maanantai 7. maaliskuuta 2016

Leikin lomassa

Moikka, mitäs teidän maanantaiaamuun kuuluu? Torkutin taas liian monta kertaa, oli aika vaikeaa päästä ylös lämpimän untuvapeiton alta. Nyt menee jo toinen kuppi kahvia, kyllä tämä tästä. 

Me vietettiin suurin osa viikonlopusta kotosalla kahdestaan pikku-T:n kanssa. On aika hauska huomata, miten lapsesta korostuu hieman eri piirteet kun olemme kahdestaan. Me taidetaan olla luonteeltamme tosi samanlaisia. Ulkoisesti T:ssä on paljon isänsä piirteitä, mutta sisäisesti... noh, niissä äiti vie kirkkaasti voiton. Olemme temperamentiltamme hyvin samanlaisia. Nopeatempoisia, päättäväisiä, innostuvaisia, tunteellisia, mutta myös jääräpäitä ja omiin juttuihimme uppoutujia. Samanlaisuus aiheuttaa tietysti sen, että ymmärrämme toisiamme todella hyvin, siihen ei tarvita aina edes sanoja. Mutta toisaalta otamme myös välillä aika rajusti yhteen.


Leikin lomassa lapsi tietysti käsittelee kaikkea mielen päällä olevaa. Hän ei välttämättä sano suoraan, että mummilaan meno jännittää tai iskä on tosi rakas, mutta leikin lomassa hahmojen (eli autojen) kautta tunteet on helppo käsitellä. Päivittäin leikimme autoilla perhettä ja kaikenlaisia arkisia tilanteita. Niissä usein paljastuu syy esimerkiksi siihen, että aamulla on ollut vaikeaa lähteä päiväkotiin. Yllä olevassa kuvassa olimme pöydän alle muodostuneessa museossa, jossa ihmeteltävänä oli muun muassa satavuotias Transformers-naamio, todella vanha nalle ja neljä vuotta vanha tyyny. :D


Pikku-T voisi leikkiä, leikkiä ja leikkiä. Joskus meinaa mennä itsellä hermot kun etenkään viikonloppuisin ei tunnuta pääsevän ovesta ulos ollenkaan. Sisäleikit vain jatkuvat ja jatkuvat, saaden varsin uskomattomia käänteitä. T rakastaa viettää koko päivän yökkäreissä ja joskus niin sitten tehdäänkin. 

Ei kuitenkaan tällä kertaa, sillä meillä oli myöskin ihan oikeaa ohjelmaa. Launtaina käytiin muun muassa kahvilla (eli kaakaolla) ja leffassa, oli kyllä todella mukavaa. Mutta mikä siinä onkin, että niiden leikkien keskeyttäminen ja lähteminen on nii-iin hankalaa? Tuntuu, että ihan aina saa taistella lähtötilanteiden kanssa, vaikka sitten itse tekeminen onkin kaikkien mielestä tosi kivaa. Tämä taitaa olla lasten kanssa kuitenkin suht yleistä?


Kohta neljävuotiaan maailma on täynnä mahdollisuuksia. Suosikkileluja jo pitkään ovat olleet nuo puupalikat. Niistä rakentuu milloin mitäkin: paloasemia, autotalleja, koteja, päiväkoteja. Yleensä lopputuloksena tuleva häkkyrä on aina melkein samannäköinen, mutta lapsen maailmassa se on aina upea ja erilainen - hän innostuu kuin ei olisi koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Ja parhaita leluja ovat tietenkin kaikki ne tavarat, jotka eivät alun perin ole leluja ollenkaan. Korkinavaajasta voi esimerkiksi saada uskomattoman pätevät pimeänäkölasit, joita tarvitaan tietysti kaikenlaisissa tärkeissä pelastustehtävissä.


Leikkiminen ei varmaan kovinkaan monelle aikuiselle ole ihan helppoa. Ei minullekaan. Viiden minuutin sisällä lapsen uskomattomasta mielikuvitusmaailmasta tekee jo monta kertaa mieli murtautua ulos. Tulee mieleen somen tsekkaamista, pyykkien laittamista, pölyä näkyy siellä täällä, mitäs sitä seuraavaksi syötäisiin... aika säälittävää oikeastaan. Tätä puolta haluan itsessäni ehdottomasti kehittää ja se vaatii tietoista harjoittelua. 



Eihän äidin tai isän tarvitsekaan kaiken aikaa jaksaa leikkiä, mutta välillä kyllä, onhan leikki niin mahtava tapa juurikin saada selville, mitä lapsen mielessä liikkuu. Tutustua paremmin. Ja kyllä, pikku-T:n mielestä maailman kivointa, mahtavinta mitä hän ikinä osaa toivoa tai keksiä on se, että iskä ja äiti leikkivät hänen kanssaan. Tiedän, että tulen vielä kaipaamaan tätä aikaa.


Mediasta putkahtelee tämän tästä ohjeita vanhemmuuteen ja itse ainakin olen väsähtänyt kaikenlaisten neuvojen tulvaan. Mutta nyt ystäväni jakoi somessa Hesarin artikkelin, joka kolahti. Johdonmukaiseen muotoon puettuna niitä asioita, joita itse pidän vanhemmuudessa tärkeänä. Ei mitään helppoja juttuja,  ja itselleni vaikeinta varmastikin on tuo ei-toivotun käytöksen huomiotta jättäminen. Vinkkejä otetaan vastaan, miten kitinää kestäisi paremmin! Jos ei satu olemaan itse se kaikkein kärsivällisin tyyppi...

Mutta nyt huomaan taas jämähtäneeni tähän omaan juttuun, bloggaaminen vie liian usein mennessään. Äkkiä vaatteet päälle ja herättelemään poikia. Kivaa viikkoa!

8 kommenttia:

  1. Hyvää maanantaita :) Täällä viikko alkoi yllättävällä kotipäivällä lapsen sairastuessa. Tiukka työviikko painaa mieltä, mutta nyt on vaan löysättävä ja mentävä potilaan ehdoilla.

    Söpö pieni mies sinun kuvissa :) Ja se on kyllä totta, että kahden keskisissä leikeissä lapsen kanssa saa parhaiten kontaktin ja se on sellaista parasta yhteistä aikaa.

    Oikein kivaa viikkoa <3 Mie odottelen jo torstaita ja loman tynkää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, harmillisia nuo lapsen sairastumiset. Toivottavasti teillä voidaan jo paremmin ja työtkin järkkääntyy. Kivaa viikkoa ja lomaa teille!

      Poista
  2. Tämä oli jotenkin helpottava kirjoitus, kiitos!

    T. Melkein 4veen jääräpään jääräpää äiti, joka ei aina jaksaisi keskittyä leikkimiseen eikä VARSINKAAN jaksaisi kuunnella ainaista lähtökitinää. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tämä oli helpottava kommentti. Kiitos siis sinulle!

      Poista
  3. Ei vitsit!! Onkohan meillä mennyt bloggerin tunnukset sekaisin, koska olisin itse voinut kirjoittaa tämän postauksen :D Tai ainakin 90% asioista. Todella tuttuja juttuja! Ja samoin täälläkin N näyttää ihan isältään, mutta luonteessa (ja jopa murteessa) on minua.

    Nyt en tuota Hesarin artikkelia ole lukenut, mutta arvaa vaan, mulla on kuvia vaille valmiina postaus just uhmaiän jaksamisesta! Joten, stay tuned ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä meillä on mennyt lapset sekaisin...?!?! Jään odottelemaan sun postausta, vertaistuki on sitä parasta tukea.

      Poista
  4. Pakko vielä jälkijunassa kommentoida, että tämä oli ihana kirjoitus. Hyvin välittyy vanhemmuuden ristiriitaisuudet. Tätähän se elämä on, eikä edes helpota vaikka lapsi kasvaa, muuttaa vaan muotoaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla! Ja ihana saada teiltä vertaistukea.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!