sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Palmusunnuntain mietteitä jaksamisesta

Tiedättekö sen tunteen kun on ihan rättiväsynyt ja toivoo oikeastaan vain olevansa jokin elektroniikkalaite, jonka voisi törkätä kiinni laturiin. Akku täyteen ja taas mennään. Harmi vain, ettei tuollaista laturia ole keksitty meille äiti-ihmisille... 

Ruuhkavuosista puhutaan paljon, kliseisenkin paljon, mutta tässä sitä ollaan. Työni on aika hektistä ja vaativaa ja pidän siitä tosi paljon, mutta sen lisäksi pitää jaksaa pyörittää perheen arkea. Vaikka meillä onkin vain yksi lapsi, niin tuntuu, että tekemistä riittää kyllä ihan jokaiselle vuorokauden hetkelle. Meidän molempien vanhemmat ja sisarukset asuvat melko kaukana ja arkea pyöritetäänkin käytännössä ihan kahdestaan. Läpsystä vaihto - toinen klisee, joka on tullut tutuksi.

Olen niitä ihmisiä, jotka yleensä nauttivat arjesta, eivätkä erityisemmin odottele viikonloppuja tai lomia. Mutta tämä viikonloppu tuli kyllä todella tarpeeseen ja tulevaa Madeiran lomaakin odotan nyt todella paljon. Lisäksi untakin on iltaisin saanut odotella viime aikoina aika usein - sekin on sellainen stressimerkki, joka tällaisen iltaunisen unikeon on syytä ottaa vakavasti.

Olen tosi tarkka siitä, että pidän aina lupaukseni ja jos jotain on sovittu, niin se pitää. Mutta nyt tänä viikonloppuna olin niin väsynyt, että päätin perua tälle palmusunnuntaille sovitun reissun Keski-Suomeen ystäväperheen luo. Tunsin, etteivät voimat vain nyt riitä. Pahaltahan se tuntui, perua jotain jo sovittua, mutta onneksi uusi ajankohta saatiin sovittua ja luulenpa, että siellä toisessakin päässä ymmärrettiin tilanne oikein hyvin.


Reissun sijaan vietimme palmusunnuntaita rennosti kotosalla. Jos tälle äidille ei olekaan varsinaista laturia keksitty, niin tämän päivän aktiviteetit olivat kyllä niin lähellä sitä kuin mahdollista. Nukuin pitkään aamulla, ulkoilin auringonpaisteessa pojan kanssa, ihailimme virpojia ja heidän hienoja vitsojaan, kävin juoksulenkillä ja siivoilimme ja illansuussa vielä jumiutuneet hartiani saivat nauttia hierojan käsittelystä.


Taidanpa kohta kömpiä vällyjen väliin ja nukkumaan... Nyt tuntuu, että akut ovat sen verran latautuneet, että unikin tulee varsin nopeasti. Kotiviikonloppu oli ehdottomasti oikea ratkaisu tähän kohtaan.

Jaksamista ja aurinkoa uuteen viikkoon teille jokaiselle!

2 kommenttia:

  1. Jep, tuttuja tunteita! Ja mieti, me sentään ollaan kaikki perusterveitä ihmisiä ja kahden vanhemman perheitä! Ja moni lisäksi vaikkapa opiskelee tai rakentaa taloa tms! Huh, siinä vasta RUUHKAvuodet. Itsekin haaveilen ensi syksyksi työn ohessa opiskelusta, mutta en oikeasti tiedä, onko se mahdollista :( Jos opiskelua on vaikka kolme iltaa putkeen, niin se tarkoittaa, etten lähes neljään päivään näkisi lastani :( Mut toisaalta, haluaisin niin paljon oppia uutta ja kehittyä ja saada ammattitaitoa lisää! Huokaus..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, vertaistuki on aina niin tärkeää. <3 Joo en ymmärrä, miten tähän yhtälöön sopisi joku hurja remontti tai raksaprojekti. Tietysti ehkä, jos esim. isovanhemmat olisivat lähellä, niin voisi olla helpompaa, mutta en mä silti ihan heti sellaiseen lähtisi. Tää rivariasuminen on mukavan helppoa. :) Opiskeluhaaveet kuulostaa ihanilta. Pystyisikö esim. töistä saamaan lyhyen opintovapaan? Uskon, että olisit tosi tehokas, jos pystyisit keskittymään vain opiskeluun hetken.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!