sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Ihanat valkoiset portaat

Ah, sanonpa vaan, että olen niin onnellinen meidän "uusista" portaista, tämä valkoisuus on niin raikasta. Tuntuu, että portaat ovat puolet sirommat kuin ennen. Modernit ja ajattomat samaan aikaan. Ja ainut ajatukseni on, miksei tätä tehty jo aiemmin?


Ammattimaalari tosiaan maalasi männynväriset porrasaskelmat ja kaiteet reissussa ollessamme ja jälki on tosi siistiä. Ennestään valkoisiin osiin ei koskettu. Pieni sävyero vasta maalattujen ja vanhojen tehdasmaalattujen valkoisten osien välillä on, mutta se ei oikeastaan edes kuvissa näy eikä livenä haittaa. Uskon, että se tulee hieman myös tasoittumaan, koska vaikka tämän pitäisi olla kellastumaton maali, niin ainahan kai hieman maalin sävy elää. 


Maalina käytettiin Teknofloor Aquaa. Eri valkoisen sävyjä mietittiin maalarin kanssa, mutta lopulta parhaan sävyiseksi valikoitui ihan sävyttämätön valkoinen. Itse teknisestä suorituksesta en luonnollisesti kauheasti tiedä, mutta sen verran osaan kertoa, että lakka hiottiin pois, portaat pestiin maalipesulla ja lopuksi maalattiin kolmeen kertaan. Ammattilainen on aina ammattilainen ja olen kyllä tyytyväinen, ettei itse alettu tätä hommaa tehdä. Jälki ei olisi varmasti yhtä siisti ja tasainen. Tosin sitten olisi varmaan samalla saanut myös uuden seinävärin ja lattian, kun maalia olisi roiskunut ties minne. :D


En ole koskaan haaveillut kokovalkoisesta kodista, mutta juuri nyt tuntuu, että ymmärrän kyllä, miksi ihmiset hurahtavat valkoisella sisustamiseen. Arvatkaapa vaan, tekisikö nyt mieli vaihtaa keittiön kaappien ovet? Ja maalata tuo tumma seinäkin? Olen itse asiassa miettinyt sen maalaamista samalla vaalean greigellä Tikkurilan Laasti -sävyllä kuin toinenkin olkkarin seinä, mutta mieheni on niin kovin kiintynyt tuohon tummaan seinään, että se saa nyt vielä jäädä. Onhan tämä hänenkin kotinsa.

Ajattelin vielä tehdä ennen-jälkeen-postauksen, joissa näette, kuinka yllättävän suuri tämä muutos itse asiassa olikaan.

6 kommenttia:

  1. Hienot tuli ! Samoja ajatuksia valkoisuudesta, mutta kun se vaan on niin valkoista ja raikasta :) Mulla odottaisi rappusten maalaus myös...on tullut pientä lovea ja jälkeä, jotka täytyisi peittää. Mutta se inspis on lomilla kai :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kuinka nopeasti teille on tullut tuota lovea ja jälkeä? Meinaatko maalata portaat kokonaan vai ainoastaan ko. kohdat. Vähän jännittää, millainen kierre nämä valkoiset portaat vielä ovatkaan. ;)

      Poista
  2. Kauniit ovat! Pieni asia, mutta tekee paljon. :) Mä haaveilen valkoisesta, sitten joskus, kun löydetään The Koti. Nyt asutaan väliaikaisesti hirveässä vanhassa kerrostalokämpässä vuokralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea the kodin etsintään! Ja tosiaan, tämä homma kyllä kannattaa tehdä, muutos on niin iso ja ihailen vaan täällä koko ajan meidän uutta ilmettä. Tosiaan tuntuu, että koko kodin olemus muuttui.

      Poista
  3. Kyllä on hienon väriset portaat! Me teimme saman projektin, kun muutimme uuteen kotiimme. Meillä oli myös männyn väriset portaat ja ilme muuttui niin täysin, että vieläkin ihailemme kuinka raikkaaksi saa valkoisella aikaan (valkoisissa portaissa näkyy kyllä helposti lika ja pöly, mutta tuleepahan imuroitua ja pyyhittyä rätillä useammin :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo on totta, että valkoinen raikastaa hurjasti, mutta lika ja pöly näkyy tosi hyvin. Noh, on nämä sen pyyhkimisen ja imuroinnin arvoiset, aivan ehdottomasti.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!