tuntea.

Pikku-T täytti hääpäivänämme neljä vuotta ja 4-veen kanssa elämä on ollut vaan ihan mahtavaa. Tämä on se suurin haikeuden aiheuttaja itselleni. Tuo pieni viisas ja nokkela tyyppi, joka halaa, rakastaa ja hassuttelee. Varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni haluaisin pysäyttää ajan tähän, pitää tuon nelivuotiaan tässä lähellä ikuisesti. Älä kasva niin nopeasti rakas!

Kesä  toi tullessaan odotetun muutoksen kotona kun portaamme maalattiin valkoisiksi. Tämä on ehdottomasti vuoden paras "sisustushankinta" ja vaikutti koko kodin yleisilmeeseen raikastavasti. 

Heinäkuussa lomailimme Porin seudulla merenrantamökillä. Viikko oli tosi mukava. Tunsin olevani meren rannalla oikeassa paikassa, juuri siellä missä kuuluukin. Kesällä ehdimme myös viettää tosi paljon aikaa perheen ja ystävien kanssa.

Yksi kohokohdista oli reissu siskoni luo Vaasaan. Samalla käytiin tsekkaamassa Asuntomessut ja vierailtiin Kyrö Distillery Companylla. Vaasassa nautittiin terassi- ja rantaelämästä, kävin myös kokeilemassa elämäni ekaa kertaa suppailua. 

Elokuu oli tosi vauhdikas ja aktiivinen työrintamalla, huipentuen mahtavaan Blockfest-viikonloppuun. Työkiireiden vastapainoksi retkeiltiin paljon perheen kanssa lähiluonnossa. Kävin myös hienolla työreissulla Lontoossa.

Syksy oli erityisen kaunis ja aurinkoinen. Teimme vanhempieni kanssa kivan viikonloppureissun Helsinkiin ja syyslomailin kahdestaan pikku-T:n kanssa. Meillä oli tosi kivaa kotosalla erilaisten pienten elämysten (kuten uimahallissa käynnin) parissa.

Osallistuin toistamiseen Mansen Blogikirppikselle ja taas oli ihan huippua. Pidin myös poitsulle ja hänen kavereilleen pienet Halloween-juhlat.  

Loppuvuoden kohokohtiin kuului ehdottomasti Indiedaysin järjestämä Bloggers' Inspiration Day Helsingissä sekä muutamat muut kivat pippalot. Loppuvuosi on aina tosi kiireinen omassa työssäni ja välillä tuntui, että kova työkuormitus yhdistettynä kaamokseen sai minut lähinnä nukkumaan kaiken liikenevän vapaa-ajan. Liikunnan (ja tietysti sen järjettömän nukkumisen) voimalla jaksoin kuitenkin hyvin, ehdin nauttia jouluisesta tunnelmasta Tampereella ja koristella kotia skandinaavisen simppelillä otteella.  

Tämä vuosi on ollut oikeastaan aikamoinen tasapainon vuosi. Elämässäni on ollut sopivassa suhteessa aikaa perheen kanssa, ikimuistoisia reissuja, elämyksiä ystävien seurassa sekä erittäin haastavia ja palkitsevia työprojekteja. Olen pitänyt yllä suht mukavaa treenitahtia, ohjaillut joogatunteja ja kuten blogistani huomaa, myös ehtinyt viettää aikaa näiden intohimojeni eli sisustusasioiden, valokuvaamisen ja kirjoittamisen parissa. Totta kai kaikki oli mielettömän epätäydellistä, ajoittain järkyttävän hankalaa ja väsyttävää ja turhauttavaa, maailmassa tapahtui paljon pahaa ja tunsin itseni monesti kovin pieneksi. Mutta turhaksi en yhtenäkään päivänä. Tämä tasapaino on varmasti se, jota jään kaipaamaan. Vuosi 2016 syvensi niin otsa- kuin naururyppyjä ja opetti taas kerran hurjan paljon omista rajoistani ja rakkaudesta. Niistähän tässä elämässä on kyse. 

Nyt tuntuu, että olen valmis johonkin uuteen. Sen verran voin paljastaa, että tiedossa on aivan uusi rooli kahden pienen mussukan tätinä, olen tästä maailman onnellisin ja ehdottomasti suurin toiveeni ensi vuodelle on, että kaikki menisi hyvin. Tietysti odotan myös Japanin reissua miehen kanssa ihan järjettömän paljon. Mitä muuta uutta vuosi vielä tuokaan tullessaan, en tiedä, mutta luotan, että se selviää sitten kun aika on. Kun päivänsä aloittaa hymyillen ja muistaa juhlia onnistumisia lasillisella shamppanjaa, niin ei voi mennä pahasti pieleen.

Kiitolliset hyvästit vuodelle 2016 <3