lauantai 26. maaliskuuta 2016

Keittiön uusi ilme

Tässä tämä nyt on, meidän keittiön uusi ilme. Kaapistot ja kodinkoneet ovat ennallaan, mutta taso ja välitilalevy on vaihdettu. Syynä tällaiseen pikku remonttiin oli se, että vanha taso ja välitila oli tehty kahdesta palasesta ja niiden saumakohta oli epäsiistin näköinen. Koska sauma sijaitsi keittiön paraatipaikalla, johon aina katse osui ensimmäisenä kotiin tullessa, se alkoi tosissaan häiritä ja ärsyttää.


Onneksi tason ja välitilan vaihtaminen ei ole mahdoton projekti. Meille työn tuli tekemään ammattilainen ja hyvä niin - jälki on todella siistiä. Periaatteessa tämän piti olla kätevästi ohi yhden työpäivän aikana, mutta kuten yleensä, ei homma mennyt ihan ykkösellä maaliin, nimittäin meille oli toimitettu vahingossa tehtaalta väärän värinen välitilalevy. Oikeaa jouduttiin sitten odottelemaan muutama päivä, onneksi ei pitempään.


Välitilalevy on kiiltävä valkoinen ja taso matta beige. Taso on 3 cm paksua laminaattia kuten edellinenkin ja suoralla reunalla. Molemmat ovat Hapi-Keittiöiltä. 

Halusin mattatason ja tuollaisen, jossa on hieman "ropeloista pintakuviointia" ja kun sellaista ei löytynyt valkoisena, päädyin vaaleaan beigeen. Muutenkin valkoisista tasoista sanoisin, että huh, miten kirkkaita ne ovat! Meillä oli muutama mallipala kotisovituksessa ja jotenkin tuntui, etten kyllä halua, että taso loistaa huomattavasti valkoisempana kuin seinä tai kodinkoneet - tai vaihtoehtoisesti taittaa vaaleanpunertavaan. No, tämä on varmasti lähinnä tällaisen pikkuremontoijan ongelma. Jos uusisin koko keittiön kaikkine pintoineen, ei tietysti tarvitsisi niin tarkkaan verrata materiaalien sävyjä nykyisiin.

Tämä uusi keittiö on nyt ollut pari viikkoa tositoimissa ja olemme tyytyväisiä! Mieskin, jonka mielestä saumakohta ei nyt ollut niin paha, on myöntänyt, että ilme on nyt paljon siistimpi. Taso on helppo pitää puhtaana ja näyttää kivalta. Välitilalevy on myös tosi kiva, kiiltävä pinta toistaa valoa mukavasti. Huomaan, että tavallisella rätillä pyyhittynä jää suht helposti "pyyhkimisjäljet" näkyviin kiiltävään pintaan, mutta kun pinnan kuivaa esim. talouspaperilla pyyhkimisen jälkeen, niin niiltä kyllä välttyy.

Nuo tummanruskeat kaapinovet haluaisin ehkä joskus tulevaisuudessa vaihtaa valkoisiksi, mutta tällä setillä mennään nyt toistaiseksi. Mitäs te tykkäätte?

4 kommenttia:

Ilahdun kommentistasi!