Junamies

Pieni poikani on kovin kiinnostunut junista ja niinpä me käydään ihailemassa niitä asemalla melko usein, niin myös tänään. Yksi viime aikojen kohokohdista on ollut se kun T pääsi saattamaan minua junaan eräänä perjantai-iltana ja konduktööri antoi hänellekin oman lasten junalipun. :) Tuo sininen Punaisen norsun suloinen lakki on muuten myöskin nimetty junamiehen lakiksi.

Tampereen asemanseutu on kokemassa erittäin suurta muutosta lähiaikoina. Tornihotelli avautuu tässä kuussa ja jos minulta kysytään, niin sehän on aivan upea! Mitäs mieltä te olette?

Hei me lennetään Espanjaan!

Vielä tällä viikolla se koittaa, loma. Suuntana Espanja ja arvatkaapas vaan, paljonko lentomatkaa, isoja rapuja, uima-allasta ja kaikkea muuta täällä jo odotetaan!

Viime vuonna lensimme Ryanairilla Alicanteen ja sieltä suuntasimme pohjoiseen päin kaupunkiin nimeltä Calpe. Samalla reissulla tuli käytyä myös mm. Valenciassa ja henkeäsalpaavan kauniissa Quadalestin linnassa. Tällä kertaa lennämme samaiseen paikkaan, on vaan niin kätevää kun tästä läheltä Pirkkalasta pystyy lentämään suoraan Espanjaan. Suuntana on kuitenkin Alicanten eteläpuoli.

En ole yleensä välittänyt matkustaa kahta kertaa samaan kohteeseen, mutta Espanjasta tykkäsimme niin paljon, että Costa Blanca ansaitsee toisenkin reissun aivan ehdottomasti. Odotan jo ihan fiiliksissä sitä aivan mahtavan hyvää ruokaa, iloista palvelua, ihania putiikkeja, auringon lämpöä, kaunista miljöötä ja ylipäätään tunnelmaa. Espanjan kielikin on niin valloittava!

Viime reissulla meillä oli mukana pikkutyyppi, joka ei vielä osannut kävellä tai puhua, eikä ehkä edes ymmärtänyt, että olimme matkalla. Nyt mukaan lähtee 2-vuotias, joka osaa jo odottaa matkaa ja varmasti tulee ihmettelemään kaikenlaista erilaista ja ihmeellistä. Ennustan satoja "mikä toi on"-kysymyksiä. Poitsu myös on alkanut selittää, mitä mikäkin tarkoittaa tyyliin "Puuro tarkoittaa, että syödään puuroa lusikalla." ;) Espanja puolestaan tarkoittaa, että mennään lentokoneella uimahalliin, ettäs tiedätte!



Katselin tuossa, että ainakin tälle viikolle Alicanten alueelle on luvattu vielä kesäisen lämpimiä säitä. Mitään kovaa hellettä emme kaipaa, mutta uima-allaskelejä kyllä. Tuo perheen pienin kun on ihan huima vesipeto!

Onko teistä joku lomaillut tuolla Alicanten seudulla? Entä matkustatteko aina eri paikkaan vai onko teillä vakkarikohteita, joihin palaatte? Ja minne aiotte tai haluaisitte matkustaa seuraavaksi?

Syysretkellä Seitsemisessä

Perjantaihuomenta! Olen juuri starttaamassa pariksi päiväksi työreissuun, joten oma viikonloppu menee nyt hieman ohi tavallaan... Onkin sopiva hetki palata viime viikonlopun rentoihin tunnelmiin. Lämpimistä syyssäistä nauttimisen merkeissä teimme pienen retken Seitsemisen kansallispuistoon.

Kahden kilometrin mittainen aarniometsäreitti oli juuri sopiva ja vaihteleva. Oli oikea elämys kiertää pienen lapsen kanssa metsässä, miten paljon siellä riittikään ihmeteltävää. Kaksivuotiaamme oli vähän huolestunut kaikista kaatuneista puista ja totesi, että puita varmasti harmittaa kun ovat menneet uppistakeikkaa. Myöskin erilaisia sieniä ihmeteltiin ja poika oli vakaasti sitä mieltä, että kärpässieni on kärpäsen koti. Keskusteltuamme kärpässienen myrkyllisyydestä hän myöskin totesi, että hyi, sieniä ei saa koskaan syödä maasta, vain kaupasta. :D Totuushan tulee aina lapsen suusta, eli taisi paljastua, ettei meillä ole ollut tuoreita sieniä kotona tänä syksynä...

Retken kruunasi tietysti eväshetki, syötiin masut täyteen nuotiomakkaraa. Elämyksellistä.

Mukavaa viikonloppua!

Koti kauneimmillaan

Ihmiset tekevät kodin. Ne läheiset, jonka kanssa siellä saa viettää aikaa. Vaikka sliipattuja sisustuskuvia on ihan mukava katsoa, niin rakkaimmat kotikuvat ovat kuitenkin juuri tällaisia.

Meillä on ovi aina auki ystäville ja perheelle - sekä vierassänky pedattuna. En ole mikään mestarileipuri, mutta hyvää ruokaa saa aina, kahvia keitän ja kaupan pullien sulatus sentään onnistuu minultakin. ;) On ihanaa kattaa isommalle porukalle.

Pitäisi ottaa tavaksi kuvata kotia myös tällaisissa ei-niin-sisustuksellisissa tilanteissa. Näistä kuvista jää kuitenkin ne parhaat muistot.

Kuinka löysin sisäisen juoksijani

En ole koskaan ollut varsinainen juoksuharrastaja tai nauttinut siitä. Okei, onhan se hyvää ja tehokasta liikuntaa, mutta minun suosikkilajini ovat aina olleet jotain muuta. Viime keväänä kuitenkin löysin ihan sattumalta juoksemisen ilon. Salaisuus oli samantasoinen juoksukaveri!

Kaikki lähti siitä kun osallistuin työkaverin kanssa Likkojen lenkkiin ja kävimme juoksemassa siellä 10 kilometrin lenkin. Meillä oli ihan sama rytmi juoksussa, tasainen (hidas) vauhti ja juttu luisti. Huomasin, että jaksoin paljon paremmin ja hengitys kulki tasaisesti kun puhuin juostessani. Kaverin kanssa ei myöskään tullut lähdettyä liian kovaa liikkeelle, kuten yksin yleensä käy.

Toukokuisen tapahtuman jälkeen yhteisistä lenkeistä on tullut meille jo tapa. Oikein odotan seuraavaa lenkkiä, juokseminenhan on ihanaa! Kun vain sopiva tahti ja hyvät reitit löytyvät, niin minun sisällänihän asuu oikea juoksija. Kaipa pieni ja siro vartalotyyppinikin on aika ihanteellinen juoksuun.

Haluaisin oppia juoksemaan myös yksin. Lajina juoksu on nimittäin mitä ihanteellisin tässä elämäntilanteessa. Lenkille kun voi lähteä omien aikataulujen mukaan ja treeni alkaa suoraan kotiovelta. Naapurin 4-vuotias poika pyöräilee jo sen verran kovaa, että isänsä voi käydä juoksulenkeillä yhdessä pojan kanssa, sitä odotellessa.

Tämän postauksen kuvat otti siskoni viime viikonloppuna Vaasassa. Siellä lenkkeilimme kirpeänä syksyisenä lauantaiaamuna meren rannalla. Ei kyllä parempaa juoksureittiä voisi enää toivoa, aivan täydellistä. Meren tuoksu ja kauniit saaristomaisemat, kyllä taas kaipuuni takaisin rannikkoseuduille voimistui! Vaikka onhan täällä kotiseuduilla järvimaisemissakin kaunista. 

Talveksi juoksuharrastus voisi vaihtua murtomaahiihtoon, tavoitteena olisi hankkia hyvä suksipaketti. Mutta ennen sitä on vielä paljon kauniita syksyisiä juoksukelejä jäljellä. Ja vaikka juoksun ilo onkin löytynyt, niin kyllä ryhmäliikunta on edelleen se mun ykköstreeni, ilman muuta.

Mites te muut, onko juokseminen teidän juttunne?

Rohkea on se, joka unelmoi

Avatessani ulko-oven tunnen joka kerta sen tuoksun. Uusi talo, korkkaamaton. Tämä asunto on meille toteutunut unelma ja vielä keskeneräinen monellakin tapaa. Silti uusiin nurkkiin on jo tottunut. Ne asiat, jotka olivat puoli vuotta sitten haavelistalla (erillinen kodinhoitohuone, integroitu astianpesukone, vierashuone jne.) ovat muuttuneet arkisiksi, tavallisiksi asioiksi. Se tapahtuu niin nopeasti, että melkein hirvittää.

Olen luonteeltani aika eteenpäin pyrkivä ja tavoitteellinen. Välillä (okei, useimmiten...) myös hyvin kriittinen ja vaativa itseäni kohtaan. Päässäni muhii jatkuvasti ajatuksia - tavoitteita, haaveita, unelmia. Haluan saada asioita aikaiseksi.

Pysähdyin tuossa päivänä eräänä miettimään, mistä haaveilinkaan viisi vuotta sitten kun olin juuri valmistunut yliopistolta. Avioliitosta, omasta kodista, äitiydestä, markkinoinnin ja viestinnän mielenkiintoisista ja vaihtelevista työtehtävistä, kaukomatkoista, jumppaohjaajan työstä, hyvästä terveydestä (kärsin tuolloin omituisista vatsavaivoista, jotka ovat nyt onneksi historiaa), esimieskokemuksesta, omasta blogista. Olen saanut ne kaikki. Jokainen näistä haaveista on toteutunut. Vain viidessä vuodessa. Olen onnekas ja onnellinen, kiitollinen.

Jokainen unelma on valinta. Siksi unelmoiminen on rohkeaa. Kun valitsee asian, josta unelmoi ja jonka eteen tekee valintoja, on pakko myös sulkea pois jotain muuta. Pienen lapsen vanhempana ei voi mennä omia menojaan samaan malliin kuin aiemmin. Maailmanympärysmatkan toteuttaja ei pysty samaan aikaan ostamaan asuntoa. Unelmalaukku käsipuolessa voi pitkään joutua käymään makaroniostoksilla. Kun haluaa nähdä maailmaa, ei voi olla aina lähellä perhettä ja läheisiään. Ja jos taas on aina lähellä, ei näe sitä maailmaa. 

Unelmien sanominen ääneen ei ole helppoa. Ei aina edes itselleen. Vielä vaikeampaa on tunnistaa omassa elämässään asioita, jotka eivät mahdu unelmiin, joiden tekeminen pitäisi siis lopettaa. Juuri nyt yritän jäsennellä päässäni asioita, joista uskallan seuraavaksi unelmoida. Ehkä palataan niihin vielä - kun olen kerännyt tarpeeksi rohkeutta. :)

Kuoritakkien kunkku

Pikku-T:llä on syksyksi kirpparilta ostettu Polarn o. Pyretin kuoritakki. Kun tämän kotiin sain, koin pienoisen ahaa-elämyksen. Takki on nimittäin niin loistava, ja nimenomaan tämä "vanhan mallinen", perinteinen Po.Pin versio.

Tässä reilun parin vuoden aikana on tullut jo nähtyä jos jonkinmoista lastenvaatetta ja tietää, mikä toimii. Tärkeää on helppo puettavuus ja se, että vaate pysyy lapsen menossa mukana ilman, että sitä tarvitsee oikoa tai korjailla. Myöskin moneen taipuva ulkonäkö on kiva juttu. Meillä ei ole erikseen ns. parempia vaatteita vaan samalla takilla pitää pärjätä pihatouhuissa sekä kaupunkimenoissa. Tämä järjestely on toiminut toistaiseksi ihan hyvin.

Tässäpä perustelut, miksi Polarn o. Pyretin kuoritakki on mielestäni kunkku:

- Väljä malli: alle mahtuu oikeasti villapaita, huppari tai fleece. Tämän vuoksi takki on myös oikeasti lämmin, alle voi pukea tarpeen mukaan kerroksia ja niinpä menee myös pikkupakkasilla.

- Väljä helma: tykkään pitää sen suorana, vaikka kiristysnauhatkin löytyy. Laskeutuu hyvin, eikä tarvitse "kiskoa paikalleen" lapsen päällä kiipeillessä ja touhutessa.

- Väljät hihansuut, joissa kiristyssysteemit: alle saa helposti mahtumaan kurahanskat ja muut tarpeelliset kerrokset ja sitten napakasti kiinni - kyllä pysyy! Tätä helppoa puettavuutta arvostaa myös lapsen isä.

- Kulutusta kestävä, paksuhko kangas, joka ei ihan pienistä säikähdä. (Materiaali on valitettavasti nyt uusissa takkimalleissa ohentunut, mutta minä tykkään nimenomaan tästä vanhasta)

- Hyvä sateenpitävyys ja suojaava huppu: Meillä ei ole erikseen mitään sadetakkeja, tämä ajaa niiden asian loistavasti. Kurahousut löytyy päiväkotikäyttöä varten kyllä.

- Ajaton, sporttinen ja siisti ulkonäkö: Tällainen kuoseihin ja väreihinkään helposti kyllästyvä mutsi ei kyllästy, ei sitten millään. Sopii yhtä hyvin niiden kurahousujen kuin farkkujenkin kanssa.

- Taskut: Lapsenkin takissa saa olla taskut pieniä aarteita varten.

- Heijastimet: Niitä on tarpeeksi ja oikeissa paikoissa, turvallisuus ennen kaikkea. Ihan oikeasti, niitäkin lasten takkeja on (ja ihan laadukkailta pohjoismaisilta merkeiltä), joissa ei ole todellakaan riittävästi heijastimia!

- Kauluksen ympärillä suojaava, pehmeä kangas: ei hierrä pieniä poskia tai leukaa.

- Hyvät vetoketjut: Eivät jumita. Toimivat. Aina ja myös kiukkukohtauksen keskellä.

- Jälleenmyyntiarvo: Tämä takki tuli meille käytettynä ja varmasti jatkaa vielä matkaansa pikku-T:n jälkeenkin. Ekologista sekä myös taloudellista.

En todellakaan ole mitenkään kovin vaatemerkkiuskollinen äiti. Ostan lastenvaateita mistä milloinkin ja esimerkiksi monet sisävaatesuosikit löytyvät ihan edullisilta merkeiltä. Mutta tämä takki on vain ihan paras ja taidan jättää muut kuoritakit jatkossa kauppaan. Eipä niitä kuitenkaan tulisi koskaan käytettyä, kun eteisessä roikkuu Po.P!

Täydellinen tavallinen lauantai

Joskus viikonloppuisin on kiva shoppailla, käydä ulkona syömässä ja juhlimassakin, tavata ystäviä. Ja joskus taas mikään ei voisi olla parempaa kuin viettää päivä kotosalla ilman meikkiä kaikenlaisia viikon mittaan rästiin jääneitä hommia hoidellen. Tänään oli tuollainen jälkimmäinen lauantai, juuri sitä mitä nyt kaipasinkin.

Jo aamu alkoi ihanasti kun pieni poikani kiehnasi melkein tunnin kainalossa lastenohjelmia katsellen. Se telkkari makkarissa ei sittenkään ole huono juttu ollenkaan. ;) Kaksivuotias osaa jo nauttia hitaista viikonloppuaamuista ja pitkästä aamiaisesta herkkuineen sekä pyytää, että oltaisiin yökkäreissä koko päivä. Miehelläni piti olla aamupäivällä menoa, mutta aikataulut muuttuivatkin niin, että pääsen BodyPumpiin, mikäs sen parempaa! Oli ihanaa hypätä fillarin selkään ja ottaa pieni alkulämmittely kirpeässä syyssäässä (tiukassa ylämäessä) ennen tunnin alkua. 

Treenin jälkeen vuorossa oli siivoilua, viikolla kertyneiden pyykkivuorien selättämistä ja vaatekaapin järjestelyä. Mä tykkään aina siitä kun vuodenajat vaihtuvat ja saa järjestellä kaapin uuteen sesonkiin. Nyt otin jo villapuseroita esille, mutta jätin kuitenkin toiveikkaana vielä kesäisempiäkin vaatteita hyllyille.

Jokaiseen päivään kuuluu ulkoilua, kuten varmaan kaikilla lapsiperheillä. Tällä kertaa mulla oli melko hyvä diili - sillä aikaa kun hengasin poitsun kanssa meidän "omassa pihassa" leikkipuistossa, mieheni loihti ihanaa rapurisottoa. Se on meidän koko perheen suurta herkkua! 

Ja nämä pimenevät illat kynttilöineen - ihana tunnelma ja tuoksu. Kiitos lauantai, olit juuri sitä mitä eniten tarvitsin.

Miten teidän päivä on sujunut?

Aavistus syksystä

Tulipas se yllättäen, syksy! Lämpimät, kuulaat syyspäivät ovat niin kauniita, toivottavasti päästään nauttimaan todella monista sellaisista. Tänään oli kuitenkin koleaa ja sateista. "Entisessä elämässä" olisin tällaisena iltana käpertynyt sohvannurkkaan tai lähtenyt ehkä jumppaan, mutta sen sijaan tänään hytisin hiekkalaatikon reunalla liian vähissä vaatteissa. Kai sitä pian taas oppii pukeutumaan...

Viime viikonloppuna vierähti reissussa ihanien tyttökavereiden kanssa ja ai että, hieman on väsyttänyt tässä alkuviikosta. Ei oo vanhaksi tulemista... Onneksi pian edessä häämöttää jo uusi viikonloppu ja mukavat, rennot suunnitelmat.

Meidän ruokailutila näyttää tosiaan tällä hetkellä kovin valkoiselta. Ei tuo nyt toki paha kokonaisuus ole, mutta tummemmilla tuoleilla ryhmä olisi kyllä huomattavasti särmikkäämpi, vai mitä? Huomatkaa muuten verho, ainut laatuaan meidän kodissa. Pellavainen valelaskosverho "piilotetulla" verhotangolla oli kyllä ihan nappivalinta tähän.

Ystävältä saadussa kukkakimpussakin on aika iso ripaus syksyn tunnelmaa...

... ja sytytin tuikutkin, ihanaa kun on nykyään sohvapöytä kaikkea tällaista pientä kaunista varten.

Toteutin muuten viimein tällä viikolla suunnitelmani kuntosalin vaihdosta. Uudessa kuntokeskuksessa ei ole yhtä monipuolinen tuntitarjonta kuin vanhassa, mutta kilometrin matka tuntuu ihan luksukselta. Huippua kun voi kävellä tai pyöräillä jumppaan!

Mitä teidän viikkoon kuuluu?

Lounas arjen yläpuolella

Tänään on ollut sellainen vähemmän loistokas torstai. Nukuin aamulla hiukan liian pitkään. Pikku-T ilmoitti jo eteisessä, ettei aio mennä tänään "käijäkotiin" ja sen mukaista oli hoitoonjäämisen tuskakin. Töissä yritin selvitä loman jälkeen vauhdilla kasaantuneista asioista ja selvittelin yhtä yksityiselämän puolen sotkua. Iltapäivän palaveri venyi ja sujui muutenkin negatiivisissa merkeissä. Päiväkodin pihassa sain parkkisakot. TGIF tomorrow. 

Juuri tällaisena iltana on ihanaa palata tunnelmiin parin viikon takaa, hetkeen joka tuntui vielä kesälomalta, täydelliseltä. Sain nimittäin Karkkipäivä -blogia kirjoittavalta ystävältäni Sannilta kutsun lähteä hänen kanssaan taivaslounaalle Tampereen Keskustorille. Pääsimme kokemaan huippukokin valmistaman lounaan nosturin nokassa yläilmoissa, 50 metrin korkeudessa!



Lounaselämyksen meille halusi tarjota Elämyslahjat.fi. Annan itse hyvin mielelläni elämyslahjoja läheisilleni ja mielestäni Elämyslahjojen konsepti onkin mahtava. Kannattaa käydä kurkkaamassa, sivustolta saa vinkkejä elämyksellisiin muistamisiin. Ja kannattaa myös ehdottomasti käydä lukemassa Sannin loistava postaus Lunch in the Sky:sta, Sanni kirjoitti tapahtumasta upean elävästi ja hienosti faktat muistaen.

Itse asiassa olin vähän yllättynytkin, miten tarkkaan Sanni muisti kaikki tapahtumat, sen verran jännittyneen oloinen hän ainakin hetkittäin oli! Mutta Sanni onkin ihan pro ja aivan huippu kirjoittaja. <3 Ja ihana ystävä myös.

Itse otin aika rennosti, en oikein osannut jännittääkään, turvavyöt tuntuivat niin jämäköiltä. Vaikka tuntuihan se aika kutkuttavalta kun oikeasti pöydän alla ei ollut mitään! Muistan vain miettineeni lähdön hetkellä, että miten ihmeessä lautaset, haarukat ja kamerat voivat pysyä pöydällä...

Hyvin ne kuitenkin pysyivät. Lautasliinoja ei tosin ollut, ne olisivat varmasti lähteneet aika nopeasti lentoon.

Alhaalta torilta katsottuna dinneripöytä ei ehkä näytä olevan hurjan korkealla. Kuitenkin pöydässä istuessa korkeus tuntui aika huimalta kun ihmiset ja autot alhaalla näyttivät ihan pikkuruisilta.

Vain Sanni voi olla jännittyneenäkin noin kaunis... :) Huippurohkeaa muuten, että lentopelkoinen ystäväni lähti mukaan tällaiseen elämykseen. Hyvähyvä!

Lounaan kokkasi silmiemme edessä helsinkiläisen Chef & Sommelier -ravintolan keittiömestari Sasu Laukkonen. Chef & Sommelier sai ensimmäisen Michelin -tähtensä tänä vuonna.

Alkuruokana oli päärynää, purjoa ja pähkinää (toimiva yhdistelmä!), pääruokana kuhaa ja jälkkärinä itse tehtyä yrttijäätelöä. Kaikki oli hurjan herkullista!

Kokki Sasu hääräili korkeassa keittiötilassaan tyytyväisen oloisena ja rentona. Hän kertoi, että omassa ravintolassa ilmastointi ei pelitä yhtä hyvin - siellä neljä kokkia työskentelee kahdeksan neliön keittiössä, mikä on heinäkuun helteillä varmasti aika lämmin kombo. Ei siis ihme, että raitis ilma maistui. ;)

Meidän taivaslounaallemme sattui hieman pilvinen, mutta kuitenkin hyvin lämmin ja poutainen sää. Edellisenä päivänä ukkonen oli aiheuttanut muutaman noston peruuntumisen, joten meillä oli tuuria.

Maisemissa ei todellakaan ollut valittamista! Tuo taustalla näkyvä tornihotellihan avataan parin kuukauden kuluttua, Tampere odottaa innolla.

Sannin vähähiilihydraattinen ruokavalio oli otettu ihanteellisesti lounaalla huomioon. Hänen pääruoka-annoksessaan ei ollut perunaa ja jälkiruokana oli jäätelön sijaan tuoreita marjoja, jotka todellakin maistuivat vastapoimituilta.

Eikös ole ainutlaatuinen tämä Tampereen punatiilinen tehdasmiljöö? Meidän uuden kodin julkisivukin on muuten punatiiltä yhdistettynä valkoiseen ja tummanharmaaseen puuhun, todella mieluinen yhdistelmä mulle. 

Lämmin KIITOS Sannille sekä Elämyslahjat.fi:lle upeasta kokemuksesta! Taivaslounas oli todellakin Elämys isolla E:llä, todellinen hetki arjen yläpuolella.

Kuvat ovat Sannin kameralla otettuja, kuvaajina Sanni, minä sekä Mr. Karkkipäivä.

Uutta olkkarissa, uutta arjessa

Juuri nyt perjantai-ilta tuntuu todella hyvältä. Ansaitulta. Onnelliselta. Istuskelen tunnelmavalaistuksessa sängyllä (kohta kutsuu unten maat) ja pieni mies tuhisee syvässä unessaan viereisessä huoneessa. Isompi mies on reissussa, ollut useamman päivän tällä viikolla, joten olen hoidellut pikku-T:n päiväkotikuviot ja muun arjen pyörityksen itsekseni. Jos ensimmäisestä syksyn päiväkotiviikosta uudessa hoitopaikassa on selvitty kunnialla näissä olosuhteissa, niin viikonloppu saakin tuntua ansaitulta, vai mitä?

Tällä viikolla meille on saapunut pari uutta sisustusjuttua. Hay Tray -tarjotinpöytä nyt ei esittelyjä kaipaa, se on niin monesti nähty sisustusblogiklassikko. Mietin tämän kauniin pöydän hankintaa pitkään, juurikin siksi, etten halua sisustuksemme olevan liian "blogivaikutteinen" - mietin pidänkö pöydästä ihan oikeasti vai vain siksi, että se on niin suosittu. Jos tiedätte mitä tarkoitan... 

Mutta päädyin siihen, että kyllä, pidän pöydästä todellakin ihan oikeasti, enkä ihmettele sen suosiota, niin upea se on. Päätöstä helpotti sekin, että mieheni tykästyi tähän pöytään kovasti ja halusi juuri tämän mustan meille. Ja kyllähän se istuu kuin nenä päähän niin värinsä, ilmavuutensa kuin mittasuhteidensakin puolesta.

Kalanruotokuvioinen metallikori on puolestaan löytö Prismasta. Tämä kori kuuluu S-ryhmän oman House-merkin uuteen Onni-sarjaan, joka sisältää todella tyylikkäitä ja mukavan edullisia tuotteita syksyiseen kodin sisustukseen. Tuotteet on suunnitellut suomalainen muotoilutoimisto Muovo ja ainakin osaa valikoimasta pääsee kurkkaamaan Prisman verkkokaupassa. Tässä sarjassa oli myös erityisen hieno lehtiteline ja lyhty, joita jäin vielä miettimään. Veikkaan, etten ole ainut bloggaaja, joka tästä mallistosta tänä syksynä kirjoittaa. :)

Torkkupeitolle on nyt ihan ikioma paikka. :) 

Muotokieleltään pöytä ja kori sopivat mielestäni kivasti Ikeasta hankittuun lampunjalkaan.

Uudelle sohvapöydälle alkoi välittömästi kertyä trendikkään värikäs ja harkitun huoleton asetelma. Näyttely on vaihtuva. Eikös se niin mennyt, että kun sisustuksen suuret linjat ovat rauhallisissa perusväreissä, niin väriä on helpppo tuoda kauden ajankohtaisilla pienesineillä?


Pieni poikani oli ihan että jes, vihdoin te hankitte mulle tähän näin upean ajotason!

Olohuoneessa ei ole edelleenkään verhoja. Olemme vähän miettineet tuonne nurkkaan verhoa pehmentämään tilaa ja peittämään kotelointia, sellaista lyhyttä verhotangonpätkää vain. Tässä asiassa kaipaisin kuitenkin ulkopuolisen mielipidettä, mitä sinä tekisit? Verholla vai ilman?

Miten "yh-mutsi" onnistuu nappailemaan tavallisen työ- ja päiväkotipäivän, ruuanlaiton ja  oheistoimintojen jälkeen näin seesteisiä sisustuskuvia? No Kaapon avulla tietenkin! Kaapo on meillä ihan hitti ja oikeastaan tällä hetkellä ainut ohjelma, jota pikku-T pyytää katsoa. Meillä katsotaan, hassua kyllä, paljon vähemmän nykyään lastenohjelmia telkkarista kuin vaikkapa vuosi sitten. Mutta kyllä niitä silti katsotaan, sen verran suuri pelastus on välillä hakea iPadilta Kaapo pyörimään ja pieni poika vangittua sen maailmaan.

Illan kauppareissulla käytävillä raikui 2-vuotiaan pojan laulu. Maailma muuttuu, niin minäkin, oppaiksi vanhemmat värväsin... vaikea varttua, itkua parkua, muistaa myös iloita Kaapo... :D

Tuosta vaikeasta varttumisesta tuli mieleeni, meillä on ollut viime aikoina ihmeen seesteistä. Olisikohan hieman rauhallisempi vaihe pienen oman tahdon etsijän elämässä? T on aina ollut aika herkkä ja kriittinen itseään kohtaan ja uskonkin, että iso osa kiukusta on johtunut turhautumisesta. Nyt kun taitoja alkaa karttua ja kielellinen ilmaisukin on kehittynyt paljon, niin yhdessäolo on koko ajan mielekkäämpää ja kärsivällisyyttä on lapsella paljon enemmän.

Uudessa päiväkodissa T sai ensimmäisen viikon jälkeen kehuja keskittymiskyvystään leikeissä sekä innokkuudestaan osallistua kaikkeen mahdolliseen. Ja tässä on yksi todella iloinen ja helpottunutkin äiti, on mulla vaan erinomaisen reipas ja ainutlaatuisen hauska pieni poika. Olen varmasti sanonut näin jo kymmenen kertaa, mutta juuri nyt on ihan mahtavinta olla äiti, tämä on nii-iiin parasta aikaa tähän asti.

Tulipas sekalainen postaus... no väliäkös tuolla. Kertokaahan nyt, millainen viikko teillä on ollut?