tiistai 31. toukokuuta 2016

Yllätys rakkaaltani

Meillä oli miehen kanssa juuri 5-vuotishääpäivä, yhteisiä vuosia takana on jo viisitoista! Menimme siis naimisiin näppärästi kymmenen vuoden kunniaksi. Tuolloin päätös naimisiinmenosta syntyi, uskomatonta kyllä, melko nopeasti ja juhlat päätettiin järjestää heti seuraavalle kesälle. Emme olleet kihloissa, eikä missään vaiheessa kihloihin menty. Niinpä minulla on ollut tähän asti koko ajan vain yksi (joskin hyvin rakas) sormus. Olen jossain vaiheessa toisesta haaveillut, mutta en mitenkään kovin aktiivisesti.


Tänä vuonna rakas todellakin yllätti, sillä hääpäivänä sain tämän pienen rasian. Mieheni on aika tarkka siitä, mistä mitäkin ostaa ja tukee mielellään pieniä yrityksiä ja paikallisia toimijoita. Kultaseppä Vesa Peltosen Korus Designiin oli kuulemma ollut helppo päätyä. 

Ja sormushan on tosi ihana! Se on palladiumia ja hauskasti "letitetyn" näköinen. Keskellä on yksi timantti. Sormus odottelee vielä pienennystä, sen jälkeen se pääsee vihkisormukseni kaveriksi nimettömään. Tulee tosi kaunis kokonaisuus.


Juhlimme viime viikonloppuna hieman kahdestaan kun pikku-T lähti vanhemmilleni hoitoon. Olipa kivaa käydä syömässä, leffassa, nukkua pitkään, olla vaan. Näiden kahdenkeskisten hetkien jälkeen muistan aina jotenkin niin hyvin, mihin silloin vielä lukioikäisenä tuossa suloisessa pojassa ihastuin ja lopulta rakastuin. Aika uskomatonta, että hän on mun vierellä vieläkin. Paljon on tapahtunut - elämäntilanteet ja paikkakunnat vaihtuneet, on tullut työt ja vanhemmuus, mutta sitten kuitenkin, me ollaan edelleen ne ihan samat Suvi ja Teemu. Samalla huonolla sarkastisella huumorintajulla ja arvomaailmalla vuodet vierivät näköjään aika mukavasti.

17 kommenttia:

  1. Ihanasti kirjoitit ❤️

    Me menimme naimisiin 20 yhteisen vuoden jälkeen. Hih, ystävät eivät meinanneet uskoa juhlia häiksi...kunnes kutsu tupsahti postiluukkuun. Olivat menettäneet toivonsa...

    Kauniin sormuksen sait ja kylläpä viidennestä hääpäivästä jää kiva muisto 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No wau, 20 vuotta ennen häitä on jo melkoinen suoritus. :) Onnea teille! Ja kiitos kommentista.

      Poista
  2. <3 Voi miten upea lahja! Onnea teille hääpäivän johdosta!

    VastaaPoista
  3. Kaunis kirjoitus :) Onnittelut vielä näin jälkikäteen :)

    VastaaPoista
  4. Vautsi, Teemu osannut valita kauniin sormuksen viidennen hääpäivän kunniaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö olekin! En olisi varmasti itse löytänyt mitään tämän ihanampaa.

      Poista
  5. Ihana kirjoitus ja ihan superkaunis sormus <3 lucky girl!

    VastaaPoista
  6. Ai vitsi miten kaunis sormus! Toivon teille paljon yhteisiä vuosia lisää <3

    VastaaPoista
  7. Vou, kaunis sormus! Ei moni mies osaa sormusostoksia tehdä! ;) Paljon onnea hääpäivänne johdosta! :)

    Mekin vietimme toukokuussa viisivuotis hääpäivää. Ei voi kuin todeta joka vuosi samaa, että toukokuu on vuoden kauneinta aikaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon onnitteluista. Tuo on kyllä totta, että mies osasi valita ihmeen hienosti sopivan sormuksen. Tykkään siitä valtavasti! Viikon päästä saan sen sormeen oikean kokoisena. Onnea teillekin 5-votishääpäivän johdosta, toukokuu todella on taianomaista ja ihanaa aikaa.

      Poista
  8. Mä sain viime kesänä 10-vuotis hääpäivälahjaksi kaksi uutta timanttia mun vihkisormukseen. Pinkki ja turkoosi = Matias ja Milja ❤
    Jaana

    VastaaPoista
  9. Mä sain viime kesänä 10-vuotis hääpäivälahjaksi kaksi uutta timanttia mun vihkisormukseen. Pinkki ja turkoosi = Matias ja Milja ❤
    Jaana

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!