tiistai 31. lokakuuta 2017

Kuinka selvitä pimeydestä

Nukuin viime yönä sikeästi kymmenen tuntia ja olen silti ollut koko päivän nuutunut. Tämä vuoden pimein aika tuntuu vaikuttavan minuun vuosi vuodelta enemmän. Periaatteessa oikeasti pidänkin pimeydestä, siinä on joku oma viehätyksensä - lupa käpertyä kotiin, kuunnella musiikkia, fiilistellä pieniä tavallisia asioita. Vaihtuvat vuodenajat ovat hieno juttu. Mutta kroppani ei ole samaa mieltä. Se haluaa valoa! Näin pimeään aikaan kehoni tarvitsee hirveät määrät unta, se yrittää saada normaaliakin enemmän makeaa ja toisaalta tuntuu, ettei mikään määrä liikuntaa riitä. 


Selviän pimeydestä parhaiten pysymällä aktiivisena. Kun on aikatauluttanut päivään paljon tekemistä, ei pimeyttä ja väsymystä ehdi ajatella. Pyrin liikkumaan paljon, syömään mahdollisimman tervellisesti ja tasasesti (etenkään kaamosaikaan en saa missään nimessä skipata lounasta) sekä KYLLÄ, teen myös mielelläni aika paljon töitä. Synkkänä aikana työt oikeasti pitävät mielen virkeänä. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että saan tehdä tosi mielenkiintoisia töitä tosi hauskojen ja taitavien luovien tyyppien kanssa. 

Tärkeintä on kuitenkin uni. Nukun paljon ympäri vuoden, mutta etenkin syksyllä. Ne syksyt kun Pikku-T oli pieni (tarkemmin sanottuna alle 5-vuotias, huh) ja nukkui todella levottomasti ja pätkittäisesti, olivat järjettömän raskaita. Oikeastaan ihme, että parisuhteemme selvisi niistä, olen nimittäin huonosti nukkuneena tosi sietämätön tapaus. ;)


Ei ole sattumaa, että olen usein varannut parhaat reissut juuri marraskuussa. Ihanimpina vuosina itse reissut ovat myös toteutuneet marraskuulle, liian harvoin kuitenkin. Olisi hienoa pystyä viettämään aina synkimpänä syysaikana pari kuukautta ulkomailla, siinäpä haavetta tulevaisuudelle. Onneksi jo pelkkä matkojen suunnittelu ja varaaminenkin innostaa. 

Ehkä te lukijatkin kaipaatte piristystä pimeyteen? Aion pitää täällä blogissani marraskuussa matkailu ja hyvinvointi -teemakuukauden, jolloin mm. kurkistetaan viimein lumoavaan Japaniin, haaveillaan tulevista matkoista ja mietitään, mistä se hyvä olo oikeasti syntyy. Toivottavasti viihdytte tämän teeman parissa!

tiistai 24. lokakuuta 2017

Lapsen suusta



Johtajuudesta

Poikaani kiinnostaa kovasti leikit, joissa on selkeä pomo ja ryhmän vetäjä. Hän mietti yhtenä päivänä, millaista mahtaisi olla pomo. Itse työskentelen esimiestehtävissä ja totesin, että "Ei se mitään ihmeellistä ole, ihan tavallista työtä, äitikin on pomo siellä töissä." Epäuskoinen katse. "Ai oikea pomo, sinäkö? Hmmm... Sä oot kyllä varmaan sellainen varapomo!"

Kierrätystä

Olen tunnollinen jätteiden lajittelija. Juttelemme pullojen palautuksesta ja kerron, miten tärkeää on, että kaikki tyhjät pullot ja tölkit palautetaan kauppaan eikä yhtään mene tavalliseen roskikseen. Pikku-T innostuu. "JOO! Siis kun iskä on juonut tosi paljon kaljaa ja niitä pulloja on vaan IHAN joka puolella niin mä kyllä kerään ne ja vien kauppaan." (Tällaista tilannetta ei ole koskaan ollut, mutta onhan se hyvä olla suunnitelma valmiina)

Ostoksia

Olemme kaupassa lähestymässä kassaa kun poju huutaa kovalla, kuuluvan kirkkaalla äänellään. "Äiti, me unohdettiin ottaa iskälle kaljat!"




Mut kun on asiaa

Poikamme on todella kova puhumaan ja tarinaa riittää. Usein erityisesti juuri silloin kun aikuisilla on jotain oikeaa asiaa toisilleen. Yhtenä päivänä kun yritimme jutella miehen kanssa tulevan viikon menoista, hän kulki ihan isänsä kyljen vieressä ja selitti koko ajan omaa asiaansa. Lopulta isä hermostui ja sanoi melko tiukkaan sävyyn: "Älä puhu koko ajan päälle!" Pikku-T katsoi täysin ihmeissään ja totesi: "En mä puhu päälle, mä oon täällä alhaalla ja puhun sun VARTALOLLE!"

Kaikkiruokainen herkuttelija

Keskustelemme marjoista. Totean, että Pikku-T:lle ei oikein marjat maistu, vaikka muuten kaikkiruokainen onkin. Poitsu on asiasta eri mieltä. "Siis kyllä mä tykkään ihan toooositosi paljon mansikoista. Jätskinä!"

Avaruusjutut

Kuten tiedämme, pienet pojat ovat usein kiinnostuneita avaruusjutuista. Niin myös meidän 5-vuotias. Häntä mietitytti eräänä päivänä kovasti, miten kääpiöt voivat asua avaruudessa, kun siellä on niin kylmä eikä vettäkään. Minä tietysti totesin siihen nauraen, että eihän avaruudessa mitään kääpiöitä tietenkään asu. "Miten muka! Plutohan on kääpiöplaneetta!"

Oma tyyli

Tanskalainen design iskee mun makuhermoon täysillä ja POMPdeLUXin vaatteet ovat aivan ihania. Olin varannut meille kotiin kutsut ja esittelin ennen kutsujen alkua innoissani kuvaston kauniita vaatteita Pikku-T:lle. Hän katseli kuvia ja totesi kohteliaasti: "Joo äiti, ihan kivoja, mut aivan liian harmaita."

Naisjuttuja

Olin lähdössä reissuun ja totesin, että tulee kyllä taas tosi kova ikävä. Pikku-T osoitti pihalle, jossa näkyi naapurin rouva ja lohdutti: "Kyllä me pärjätään äiti kun sä oot lomalla. Meillähän on täällä näitä toisia naisia."

Kiitollisuudesta

Olen aikamoinen kotifiilistelijä ja sanon usein ääneen, miten kiva koti meillä on. Minusta on tärkeää, että lapsi oppii arvostamaan turvallista kotia ja myös esteettisiä asioita kotona. Ilmeisesti oppi on mennyt perille kun eräänä päivänä 5-vuotias fiilisteli. "Meillä on kyllä niin ihana koti. Arvaa mikä on ihanaa meidän kotona. Meillä on niin ihana katto, siis katso miten hieno. Se on niin hyvä kun me ei ollenkaan kastuta kun sataa."



Pieni hassu viisas tyyppini.
Kuinka iso kunnia on opettaa sinulle asioita elämästä. 
Koska mikään ikinä ei ole opettanut minulle yhtä paljon.
Rakastan sinua.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Sisustusvieraissa: Lillan Hotel, Café & Butik

Kaksi viikkoa sitten Tampereella vietettiin Mansen Blogikirppistä, jossa minulla oli taas suuri ilo olla mukana. Me bloggaajat kävimme laittamassa pöydät kuntoon jo edellisenä päivänä (kaikki sujuikin ihan ennätysvauhtia) ja suuntasimme lauantai-iltaa viettämään ihanaan Lillaniin. 

Oli todella mukavaa saada kutsu tähän uuteen Tampereen helmeen, josta olin niin paljon kuullut ja lukenut, mutta en ollut vielä ehtinyt paikan päälle saakka. Täytyy kyllä sanoa, että ihana kahvila, putiikki ja tuleva boutique-hotelli lunasti kyllä kaikki odotukset idyllisellä tunnelmallaan ja kauneudellaan.


Lillanin omilla sivuilla kerrotaan näin:

Lillan Café & Butik on avoinna joka päivä klo 11-18.Tule nauttimaan kevyttä lounasta, jäätelöä tai muita herkkuja suojaisaan puutarhaan, jadenvihreään saliin tai siniseen loungeen. Lillan Café & Butik tarjoaa kaunista ja maanläheistä katseltavaa ja hypisteltävää. Butikista löydät provence-henkisset saviruukut, maljakot, korit ja korikassit kotiin ja puutarhaan. Valikoimissamme on myös ruotsalaisen Shynessin laadukkaita ja vanhan ruotsalaisen maalaisromantiikan ilmeen omaavia kodin tekstiilejä. Lillan Butik laajentaa jatkuvasti tuotevalikoimaansa asiakkaiden toiveiden mukaisesti.


Sisustusharrastajalle Lillan tarjosi todella paljon ihasteltavaa ja kuvattavaa. Koko sisustus oli rakennettu taidokkaasti perinteiseen skandinaaviseen henkeen. Mukana oli ripaus romanttisuutta ja paljon viehättäviä yksityiskohtia. Luonnonmateriaaleja, kunnostettuja vanhoja huonekaluja, esiin revittyä hirsiseinää ja patinoituneita ovia. Sävyjen käyttö ihastutti!


Ihanan rentoa, harmonista ja tyylikästä - ihan kuin ei oltaisi Suomessa ollenkaan... Sisustussuunnittelu on kuulemma toisen yrittäjän, Paula Paltilan käsialaa. Todella taitava nainen, täytyy sanoa! 

Tosiaan Lillan ei ole pelkkä kahvila vaan myös sisustuskauppa. Valikoimissa on todella kaunista ja laadukasta tavaraa. Joulukuussa Lillan tulee avaamaan myös yksilöllisesti sisustetut hotellihuoneensa. Tästä hotellista tulee kyllä ihan mieletön romantic getaway -paikka. Taidanpa buukata meille miehen kanssa pienen Tampere-viikonlopun. ;)


Lillanin tunnelmallinen puutarha on varmasti todella upea kesäiltoina. Myös pihassa myydään mm. kasveja ja ruukkuja eli putiikki jatkuu puutarhaan asti.


Sisustuksessa oli paljon viehättäviä yksityiskohtia, mutta kaikkein upeimmat katseenvangitsijat olivat kyllä nämä ovet. Yrittäjä Harri Paltila kertoi, että patinoituneet ovet ovat itse asiassa ikkunat, jotka ovat alun perin Mäntästä vanhasta tehdaskiinteistöstä. Jotain tällaista kun vielä joskus omaan kotiinkin saisi, niin ai että...


Suuri kiitos Lillanin väelle kun saimme tulla vieraaksenne! Ruoka oli hyvää ja tunnelma erinomainen. Toivotan teille paljon onnea ja menestystä!


Lillan Hotel, Café & Butik
Kurjentaival 35
33100 Tampere

lauantai 21. lokakuuta 2017

Tapetti-ihastus: Trapez

Lauantai on hyvä aloittaa pienillä sisustusfiilistelyillä ja -haaveiluilla. Mulla on viime aikoina pyörinyt haaveissa tapetit - ovathan ne nyt taas todella pinnalla. Kuviot kiehtovat, mutta tiukka graafisuus tai mustavalkoisuus tuntuu liian kovalta isona seinäpintana. Toisaalta rohkeat ja ajankohtaiset kukkakuosit, niin upeita kuin ne ovatkin, eivät sopisi meidän kotiin. 

Täydellinen kompromissi löytyy taas tanskalaisen designin pettämättömästä tyylistä, Arne Jacobsenin suunnittelemasta Trapez-tapetista. Tilasin tästä kauniista Scandinavian Designers- kokoelmaan kuuluvasta tapetista näytteet eri sävyissä Boråstapeterilta. 

Kaikki sävyt ovat kyllä niin kauniita, etten ainakaan vielä pystynyt päättämään omaa suosikkiani. Ensihätään tein tapettinäytteistä pieniä tauluja laittamalla niitä kehyksiin, mutta toivottavasti vielä joskus saan ihan kokonaisen Trapez-seinänkin meidän kotiin. 


Kuva on Mikkelin Asuntomessuilta, kohteesta Casa Wellikulho. Tässä talossa oli käytetty tosi kauniisti värejä ja erityisesti lapsille sisustetut huoneet sykähdyttivät. Trapez-tapetin kuosi löytää hienosti parin vaaleanharmaaksi maalatusta seinästä ja pehmeistä puun ja pastellien sävyistä. Tykkään!

tiistai 17. lokakuuta 2017

Eames DSW pianotuolina


Eames DSW-tuoli oli aikanaan ihan ensimmäinen oikea design-tuolini. Se oli tosi iso haave, jonka toteutin pitkän harkinnan jälkeen. Edelleen tämän tuolin modernin leikkisä muotoilu sykähdyttää! Vaikka Eamesin tuoleja on nähty viime vuosina erittäin paljon sisustuslehdissä ja -blogeissa, niin en ole kyllästynyt vaan jaksan aina vaan ihailla nimenomaan tämän mustan version kauneutta. 

Tämä meidän DSW on vielä vanhempaa, matalampaa mallia, joten ruokapöydän tuolina tai työtuolina en ole oikein osannut sitä käyttää. Tuoliraukka on seilannut tilasta toiseen etsien paikkaansa. 


Nyt kuitenkin kokeilin sitä pianotuoliksi ja hei, hommahan toimii! Vaikka tilassa on tuoleja melkein enemmän kuin laki sallii, niin aika hyvin tuo DSW sopii kuitenkin kokonaisuuteen. Pienikokoisena ja sirona tuolina se ei vie liikaa huomiota. Muotoilu tulee hyvin esiin vaaleaa pianoa vasten. 


Kirjoittelen muuten ihan ensimmäistä postaustani uudella tietokoneellani. Hieman haparointia tämä on, koska kyseessä on ihan eka Applen koneeni ikinä. Tuskailin tänään ääneen, miten en vaan tajua tämän koneen logiikkaa, johon reipas viisivuotiaani totesi: "Älä yhtään murehdi, kyllä sä opit kun harjoittelet. Muistatko kun en mäkään heti oppinut sitä pyöräilyä vaan piti harjoitella aika paljon ja nyt osaan?"

Hän on niin viisas, empaattinen ja aivan oikeassa. Nyt muutamaa tuntia myöhemmin sujuu jo paljon paremmin. Mulla ei oikein tietotekniikan kanssa ole koskaan erityisesti synkannut, mutta ehkä meistä vielä MacBookin kanssa ystäviä tulee.


Nyt alkaa olla käsillä vuoden synkin aika ja kaikki jaksamisvinkit ovat lämpimästi tervetulleita. Luotan perinteisiin keinoihin eli kynttilöihin, kauniisiin valaisimiin ja torkkupeittoihin - liikuntaa ja suklaata unohtamatta (kyllä, molemmat ovat hyvin oleellisessa roolissa).  Onhan se ainakin positiivista, että voi hyvällä omatunnolla käpertyä kotiin vaihtelemaan tuolien paikkoja ja perehtymään uuden tietokoneen saloihin. Pitäkää huolta!

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Hakola: New Nordic Traditions

Olen aivan ihastunut Hakolaan, kuten aika moni muukin sisustaja juuri nyt. Heidän laadukkaat, Suomessa käsityönä valmistetut tuotteensa ovat samaan aikaan trendikkäitä ja ajattomia, käytännöllisiä ja kauniita. Ne sopivat niin moderniin kuin perinteiseen sisustukseen ja kestävät kovaa kulutusta.

Tänä päivänä me kuluttajat janoamme koskettavia tarinoita ja Hakolalla on sekin puoli hallussa. Perherityksen historia on tosi kiehtova ja nuori luova johtaja Annaleena Hämäläinen on todella tehnyt vaikuttavaa työtä paitsi malliston uudistamisessa, myös myynnissä, markkinoinnissa ja brändäyksessä. (Kuunnelkaapa vaikka Designtarinoita-podcast, jossa Annaleena kertoo työstään.) Annaleenan tyyli pyörittää yritystä vaikuttaa ihanan mutkattomalta ja rehelliseltä - tällainen vetoaa meihin suomalaisiin.


Hakola edustaa siis juuri sellaista muotoilua ja tuotantoa, jota itse arvostan ja haluan tukea. Niinpä on oikein harmittanut, että meillä ei ole ollut kotona paikkaa Hakolan upeille huonekaluille. Onneksi heillä on valikoimissa myös kasvava valikoima kivaa sisustuksen pientavaraa, joista meille on nyt saapunut Riippu-sarjan ruukku sekä kaunis juliste.


Ruukku on itse asiassa osa kivaa amppelia, joka on meillä vielä kiinnittämättä paikoilleen. Olen jo jonkin aikaa etsinyt modernia ja omaan tyyliin sopivaa amppelia, joten kun bongasin tämän uutuuden Habitaresta, ilahduin kovasti. Otan kyllä kuvia itse amppelistakin kun niin pitkälle joskus päästään.

Riippu-ruukkua myydään myös ilman amppelia ja se toimii hyvin yksinään. Ulompi ruukku toimittaa aluslautasen virkaa, joten tässä on minullakin toivoa saada kasvit viihtymään.


Mulla on joku juttu koivujen kanssa, kuvailen niitä usein luonnossa liikkuessani, joten kun sain valita Habitaressa yhden Hakolan uusista julisteista, oli valinta helppo. Kiitos, tykkään julisteesta todella paljon! Kuulemma näitä julisteitakin on tulossa vielä jossain vaiheessa verkkokauppaan myyntiin.


Tässäpä siis ensimmäiset ikiomat Hakola-tuotteeni, eivät varmasti kuitenkaan viimeiset. Näissä on ainesta tulevaisuuden klassikoiksi.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Mitä jos en siivoaisikaan itse? (sis. alekoodin Freskalle)

Te tiedätte, että olen aikamoinen siivousintoilija. Meillä on aika selkeä työnjako siivouksessa. Mies imuroi ja hoitaa "miesten hommat" (haha) eli lattiakaivot, saunan, terassien pesut ym. Minä puolestani hinkkaan kaikenmaailman yksityiskohtia, pyyhin neuroottisesti pölyjä, jynssään vessoja, järjestelen - ja pesen ikkunat.

Kaikki muu vielä menee ihan hyvillä mielin, mutta tuo ikkunoiden pesu on homma, jota vihaan. Ensinnäkin siihen menee ihan tuhottomasti aikaa, toiseksi en koskaan ole tyytyväinen lopputulokseen. Haluan, että ikkunat ovat moitteettoman kirkkaat ja että ne pestään kaksi kertaa vuodessa. Mielestäni nimittäin puhtaat ikkunat tekevät koko kotiin raikkaan fiiliksen ja tietysti päästävät valon kauniisti sisään. 

Tästä on muodostunut melkoinen marttyyrishow kun ensin voivottelen, miten kauheaa on kun tämä homma pitäisi TAAS tehdä, kyttään sopivaa säätä (jota ei ikinä ole) ja sitten kun homma on vihdoin hoidettu, niin tutkailen lopputulosta suurennuslasin kanssa, hinkkaan niitä raitoja viiteen kertaan, enkä kuitenkaan ole tyytyväinen.


Mutta nyt tilanne muuttuu. Ikkunanpesun tulee jatkossa meillä hoitamaan siivouksen ammattilainen! Pari viikkoa sitten nimittäin Freska kävi meillä pesemässä ikkunat ja olen ihan supertyytyväinen lopputulokseen. Ikkunoista tuli upean kirkkaat ja puhtaat. 

Olin varannut yhteensä 4,5 tunnin siivousajan ja ajattelin, että se riittää ikkunoiden lisäksi ehkä korkeintaan kylppärin pesuun. Näin olin myös varauksen yhteydessä toiveeksi esittänyt. 

Mutta Freskan reipas ammattilainen ehtikin siinä ajassa tehdä lisäksi koko perussiivouksen eli myös imuroinnin, lattioiden kosteapyyhinnän, vessojen pesun ja pölyjen pyyhkimisen. Toki täytyy sanoa, että meillä oli valmiiksi aika puhdasta, koska en ollut varautunut, että hän ehtisi tehdä tätä kaikkea.

Mielestäni on mahtavaa, että Freskalta saa tilattua nimenomaan tällaisia täsmätöitä säännöllisen perussiivouksen lisäksi. Meillä siivousintoilijoillakin kun on ne inhokkihommat, jotka aina jäävät roikkumaan ja aiheuttavat ärsytystä. Freskan asiakaspalvelu myöskin vinkkasi, että kannattaa olla yhteydessä heihin sähköpostitse, jos haluaa jonkun tietyn erikoistyön tekijän, sillä siivoojillakin on omat erikoisosaamisalueensa.

Jos sinäkin haluat kokeilla Freskaa, niin alekoodilla 2FKCNH saat 25 euron alennuksen ensimmäisestä tilauksesta. Suosittelen!

P.S. Tämä postaus ei ole kaupallinen yhteistyö. Sinäkin saat tilauksen yhteydessä oman alekoodisi ystäville jaettavaksi. Nerokasta markkinointia hyvän siivouksen lisäksi, tykkään.


maanantai 2. lokakuuta 2017

Koontipostaus: Bloggaajien 5+1 vinkkiä pienen budjetin sisustamiseen

Lempeää lokakuuta, ystävät! Syyskuu on takanapäin ja niin myös sisustusbloggaajien kuukauden teema, pikkurahalla sisustaminen. Suuri kiitos kaikille aiheeseen tarttuneille bloggaajille! Olen ihan innoissani siitä, miten monta teitä oli. Inspiroiduin teksteistänne ja kuvistanne hurjasti. Tähän koontiin poimin vaikean valinnan jälkeen 5+1 suosikkiani näistä erinomaisista vinkeistä. Postauksen lopussa on vielä linkkilistaus kaikkiin postauksiin, jotka kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa.


1. LÖYDÄ OMA TYYLISI

"Tämä säästää varmasti kaikista eniten. Kun oma tyyli on selvillä, välttyy virheostoksilta, eikä sisustusta tarvitse uusia jokaisen trendin mukaan. Itse ajattelen, että isot arvokkaat ostokset ja huonekalut valitaan sillä periaatteella, että ne ovat mukana mieluiten vuosikymmeniä." Talosanomat

kuva: Talosanomat
Vinkki numero yksi, joka oli jollain tavalla mukana lähes jokaisessa postauksessa. Mieti, mistä oikeasti pidät ja mikä on oikeasti juuri sinun perheesi juttu kotona. Samalla niin todella raivostuttavan vaikea vinkki, sillä itse ainakin olen monesti tuskaillut hutiostosten kanssa kun tykkään vaan niin monesta tyylistä!

Tässäpä olisikin mainio haasteen aihe jollekin tulevalle kuukaudelle: miten olet löytänyt oman sisustustyylisi. Itse yritän miettiä, ettei kaikkea kaunista tarvitse omistaa itse. Lisäksi tallennan koneelleni inspiraatiogalleriaa, joka pitkällä aikavälillä paljastaa aika hyvin ne jutut, jotka ovat eniten omaa tyyliäni ja jotka myös pitävät pintansa vuodesta toiseen.

"Kun laittaa omaa kotia pitkällä tähtäimellä, laatuun on perusteltua satsata ja hintalappu per käyttövuosi voi tulla edulliseksi – etenkin verrattuna parin vuoden välein täysin muuttuvaan sisustukseen. " Coffee Table Diary

kuva: Coffee Table Diary

Valkoisen Harmajan Suvi sanoi juuri hienosti Designtarinoita-podcastissa, että kodin päivittäminen pienillä muutoksilla on hänen bloginsa punainen lanka, sillä suurin osa suomalaisista asuu pitkään samassa kodissa eikä päivitä pintamateriaaleja jatkuvasti.

Itse sisustan tuiki tavallista rivitalokotia ja vaikka joskus tunnen pientä alemmuutta kaikkien upeiden omakotitalobloggaajien rinnalla, niin olen yrittänyt pitää mielessä sen, että tällaisissa perus-rivareissahan tosi iso osa suomalaisista asuu. Pienen budjetin sisustusvinkit tulevat varmasti tarpeeseen niin meille tosiharrastajille (joiden koko vuoden sisustusbudjetti käytettiin loppuun jo tammikuussa, haha) kuin muillekin kodin viihtyisyydestä kiinnostuneille.

"Parhaiten turhilta hutiostoksilta välttyy, kun on löytänyt oman sisustustyylinsä ja silloin tietysti säästyy rahaa. Sisustustrendejä tulee ja menee. Jos jokaiseen trendiin lähtisi täysillä mukaan, saisi olla uudistamassa kotia lattiasta kattoon vähän väliä. Se ei ole järkevää luonnon tai oman rahapussin kannalta." Valkoinen Harmaja

kuva: Valkoinen Harmaja
  

2. TUUNAA VANHAA JA HYÖDYNNÄ OLEMASSAOLEVAA

"Tärkein vinkki edulliseen tai kohtuuhintaiseen sisustamiseen on harkinta! Älä ryntää suinpäin ostoksille, vaan mieti ja harkitse ensin rauhassa tarpeita ja tyyliä. Kun olet miettinyt, mitä haluat ja mitä tarvitset, käytä aikaa vertailuun ja hintojen selvittämiseen. Mieti, voisitko uuden kalusteen ostamisen sijaan kierrättää olemassa olevia kalusteita." Esmeralda's

kuva: Esmeralda's

"Vaikka budjetti olisi pieni, kiinnittäisin huomiota silti ensisijaisesti materiaaleihin. Muutamalla kympillä voi saada höttöisen uudistuotantotuolin tai täyspuisen vanhan kirppikseltä. Makuja on toki monia, mutta omalta kohdaltani valinta on selvä. Aidot materiaalit voittavat aina." Pihkala

kuva: Pihkala
On ollut ilo huomata, miten sisustusbloggaaminen on muuttunut viime vuosina. Ennen esiteltiin ehkä enemmän uusia hankintoja, nyt kunnostetaan vanhaa, tuunataan, kierrätetään ja fiilistellään pieniä kodin päivityksiä. Yksilöllisyys on tärkeää ja sisustuksen halutaan peilaavan omia kiinnostuksenkohteita sekä elämäntyyliä.

Vanhasta tavarasta ei luovuta heti vaan mietitään, miten sitä voisi hyödyntää myöhemmin. Luonnonmateriaalit ovat taas arvossaan. Nämä asiat heijastelevat tietysti juuri niitä asioita, jotka ovat juuri nyt muutenkin trendikkäitä. Minä kuitenkin toivon ja uskon, että tämä suuntaus on pysyvä.


"Tavaroiden karsimisella ja järjestelyllä saa kotiin tilaa ja ilmavuutta. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse hävittää vaan ihan oman kaapin kätköistä voi tehdä ilmaisia löytöjä, kun haluaa uudistaa sohvanurkkausta tai tehdä vaikka uuden asetelman lipaston päälle." Musta ovi




3. MAALAA

Maalaamisen taisivat mainita lähes kaikki bloggaajat. Eikä ihme, onhan maali uskomaton uudistaja. Jos tiedät olevasi vaihtelunhaluinen sisustaja, mikset suunnittelisi kotiisi helposti maalilla uudistettavia osioita. Marulla-blogin mainio keittiön ratkaisu on mielestäni todella nerokas!

"Jätin keittiön laatoituksen väliin pienen ikkunan, jonka väriä on helppo muuttaa helposti ja edullisesti. Maalipurkit on pieni investointi, mutta muutos on suuri." Marulla

kuva: Marulla

"Suht hyvässä kunnossakin olevat huonekalut voi tuunata, jos ne eivät enää istu kokonaisuuteen. Turkoosi lipasto on ollut minulla 12-vuotiaasta asti. Tosin silloin se ei ollut turkoosi vaan mäntyinen. Kun Mansikki pentuna terotti hampaitaan lipaston reunaan, sain hyvän syyn tuunata sitä. Korjasin puremajäljet, maalasin lastenhuoneen seinästä ylijääneillä maaleilla ja vaihdoin ehjät vetimet. Uutta käyttöikää tuli taas vuosiksi. Rahaa meni vedinten hinnan verran." Kootut murut

 kuva: Kootut murut

"Pidä silmät avoinna kirpputoreilla ja Facebookin kirppariryhmissä. Väärän värinen mööpeli voikin pikku vaivalla olla sinun suosikkisi tuunauksen jälkeen. Blogini yksi luetuimpia postauksia on ollut makuuhuoneemme seinään toteutettu kuvio, jonka teimme rautakaupan puuvalmiista listoista ja maalasimme kuvion seinän sävyllä." Idis & interiööri

kuva: Idis & interiööri


4. HAE AARTEITA LUONNOSTA

"Kauneimmat kimput syntyvät teiden varsilta löytyvistä materiaaleista. Ota sakset mukaan, kun lähdet kävelylle, katsele maahan ja puihin siellä ympärilläsi on paljon kauneutta. Kesällä kedon kukkivat kasvit, syksyllä pihlajanmarjat ja kauniit ruskansävyt, talvella löydät teiden varsilta ruskeiksi muuttuneita "talventörröttäjiä", mutta kuinka kauniilta ne näyttivätkään maljakossa." Keltainen kahvipannu 

kuva: Keltainen kahvipannu
kuva: Idis ja interiööri


5. NAUTI PIENISTÄ YKSITYISKOHDISTA

Laadukkailla huonekaluilla saa luotua hyvän pohjan, mutta tunnelma ja lopullinen sisustus syntyy yksityiskohdista. Niissä vain mielikuvitus on rajana eikä rahaa tarvitse todellakaan käyttää paljoa.

"Pienillä yksityiskohdilla on iso merkitys kokonaiskuvassa ja nämä eivät useinkaan ole kovin kalliita juttuja. Laita esimerkiksi kahvi kauniiseen lasipurkkiin tai säilytä kukkien kastelusuihketta esillä vanhassa pesuainepullossa, jonka etiketit voit poistaa liottamalla." Oblik.



"Nappaan aina kauniita esitteitä mukaani. Pidän näitä kaapin päällä pinoissa ja usein myös auki jossain pöydän kulmalla, vilkaisen väliilä ja saan inspiraatiota omiin sisustusjuttuihini, niin töihin kuin kotiinkin. Ilmaista kaunista." Pieni talo Helsingissä

kuva: Pieni talo Helsingissä


+ LUOTA KETJUIHIN

"Luota ruotsalaisiin. Voit aina käydä Clasulla tai Ikeassa." No home without you

Kuva: No home without you

Ihanan virkistävän rehellisesti sanottu. Koska näinhän se on! Edullisista (ruotsalais)ketjuista voi tehdä vaikka kuinka upeita sisustusostoksia pikkurahalla kun tsekkaa materiaalit, kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, pitää mielessä oman tyylin ja tuunattavuuden - eli siis hyödyntää kaikki nämä edelliset vinkit. 

Mitään ei kannata hankkia, vaikka kuinka halvalla saisi, jos laatu ei ole riittävää tai tyyli ei aidosti sovi omaan kotiin. Sillä kalleimmaksi tulevat pitkällä aikavälillä juuri ne "ehkä ihan kiva"-hutiostokset, joita on omalle sisustajan taipaleelle mahtunut nolottavan paljon. Jatkossa pidän nämä taitavien blogikollegoiden vinkit mielessä ja suuntaan kohti kestävämpää, ajattomampaa, tyylikkäämpää, persoonallisempaa ja, KYLLÄ, myös edullisempaa sisustusta.

Tässä vielä linkit kaikkiin postauksiin, suosittelen erittäin lämpimästi tutustumaan näihin:

http://www.syyskuunkuudes.com/?p=1945

http://pilviraitti.blogspot.fi/2017/09/5-1-vinkkia-pikkurahalla-sisustamiseen.html

http://blogit.meillakotona.fi/marulla/sisusta-minibudjetilla/

https://retromoderni.blogspot.fi/2017/09/sisusta-minibudjetilla.html

http://blogit.meillakotona.fi/pihkala/pikkubudjetin-sisustusvinkkeja/

https://miimiinkoti.blogspot.fi/2017/09/esimerkkeja-pienen-budjetin.html

http://keltainenkahvipannu.blogspot.fi/2017/09/kuinka-sisustaa-minibudjetilla.html

https://villavalko.blogspot.fi/2017/09/sisusta-minibudjetilla-5-vinkkia.html

http://www.villah.fi/2017/09/sisustusta-pienella-budjetilla.html

http://www.kootutmurut.com/fi/2017/09/10/how-to-decorate-or-spice-up-your-home-with-little-or-no-money/

http://blogit.meillakotona.fi/coffeetablediary/sisusta-pienella-budjetilla-vinkit/

http://blogit.meillakotona.fi/valkoinenharmaja/miten-sisustaa-pikkurahalla/

https://and-aplacetocallhome.blogspot.fi/2017/09/edullisia-vinkkeja-sisustamiseen_17.html

http://www.talosanomat.fi/harkitse-panosta-ja-pihista/

http://www.marjamailla.fi/2017/09/21/sisustetaan-pienella-budjetilla/

https://www.gloria.fi/blogit/pieni-talo-helsingissa/edullisia-sisustuksen-piristajia

http://mustaovi.blogspot.fi/2017/09/kuinka-sisustaa-minibudjetilla_15.html

http://keskipisteblogi.bellablogit.fi/2017/09/11/vinkkeja-edulliseen-sisustamiseen/

http://www.nohomewithoutyou.com/2017/09/10-vinkkia-kukkaroystavalliseen-sisustamiseen/

http://www.oblik.fi/2017/09/5-vinkkia-sisusta-pienella-budjetilla.html

http://muuttuvakotini.blogspot.fi/2017/09/pikkurahalla-sisustamista.html

http://esmeraldas.fi/edullinen-sisustus/

http://www.idisjainterioori.fi/2017/09/vinkkeja-pikkurahalla-sisustamiseen.html

http://www.minishow.fi/sisusta-pikkurahalla/

http://pilkkeita.blogspot.fi/2017/09/kierrata-hanki-kestavaa-ja-tee-itse.html

https://zubiscorner.blogspot.fi/2017/09/haaste-sisusta-pienella-budjetilla.html