maanantai 21. syyskuuta 2015

Designmuseossa

Viikonloppuna vietimme lapsuudenystävieni kanssa tyttöjen viikonloppua Helsingissä. Meillä on muodostunut jo perinteeksi tällaiset pienet kaupunkilomat, joita vietämme ympäri Suomea. Yleensä reissuihin kuuluu hyvää ruokaa, shoppailua, tietenkin vedet silmissä nauramista ja myös ripaus kulttuuria ja/tai liikunnallisia aktiviteetteja. Tällä kertaa esitin toiveen visiitistä Designmuseoon ja se toteutui.



Museovierailu oli kyllä todella mielenkiintoinen. Jäin miettimään tätä alla olevaa tekstiä. On mielenkiintoista, miten muotoilu kapinoi erilaisia valtavirran ilmiöitä vastaan. Ja sehän on oikeastaan muotoilun tehtäväkin. Tässä ajassa, jossa kertakäyttökulttuuria on paljon, meitä viehättää ajattomuus, selkeät linjat, laadukkuus, linjakkuus, käsin tehty.


Pääsimme ihan viime hetkillä tutustumaan Suomimuodin antologia -näyttelyyn, näyttely päättyi eilen. Todella mielenkiintoinen! Oli hauskaa, että näyttelyyn oli päässyt mukaan myös uudempia suomalaisen muodin luomuksia, kuten Makia. Miehelläni on todella paljon Makian vaatteita ja laatu sekä muotoilu on kyllä niissä kohdallaan. Mielestäni Makia on kannustava esimerkki suomalaisen, laadukkaan vaatevalmistuksen uudesta noususta. Onhan se aika aika haikeaa, miten paljon aikanaan on suomalaista vaateteollisuutta ollut ja miten vähän meillä on muodin isoja tekijöitä tällä hetkellä. 

Itsekin tulee hankittua suurin osa vaatteista ulkomaisista ketjuista - vaatekaappini taitaa koostua aika pitkälti ruotsalaisista brändeistä. Olen niin pienikokoinen, että usein on hankala löytää kotimaisilta valmistajilta sopivia vaatteita, mutta varmasti tässäkin asiassa voisin enemmän keskittyä siihen, että oikeasti pyrkisin löytämään ensisijaisesti kotimaista muotia.


Näissä näyttelyissä on aina hauskaa huomata, miten tietyt tuotteet vain osaavat olla niin uskomattoman ajattomia. Vai mitä sanotte Rukan sadetakista, Marimekon Tasaraita-vaatteista tai Jokapoika-paidasta sekä Hai-saappaista? Ihan yhtä ajattomia eivät onnistuneet olemaan nuo kasari-lasketteluasut...


Huonekalupuolella kuvasin vähemmän, esillä oli paljon tuttuja design-klassikoita.


Paitsi että en ole kyllä tiennyt, että Alvar Aalto on suunnitellut myös sairaalakalusteita!


Arabian printeistä tykkäsin kovasti.


Ja löytyipä seinältä Muuton Visu-tuolikin, ehdottomasti tulevaisuuden klassikko. En ikinä koskaan onnistu tekemään mitään hyviä (siis tuottavia) sijoituksia, mutta olisivatkohan nämä Visut jopa sellaiset...? Ei sillä, että niistä luopuisin.


Illalliskattauksessamme jatkoimme Suomi-muotoilun teemaa. ;) Huomatkaa muuten ystäväni kodin upea betonipöytä, ihan supercool!


Kiitos ihanasta viikonlopusta rakkaat ystävät!

4 kommenttia:

  1. Hei! Löysin blogiisi tänään Muoti mielessä -blogin (vanha suosikkini!) kautta ja jään kyllä oikein mielelläni vakkarilukijaksi, teillä on todella kaunis koti! Selailin vanhoja postauksiasi, joissa muutamassakin taisit valitella keittiön työskentelytilan vähyyttä. Mieleeni tuli, jos eteisen puoleiselle (ilmeisesti tyhjälle seinälle, jossa nyt pieni hylly) mahtuisi esim. Ikean irrallinen tarjoiluvainu/apupöytä vai meneekö keittiö sitten liian ahtaaksi? Kuvista kun mittoja on hieman vaikea hahmottaa :) Teräksinen apupöytä toisi mielestäni myös kivaa särmää perinteiseen keittiöön.

    T. melrose

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi melrose, kiitos paljon kommentista ja lämpimästi tervetuloa seuraamaan blogiani! :) Tosiaan meidän keittiössä on vain yhdellä seinällä työskentelytilaa ja olemmekin vähän miettineet tuollaista lisätasoa / apupöytää. Tilaa on ihan kivasti, mutta silti se saisi olla syvyyssuunnassa suht kapoinen. En ole itse asiassa katsellutkaan teräksisiä, joten kiitos vinkistä, voisi ollakin aika kivan näköinen!

      Poista
  2. Kiitos siskoni hauskasta viikonlopusta! Design-museo oli hyvä idea!

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!