tiistai 16. toukokuuta 2017

Supervoimia

Rakkaus ja pelko ovat toisinaan niin turhauttavan lähellä toisiaan. Ainakin silloin kun maailmaan saapuu kaksi vielä kovin keskeneräistä pientä ihmistä. Kyllä teitä on odotettu, niin kovasti odotettu, mutta olisitte vielä hetken malttaneet!


Pikkusiskoni kahden pikkuisen syntymän myötä ajatukset palasivat niihin hetkiin kun olin itse saanut oman kääröni syliini. Äitiys on ihmeellistä, ihmeellisen samanlaista. Suuri vastuu, suurempi rakkaus kuin on voinut kuvitella, samalla suurempi menettämisen pelko kuin olisi koskaan halunnut kokea.  Se haikea tunne kun tajuat, että oma huoleton elämäsi on ikuisesti ohi, mutta et kuitenkaan haluakaan siitä yhtään hetkeä takaisin. Ei, pahin pelkosi on, että saat sen takaisin.

Pienet voivat hyvin ja vahvistuvat päivä päivältä. Urhea äitikin voi jo hyvin. Aurinko paistaa ja lämmittää. Supervoimat olivat sittenkin täällä.

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Inspiraatio ja sisustusprojektit nyt

Mies soitti päiväkodin pihasta eräänä iltapäivänä kun olin vielä töissä. Nähtäiskö kohta Ikeassa? kuului poikien kysymys. Olin todella hämmentyneen riemastunut ehdotuksesta! Ihan paras treffikutsu! Sinne siis suunnattiin koko perheen kesken. Ensin yhdeksän hodaria (siis yhteensä) naamaan ja sen jälkeen kiertelemään.


Edellisenä päivänä olin esitellyt jälleen yhden sisustusideani, joka ei juurikaan saanut vastakaikua. "Hmmm, joo, tavallaan..." on yleensä ympäripyöreä vastaus kun kysyn mielipidettä johonkin sisustukseen liittyvään uudistusideaan. Miehen mielestä kun kaikki on just hyvin näin kuin ne on nyt, muutostarpeita ei hänen mielestään ole. Ja kai herra nyt on ihan oikeassakin, asummehan vasta muutaman vuoden vanhassa rivitalossa ja sisustukseen on panostettu viime vuosina hänen näkökulmastaan suhteellisen paljon.

Itselläni sisustusharrastajana ja -blogien suurkuluttajana on tietysti jatkuvasti vähän liikaakin ideoita päässä. Viime aikoina on oikein ärsyttänyt oma saamattomuus kun ideat eivät ole päässyt toteutukseen asti. Olen huomannut, että toteutumattomat suunnitelmat rasittavat ja kuormittavat minua, ovat ikään kuin painolastina päässäni. Nyt samalla kun lopetan pitäisi- sanan käytön, lopetan turhan suunnittelun. Valitsen ne projektit, jotka toteutan ja sitten oikeasti toteutan ne. Jatkuva jahkailu ja miettiminen syö ihan turhaan energiaa paljon tärkeämmiltä asioilta elämässä.


Nyt siis mentiin Ikeaan ja saatiin miehen aloitteesta ainakin yhtä ikuisuuksia mielessä pyörinyttä asiaa edistettyä. Hänkin taisi kyllästyä jahkaamiseeni! Nimittäin valittiin meille uusi tv-taso. Nyt pitää enää saada vanha myydyksi, niin voidaan hakea uusi ja viimeistellä olohuoneen uusi ilme. Tumma seinä siis pysyy, mutta isommalla valkoisella tv-tasolla saadaan kyllä valoa lisää kokonaisuuteen. Toki mietin Lundiaa ja Muuramea, olisihan kotimainen design-taso ihana, mutta nyt on pakko vähän pihistellä tässä kohtaa. 


Toinen kuukausia roikkunut homma on makuuhuoneen puolikkaan seinän viimeistely. Sain viimein tilattua siihen tauluhyllyt. Ihana saada sekin huone valmiiksi! 

Ja voitteko kuvitella, että meillä ei ole vieläkään alakerran vessassa kattovalaisinta, koska se vaatisi hieman sähkärin työtä? Siellä on ihan hirveän hämärää pelkän peilin valon varassa ja tämähän on siis roikkunut kolme vuotta. Minulla, joka kuitenkin rakastan valaisimia ja arvostan hyvää valaistusta erittäin paljon! Näin sitä vaan ihminen osaa olla järkyttävän saamaton välillä.. 


Sitten on vielä yksi projekti jäljellä, sekin odotellut vuoroaan siitä asti kun tähän kotiin kolme vuotta sitten muutimme. Nimittäin parvekkeen sisustaminen. Sinne tarvitaan löhöpaikka, esimerkiksi sohva, säkkituolit tai nyt joku niin pinnalla oleva "daybed" sekä matto, tyynyjä ja viherkasveja. Tämän järkyttävän kylmyyden soisi jo loppuvan, jotta voisi oikeasti hankkia kauniita kesäkukkia terasseille. Nimimerkillä yhdet orvokit jo tapoin... tai siis tuo pirun pakkanen ja lumi-räntä-rae-sade tappoi.

Kun nämä projektit on hoidettu, taidan nauttia kesästä ja kodista ja olla vaan. Tai sitten keksin uusia ideoita... Jälkimmäinen taitaa olla todennäköisempi skenaario.

 Mitä teillä on sisustuksen saralla mielessä tai työn alla juuri nyt?

P.S. Postauksen inspiroivista kuvista kiitos: Alvhemmakleri.se

torstai 27. huhtikuuta 2017

Sana, jonka käytöstä haluan luopua

Pitkästä aikaa täällä! Onpa tauko venähtänyt pitkäksi. Blogin tulevaisuutta on tullut pohdittua viime aikoina kun energiaa ei ole oikein riittänyt tälle osa-alueelle.


Omassa arjessani mielenkiintoiset työkuviot ovat vieneet eniten energiaa, mutta myös treeni-intoa on keväällä riittänyt. Ohjelmassa on ollut tavallisten jumppien lisäksi supertehokasta Fustraa ja juoksukoulua. Molemmissa lajeissa on palkitsevaa huomata, miten nopeasti pystyy kehittymään.

Pikku-T on aloitti ensimmäisen oman harrastuksensa, jalkapallon. Tosin voi olla, ettei kiinnostus vielä riitä kovin pitkälle, mutta lapsen ehdoilla mennään.  Pian vietetään 5-vuotissynttäreitä, todennäköisesti kolmen eri juhlapäivän voimin. Ei, en aio vieläkään järjestää teemajuhlia tai leipoa seitsemää eri sorttia tarjottavaa. Mutta rennot ja kivat juhlat tärkeimpien kanssa haluan ehdottomasti järjestää ja sankari itse pitää nyt ensimmäiset kaverisynttärit läheisimmille ystävilleen. Lahjatoivelistalla on lähinnä supervoimilla varustettuja supersankareita.


Kesäkuussa koittavaa Tokion matkaa ollaan suunniteltu iltaisin innokkaasti, siitä tulee kyllä varmasti vaikuttava kokemus. Lisäksi varmistin aurinkoisen ja lämpimän kesälomasään, nimittäin varasin eilen Kreikan pakettimatkan minulle, pikku-T:lle ja äidilleni. Ihania juttuja siis edessä! Ollaan vietetty parisuhdeviikonloppua ja tyttöjen viikonloppua, tavattu ystäviä. Kävimme jopa katsomassa yhtä ihanaa asuntoa, vielä se ei ollut SE oikea, mutta hiukan muuttohaaveitakin on välillä ilmassa. Edelleen järven rannalla asuminen on suurimpia unelmiani.

Sisustus on mielessä edelleen päivittäin. Luen ihania blogeja ja seuraan inspiroivaa kuvavirtaa Instagramissa. Juurikaan muutoksia ei ole tapahtunut omassa kodissa. Suunnitelmia surraa kyllä päässä senkin edestä.


Arki on aika täyttä eikä paljonkaan tule paikallaan makoiltua. Silti melkein koko ajan on tunne, etten mä tässä nyt mitään tee. Onhan niitä kaikenlaisia ahkeria ja rohkeita yrittäjiä ja lääkäreitä ja huippututkijoita ja hekin ehtivät kaiken. Tiedänkö yhden lapsen äitinä edes lapsiperheen arjesta mitään? Tuskin.

Joka toinen päivä mietin, että voisi kyllä tapahtua jotain. Jotain tosi isoa. Sellaista, josta joku ajattelisi onpa rohkeaa, mitenköhän tuossa oikein käy. Olenkin kai aika monen mielestä aika rohkea, mutta oikeasti mietin iltatolkulla, uskaltaisinko leikata otsatukan. Ja tunnen suurta nautintoa kun saan järjestellä vaatteita kaappiini viivasuoriin pinoihin sävyjärjestykseen. On ollut tässä vähän kiireitä, kauhee hoppu, en oikeen oo ehtinyt mitään ylimääräistä ja sitten kuitenkin olen järjestänyt sen vaatekaapin kolme kertaa.
Mutta siitähän on juuri kyse. Ei vaatekaapin järjestäminen ole mulle mitään ylimääräistä. Eikä hikoilu tai pitkät yöunet. Ne ovat minua. Välttämättömyyksiä. Ne ovat niitä merkityksellisimpiä asioita elämässä, turva-asioita. Ja niihin kuuluu ehdottomasti myös kirjoittaminen.


Liian usein tulee sanottua, että pitäisi tehdä kyllä sitä ja tätä ja täytyisi hoitaa tämäkin homma. Tarttis, täytyis, pitäis. Haluan tietoisesti luopua näiden sanojen käytöstä kokonaan. Uskon, että pitäisi-sanasta luopuminen tekee minusta myös paremman vaimon, ystävän, äidin ja työkaverin.

Kaikessa tässä arjen pyörityksessä en aio lopettaa blogia, mutta todennäköisesti päivittelen suhteellisen harvakseltaan. Toivottavasti jaksatte silti pysyä matkassa mukana. <3