perjantai 23. joulukuuta 2016

Lahjaksi yhteinen elämys

Mitä antaa lahjaksi läheiselle, jolla on jo kaikkea ja tarkka, oma maku? Miten olisi yhteinen elämyspäivä? Sellaiseen päädyin itse isänpäivänä tänä vuonna, sillä isälleni on aina ollut ihan uskomattoman vaikea keksiä lahjoja. Lähetin vain kortin, jossa salaperäisesti toivotettiin tervetulleeksi viettämään elämyspäivää Tampereelle minun ja pikku-T:n kanssa. Itse elämyspäivä koitti muutamaa viikkoa myöhemmin, kauniin talvisena sunnuntaina. 


Päivä alkoi brunssin merkeissä. Tampereella on tosi paljon kivoja brunssipaikkoja, joten valinnanvaikeus oli suuri, mutta lopulta päädyin Fazeriin. Hieman oli omakin lehmä ojassa, sillä tätä brunssia en ollut vielä ehtinyt aiemmin itsekään testaamaan. Yhteisessä elämyspäivässä on muutenkin aika mahtavaa juuri se, että samallahan pääsee myös lahjan antaja viettämään aikaa ja kokemaan kivoja juttuja tärkeän ihmisen kanssa.


Fazerin brunssi oli melko ruuhkainen ja perinteisen aamiaishenkinen. Rakastan aamiaiselementtejä, joten minulle tämä ainakin sopi paremmin kuin hyvin. Odotetusti kaikenlaisiin kakkuihin ja leivonnaisiin oli todellakin panostettu. Erityismaininnan ansaitsevat erittäin hyvät smoothiet sekä erityisen herkulliset joulutortut joulutortut. Miljöö on Fazerilla myös aina niin viehättävä, astiat ja koko set up on kyllä puoli ruokaa. Lisäpisteitä ropisee myös siitä, että seurueemme kananmuna-allerginen otettiin hyvin huomioon ja munattomiakin leivonnaisia löytyi. Mahat ääriään myöten täynnä lähdimme kävelemään kohti Vapriikkia.



Vapriikki on yksi lempipaikoistani Tampereella. Olemme käyneet täällä perheen ja monien vieraiden kanssa jo aika usein, mutta vanhempieni kanssa emme vielä koskaan. Niinpä oli korkea aika korjata tilanne. Jo itse tehdasmiljöö on aina niin inspiroiva ja näyttelyitä löytyy moneen makuun, esimerkiksi Suomen eläimiä, sotahistoriaa, kiviä ja nukkeja.


Ja tietysti se omalle isälleni tärkein eli jääkiekkomuseo. Hän on entinen kiekkomaalivahti ja nimi löytyikin Suomeestaruuslaatasta vuodelta 1978.


Vapriikki on rakennettu kyllä erityisen kivasti siinä mielessä, että näyttelyiden varrelta löytyy aina tekemistä lapsille. Jääkiekkomuseon puolella pääsee esimerkiksi kokeilemaan omaa maalintekotaitoaan simulaattorissa ja Vapriikista löytyy myös ihan huikea metsäkonesimulaattori, josta todistettavasti myös aikuiset innostuvat aika paljon. ;)


Kun astuimme museosta ulos, oli jo hämärää ja alkanut pyryttää lunta. Niin kaunista!


Elämyspäivä huipentui kiertelyyn Tampereen Keskustorin joulutorilla ja tunnelma oli kyllä kohdallaan, paljon väkeä ja ihanan talvinen sää.


Minulle jäi päivästä oikein erityisen hyvä mieli ja uskon, että myös lahjan saajalle tämä oli mieleenpainuvampi isänpäivämuistaminen kuin taas kerran ne uudet pitkät kalsarit. Eikä se elämyspäivä tämän kummepaa vaadi - itse asiassa olin vielä miettinyt vierailua Näsinneulassa tai Torni-hotellin katolla, mutta lopulta aika meni niin nopeasti, että ne piti säästää seuraavaan kertaan. Olenkin jo alkanut miettiä seuraavan elämyspäivälahjan saajaa ja päivän ohjelmaa...

2 kommenttia:

Ilahdun kommentistasi!