tiistai 1. maaliskuuta 2016

Blogisynttärit ja arvonta

Tasan neljä vuotta sitten kirjoitin ensimmäisen postauksen tähän ikiomaan blogiini. Olin lukenut blogeja ja inspiroitunut niistä jo vuosia ja tuntui, että aika oli kypsä omalle. Haaveissa oli, että joku ehkä joskus voisi inspiroitua myös minun jutuistani - ajatus oli niin kutkuttava, että pakkohan sitä oli kokeilla!

Olin jäämässä äitiyslomalle ja ajattelin, että bloggaaminen voisi olla kiva äitiyslomaharrastus, samalla myös tapa pitää yhteyttä kaukana asuviin perheenjäseniin ja kavereihin. No, kuten ihanat ja antoisat harrastukset muutenkin, niin bloggaaminen ei jäänyt, vaikka elämäntilanne muuttui - tässä sitä ollaan, neljän vuoden jälkeen, yhä samassa nurkkauksessa hengailemassa, vaikka äitiyslomasta on jo ikuisuus.


Nykyään blogini on tosi sisustuspainotteinen, mutta aluksi kirjoittelin enemmän myös vauva-arjesta ja pukeutumisesta. Toki lapsiperheen arki on läsnä blogissani edelleen ja pukeutumisesta haluaisin kirjoitella ehkä enemmän, jostain syystä asukuvien ottamisen (ja varsinkin julkaisemisen) kynnys on valtava. Mutta kyllä sisustus on selkeästi se omin aihe, se joka inspiroi minua eniten, josta on helpoin kirjoittaa.

"Oikeassa elämässä" en oikeasti kovinkaan paljon sohvatyynyjä vaihtele. Aika kuluu pitkälti töiden, perheen ja liikuntaharrastusten parissa, mutta ehkä se juuri on sisustusbloggaamisen suola. Saan paeta tänne pikku blogiini, ottaa hetken irti arjesta, nauttia kauniista hetkistä ympärilläni ja rakentaa kotia pala palalta kivemmaksi.


Lukijamäärä on kasvanut pikku hiljaa tasaisesti vuosien varrella, mikä on tietysti tosi kivaa, vaikka mitään kaupallisia tavoitteita minulla ei blogin suhteen olekaan. Erityisen ihanaa on aina saada kommentteja! Nykyään aika moni työkaverikin on tunnustanut seuraavansa blogiani, ja tietysti moni tuttu muutenkin. Terkut teille. :)

Synttärifiiliksissä halusin järjestää teille ihanille lukijoilleni arvonnan. Tämä on ihan sponsored by me, ei mitenkään yhteistyössä kenenkään kanssa tehty. Arvonnan palkintona on jotain varsin mun näköistä, nimittäin valkoharmaa-raidallinen Marimekon pyyhesetti, johon kuuluu pieni vieraspyyhe ja käsipyyhe. Meillä on näitä samoja pyyhkeitä hyvin ahkerassa käytössä ja ovat ihan lemppareita.

Arvontaan osallistut jättämällä kommentin tähän postaukseen sunnuntaihin 13.3. mennessä. Olisi mahtavaa kuulla palautetta blogista tai vaikkapa postaustoiveita. Arvon voittajan sitten 14.3. Onnea arvontaan kaikille tasapuolisesti!

87 kommenttia:

  1. Heipähei, minua blogisi inspiroi minimaalisen ja pelkistetyn sisustuksen saralla. Itsellä kun on paha tapa hamstrata kaikenlaista ja väsätä asetelmia joka kulmalle... :D myös perhejuttuja on kiva lukea. On ollut hauska seurata, ertä vaikka teidän poitsu on meidän poikaa vuoden nuorempi, että miten nyt ollaan jotenkin niin samassa vaiheessa menossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos. Mun mielestä juuri sulla on taas niin ihanan minimalistinen ja pelkistetyn kaunis koti, jota aina ihailen.

      Poista
  2. Paljon onnea 4-vuotiaalle! Blogisi on täynnä ihastuttavia, kauniita kuvia ja inspiraatiota. Ilolla seurailen. :)

    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Paljosti Onnea synttäreiden johdosta <3

    Itse olen kaikkiruokainen ja tykkään blogissasi kivoista kuvista ja selkeistä teksteistä :) Jatka samaan malliin vaan !
    Terkkuja valtavan lumimäärän keskeltä Lapista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, Lappi kuulostaa ihanalta. Kiitos kauniista sanoistasi ja onnitteluista!

      Poista
  4. Paljon onnea synttäriblogille :)
    Minä tykkään blogin valoisasta ilmeestä, mutta täytyy myöntää että mun suosikkipostauksia on aina ne, jotka ei koske sisustamista vaan sivuaa jotain muuta. Kuten nyt toi "mitä teen kun en bloggaa"
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosi kiva kommentti. Niinhän tuo ehkä itselläkin menee, että monissa sisustusblogeissa kiinnostaa kovasti myös ne aiheen vierestä menevät jutut.

      Poista
  5. Onnittelut blogille! Saan sisustusinspiraatiota omaan kotiin postauksistasi :)
    saya
    sayav(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  6. No mutta mikä onni meille kaikille lukijoille, että aloit kirjoittamaan! :) Sama homma oli itselläkin - ja sitten se harrastus vähän niinkuin jäi päälle :) Nuo pyyhkeet on ihan tosi kauniit ja olisipa hauskaa, jos arpaonni osuisi <3

    Minä tykkään kaikesta, mitä postaat. Ehkä suosikkeja Arhippan tapaan ne postaukset, joissa välkkyy vähän enemmän se tavallinen arki. Mutta kuten sanottu, kaikki käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Pirita, sun kommentit saa aina hymyn huulille. Ja mitäs sitä kivasta harrastuksesta luopumaan?

      Poista
  7. Hurjasti onnea nelivuotiaalle! Minä vietän keväällä 5v-blogisynttäreitä, hassua miten aika on rientänyt, kaikenlaista tapahtunut ja blogi kulkee edelleen mukana :) Tykkään ihan hirmuisesti blogisi maanläheisestä ja kotoisasta tunnelmasta ja kurkkaan aina ilolla, mitä sinulle kuuluu ja mitä kivaa ja kaunista kodissanne taas on. Keep on blogging - kaikesta mahdollisesta omaan ihanaan tyyliisi!

    VastaaPoista
  8. Jännä miten nopeasti aika on mennyt! Minäkin olen ollut alusta asti seuraamassa tätä sinun blogiasi. Vaikka en itse niin sisustamisesta välitä, tykkään lukea kirjoituksiasi. Blogi on sopivan maanläheinen ja ns. tavallinen meikäläisenkin luettavaksi. Täältä välittyy se "kotihiiriys" hyvällä tavalla. Minäkin olen kotihiiri, en jaksaisi jatkuvasti jotakin menoa ja meininkiä, enkä edes jaksa lukea sellaisia blogeja kun alkaa jo hengästyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, aika on kulunut hurjaa vauhtia! Kiva kuulla, että olet jaksanut seurailla, vaikka et niin sisustuksesta intoilekaan. Olen kyllä aika vauhdikas ja menevä tyyppi, mutta kotihiiriys tasapainottaa sitä puolta täydellisesti.

      Poista
  9. Onnea neljävuotiaalle. Pidän blogistasi. Toivottavasti jatkat samalla tyylillä ja vielä pitkään.
    lmattss@luukku.com

    VastaaPoista
  10. osallisutn onnitellen arvontaan, sisustusjutut kiinnostaa.
    hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  11. Onnea Zubilainen upeasta blogista ja siitä, että olet pitänyt blogin aktiivisena! Kiva on aina seurailla kuulumisia täältä. Myös monelle kaverille "Suvi-sisko" onkin yhtäkkiä ollut tuttu, kun on käynyt ilmi, että ovat myös käyneet pyörähtämässä täällä blogin puolella :). Onnea blogille myös tulevaisuudessa! Mielestäni on myös kiva, että kirjoitusten tunnelmat ja teemat elävät kirjoittajan oman elämän mukana eli sana on vapaa ja kaikki kiinnostavat! t. Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siskoseni, tosiaan taidan olla "tuttu" yllättävän monelle. Haluaisin itse kirjoitella monipuolisemminkin kaikesta, kun vaan aika vielä riittäisi... :)

      Poista
  12. Onnea neljävuotiaalle. Kauniita kuvia blogisi pullollaan. Sisustusjutut kiinnostaa.
    visunen@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Onnittelut vuosista!
    Lueskelen mieluiten sisustusjuttuja ja haen kaikkia uusia ideoita.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Onnittelut vuosista!
    Lueskelen mieluiten sisustusjuttuja ja haen kaikkia uusia ideoita.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla, sisustusjuttuja on varmasti luvassa jatkossakin.

      Poista
  15. Onnea! Ihailen tyylitajuasi ja haen itseiin inspiraatiota blogistasi :) kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Oikein hyvää syntymäpäivää blogille! Kunnioitettava ikä jo :) Blogisi on todella inspiroiva ja monet kerrat olen saanut siitä paljon irti, kiitos hyvän kirjoittajan ja kauniiden kuvien. Toiveena olisi jonkinlaista "ostoslista" tyyppistä postausta, eli että listaisit vaikka kuvin mitä olisi sisustuksen puolelta ym. tarkoitus hankkia :) (hieman tylsä idea ehkä, mutta minua kiinnostaisi!) turkoosejaunelmia@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana kuulla! Kiitos myös postausvinkistä. Olen ehkä tietoisestikin vältellyt ostoslistojen tekemistä, ne kun aina tahtoo vähän elää, mutta miksen voisi toteuttaakin. :)

      Poista
  17. Tykkään lueskella :)
    sanameris (a) luukku.com

    VastaaPoista
  18. Onnea blogille! Pidän paljon tyylistäsi, vastaa pitkälti omaani ja nämä pyyhkeet...! Sopisivat meille kuin nenä päähän.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  19. Minä olen löytänyt blogiisi Instan kautta 😊.

    VastaaPoista
  20. Paljon onnea Zubi's Corner! <3 Ihana ja hyväntuulinen blogi, jota lukemalla saa aina hymyn huulille. Kuten olen livenä todennutkin, etenkin valaisininnostus on iskenyt postaustesi myötä ja onhan meille mm. se Hay Traykin tässä välissä kotiutunut... ;)
    -Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tanja <3 Valaisininnostus on kyllä tarttuvaa sorttia, enkä voi valitettavasti luvata, että se helpottaisi vuosien varrella. ;)

      Poista
  21. Mä olen vasta aloittanut sun blogin lukemisen. Sun kuvat on upeita niinkuin teidän kotikin. Niin ihanan selkeä ja siisti verrattuna meidän ipanoiden aikaansaamaan kestokaaokseen. Meillä se on aina ollut enemmän ton isännän hommia toi sisustaminen, mä komppaan. Väriä alkaa kaivata omillekin seinille. Kyllä ihan samanlaiset asunnot voi olla ihan eri näköisiä! Ja niinhän niiden kuuluukin; olla asukkaittensa näköisiä.
    -Jaana naapurista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kun kommentoit, Jaana! Lukijoita on siis yllättävän lähellä. ;) Ja tosiaan, samanlaiset asunnot voivat olla tosi erilaisia ja se on kyllä aika kiehtovaa. (Kaaos on helppo rajata pois kuvista)

      Poista
  22. Kiva lukea aina blogiasi! Ihana ja positiivinen. Mukana arvonnassa!(:
    Roosa.n-@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Isosti Onnea!!
    Pidän erityisesti sisustuspostauksistasi. Mukana arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Paljon onnea! Löysin blogisi vuoden alussa ja ihastuin erityisesti hyvään sisustusmakuusi ja värimaailmoihin. Pidän myös vaatepostauksista. Kauniit kuvat ja selkeä blogi-ilme! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, tosi mukava kuulla. Vaatepostauksien suhteen mun pitäisi kyllä aktivoitua, mutta se ei ole omaa mukavuusaluetta, varsinkaan asukuvissa poseeraaminen...

      Poista
  25. Onnea ja kivaa kevättä!
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  26. Onnea 4-vuotiaalle :) Mä vaan yksinkertaisesti tykkään sun persoonasta eli se, mitä olet tehnyt tähän asti, on just se juttu :) Ei tarvitse muuttaa tyyliä eikä suuntaa.

    VastaaPoista
  27. HennaJenniina
    Seuraan blogiasi siksi kun sinulla on aina jotain kaunista kuvissa ja kirjoitat myös luonnikkaasti. Tykkään valoisesta ja harmaan sävyistä sisustuksessani, jopa mustaa on hieman. Onnea minultakin blogillesi, 4 vuotta on jo paljon.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Paljon onnea 4-vuotiaalle! Satunnaisesti käyn blogiasi lukemassa, sisustusjutut kiinnostaa aina =). Mukaan mahtavaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Paljon onnea 4-vuotiaalle! Satunnaisesti käyn blogiasi lukemassa, sisustusjutut kiinnostaa aina =). Mukaan mahtavaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Paljon onnea 4-vuotiaalle! Satunnaisesti käyn blogiasi lukemassa, sisustusjutut kiinnostaa aina =). Mukaan mahtavaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Onnittelut 4-v blogille :) täällä seuraillaan edelleen :) mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
  32. Onnittelut 4-vuotiaalle blogille! Kaunis ja selkeä koti teillä! Saan inspiraatiota omaan sisustukseen täältä. Kaikki aihealueet ovat olleet hyviä ja edelleenkin mielenkiinnolla odotan uusia juttuja! :)

    launonen.maija@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Onnea 4 vuotiaalle blogille!
    Käyn täällä aina satunnaisesti seurailemassa uusia kirjoituksia ja usein tulee silloin luettua monta sivua taaksepäin :) Etenkin sisustusjutut kiinnostavat! Ensimmäisen kerran olen blogiisi löytänyt varmaan ainakin kaksi vuotta sitten, jos en aiemminkin..

    lotttav [at] gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja tosi kiva kuulla, että olet viihtynyt lukijana jo pitkään!

      Poista
  34. Onnittelut synttärisankarille. Luen blogiasi viikottain. Sisustustyylisi
    on juuri minun makuuni.
    o.korpi@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Paljon onnea! Pidän kirjoitustavastasi ja erityisesti sisustuspostauksistasi. On mielenkiintoista seurata, miten sisustat kotianne, sillä meillä on aika samantyylinen koti. Jatka samaan malliin! :)
    -Emily

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Luulen, että tämä meidän koti on niin perus-tavallinen, että varmaan aika moni voi samaistua. :)

      Poista
  36. Täältä on aina ihana lukea teidän kuulumisia :) Joskus arkiviikot vaan menevät niin hurjaa vauhtia, ettei muista soitella. Täältä on aina kiva tulla kurkkaamaan, mitä olette puuhailleet ja mihin nojatuolit ovat muuttaneet ;) Terveisin, pikkusisko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, nojatuolien muutot ovat kyllä erittäin tärkeitä aiheita, joista täytyy pysyä perillä. Terkkuja!

      Poista
  37. Sulla on iloinen ja kotoisa tyyli kirjoittaa asiasta kuin asiasta, siitä tykkään :)Onnea 4vee-blogillesi. Mukaan ihanaan arvontaan. Meidän hyvinpalvellut Moccamaster vetelee viimeisiään, joten uusi olis kova sana.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  38. Selasin kahta blogia samaan aikaan, joten siitä johtui tuo Moccasmaster- kommentti, sori. Alkuosa kommentista oli kyllä ihan sulle tarkoitettu. Jatka bloggailua samaan malliin :)
    t. sekoileva Nelliina

    VastaaPoista
  39. Onnittelut blogille🌼Sisustusjutut kiinnostaa aina!

    VastaaPoista
  40. Lämpimät synttärionnittelut blogille! Sisustusjutut kiinnostavat aina :)
    Kiva arvonta, innolla mukana!
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Löysin blogin vasta hiljattain ja ihmettelen kuinka en aikaisemmin ole löytänyt sinun ihanan tyylikästä blogia. Kuvasi ja sisustustyylisi ovat aivan upeita ja kaiken lisäksi ajattelet asioista paljon samalla tavoin kuin minäkin vaikka oletkin minua nuorempi;). Ehdottomasti luen blogia jatkossakin, sekä seurailen instassa.
    -LeeaR

    VastaaPoista
  42. Onnea 4-v blogille. Tosi kiva lukea tätä. Hyvää jatkoa!!

    Annu

    VastaaPoista
  43. Joidenkin blogien kirjoitustyyli kolahtaa sopivasti ja sun blogi on sellainen :) Onnea onnea!
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
  44. Onnea kivalle blogillesi. Erityisesti pidän sisustusjutuista!
    sinilintu_(at)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Sisustusjuttuja on varmasti luvassa paljon jatkossakin. :)

      Poista
  45. Onnea onnea!
    Vielä kerkiän nipin napin mukaan :)

    VastaaPoista
  46. Onnea onnea!
    Vielä kerkiän nipin napin mukaan :)

    VastaaPoista
  47. Tiedän myöhästyneeni arvonnasta 5 minuuttia (pöh mikä tuuri!), mutta kommentoin silti muuten vaan: oon "hiukan" jälkijunassa taas päivittämässä edes lemppariblogien verran mitä kaikille kuuluu parin vkon tauon jälkeen.
    Onnea siis vielä 4- vuotiaalle :)! Mikä mahtava päätös että rupesit bloggaamaan, ei olisi mekään varmaan tutustuttu ilman :)

    Mä tykkään sisustusjuttujen lisäksi erityisesti myös asujutuista (sekä sinä että poitsu) ja tuotevinkeistä ym. Jotain meikki- ja ihonhoitolempparit henkistä juttua ei ole tainnut olla hetkeen, sellainen kiinnostaisi ainakin :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!