keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Inspiraatio: Beigen paluu

Beige palaa trendivärien kartalle, oletko valmis? Minä olen! Eipä tämä sävy tietysti meiltä ole missään vaiheessa poistunutkaan, mutta hetkellistä kyllästymistä kyllä oli havaittavissa. Eipä ole enää! Meidän edellisessä kodissa oli tosi paljon beigeä ja nyt tässä nykyisessä enemmän ruskeaa. Beigeä löytyy myös vaatekaapista jonkin verran. Jotenkin oma olo on aina ollut hyvä ruskean eri sävyissä, joten toivotan nämä sävyt trendivärien joukkoon takaisin lämmöllä.



Tällä hetkellä ollaan selvästi menossa sisustustrendeissä pehmeämpään ja murretumpaan suuntaan. Olen erityisen viehättynyt murrettujen sävyjen yhdistelemisestä toisiinsa, mikä taitaakin juuri nyt olla kuuminta hottia monissa sisustusblogeissa. Enää yhtä murretumpaa sävyä ei välttämättä yhdistetä graafiseen mustavalkoisuuteen, vaikka toki mustavalkoinenkin on aina ajankohtainen. 

Ystäväni Hilpi jakoi minulle alla olevan kuvan ja inspiroiduin siitä niin, että nämä ihanan kodin kuvat oli pakko jakaa täällä blogissakin. Hilpillä on aivan ihana koti ja ajaton tyyli, häntä pääsee seuraamaan Instagramissa nimellä @hilpimaya. Hilpin kanssa me vaihdetaan viestejä sisustamisesta aika tiuhaan, ihanaa kun on ystävä, jonka kanssa voi vuorotellen ratkoa sisustuspulmia ja antaa ideointi- ja vertaistukea.


Koko huoneen seinien maalaaminen samalla sävyllä on sekin nyt trendikästä, tai on itse asiassa ollut jo hyvän aikaa. Tykkään tästä tyylistä ja olen hieman miettinyt samaa ratkaisua meillekin olohuoneeseen. Valkoiset ikkunanpuitteet tulevat kauniisti esiin murretusta seinäsävystä.

Taide sisustamisessa on ollut viime aikoina tosi paljon mielessä. Tässä alla olevassa kuvassa taidetta on käytetty tosi kauniisti. Itse pelkään aina hiukan erilaisten taulujen ja printtien yhdistämistä toisiinsa, mutta luulenpa, että ihan turhaan. Haluaisin oppia ripustamaan meilläkin kotona enemmän printtejä ja taidetta seinälle. Hävettää myöntää, että olen säilönyt tauluja kaappeihin... Mielessä on ollut tauluhyllyn kiinnittäminen olkkariin, sen avulla voisin ainakin harjoitella erilaisia asetelmia ja yhdistelmiä ilman, että pitää heti porata paljon reikiä seinään.


Suunnitelmissa on kuvailla tänne blogin puolelle näitä beigejä ja ruskeita sävyjä sekä taidemietintöjä meiltä kotoa. Onnistuin tosin unohtamaan kamerani Mikkeliin, jossa oltiin ystävien luona uuden vuoden vietossa. Auts... Toivottavasti posti kuljettaa rakkaani pian ja turvallisesti takaisin kotiin. Tuntuu oudolta elää ilman sitä.

Kuvat lainattu:  Stadshem

9 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja sävyjä! Tosi seesteistä.. Mäkin olen arka laittamaan seinille mitään, mutta nyt sentään vähän rohkeampi kun löysin tällaista tarranauhaa joka on tarkoitettu taulujen kiinnitykseen! Ajattelin vinkata jos et ole kuullut.. :) http://www.tohkeissaan.fi/2016/05/tauluja-ilman-reikia-seiniin.html?m=1

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia ja sävyjä! Tosi seesteistä.. Mäkin olen arka laittamaan seinille mitään, mutta nyt sentään vähän rohkeampi kun löysin tällaista tarranauhaa joka on tarkoitettu taulujen kiinnitykseen! Ajattelin vinkata jos et ole kuullut.. :) http://www.tohkeissaan.fi/2016/05/tauluja-ilman-reikia-seiniin.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tästä mahtavasta vinkistä! Olen aina ajatellut, ettei näihin ole luottamista, mutta ilmeisesti on sittenkin. Wau. Ihanaa uutta vuotta sinulle!

      Poista
  3. Beige... hmm.. ehkä.. ruskea? EEEEEIIII :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhih, ymmärrän kyllä, ettei kaikki sävyt ole kaikille. :D Odotas vaan kun saan kamerani takaisin, niin pääsen kuvailemaan meidän ruskeita juttuja.

      Poista
  4. Heheee: sama reaktio kuin edellä.... Beigeen alan jo ajatuksena tottua, mutta ruskea.... ihan siellä asti en vielä ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No mutta, pikkuhiljaa... En mä nyt itsekään kokonaan ruskealla lähtisi sisustamaan, mutta kaunis väri se on. Esimerkiksi tuossa tokassa kuvassa oleva cross-torkkupeitto on aivan ihanan värinen, eihän se nyt ole ihan ruskea, muttei ihan beigekään. Olisiko joku toffee/konjakki? Himoitsen!

      Poista
  5. Meillä on beigeä käsipyyhkeitten verran. Enempää en sille nyt lämpene. Ihana tuo koti kuvissa.

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!