tiistai 19. heinäkuuta 2016

Kasvun hetkiä

Viikot ovat vierineet ja nyt viedään jo meikäläisen viimeistä lomaviikkoa. Loma on kyllä ollut aivan ihana, kaikkea sopivassa suhteessa. (OK, olisi pitänyt liikkua huomattavasti enemmän, mutta ei nyt takerruta pikkuasioihin.) Ollaan tavattu paljon ystäviä, syöty hyvin sekä kotona että ravintoloissa, uitu meressä ja järvessä, reissailtu, nukuttu piiiitkään aamuisin... Ladattu akkuja tulevaa syksyä varten.

Kaikki nämä edellä mainitut tietysti lataavat niitä akkuja hienosti, mutta yksi asia on ylitse muiden. Pikku-T on oppinut kesälomalla nukahtamaan yksin omassa sängyssään! Tämä tulee varmasti muuttamaan arki-illat huomattavasti kevyemmiksi ja mahdollistamaan meille aikuisille enemmän kiireetöntä ilta-aikaa.


Nyt varmasti moni miettii, että eikös tuo ole aika perusjuttu neljävuotiaalle? No joo, on, mutta meidän tapauksessa nukkumaanmeno on aina ollut haasteellista.

Pikku-T nukkui todella huonosti vauvana. Hän nukahti alkuaikoina ihan hyvin, mutta heräsi usein jo pian tuskaiseen, viiltävään itkuun ja selkeään kipuun. Vatsavaivat ja refluksi kiusasivat niin pahasti. Jossain vaiheessa hän alkoi ikään kuin taistella nukkumaanmenoa vastaan. Arki sujui ihan hyvin askareineen, kunnes piti mennä nukkumaan. En olisi ikinä uskonut, että vauva voi vältellä nukahtamista niin voimakkaasti! 

  
Joskus kesti parikin tuntia ennen kuin sain rättiväsyneen lapsen nukkumaan. Tein varmasti ne kaikki mahdolliset virheet, jotka olin etukäteen päättänyt välttää - turvakaukaloon nukuttamisesta epätoivoiseen vaunuissa ympäri ämpäri kärräämiseen (koska vaunujen pysähtyessä vauvakin heräsi). Keskellä yötä en sentään koskaan lähtenyt ajelemaan autolla minnekään, mutta sitäkin harkitsin. Bussilla lähdin joskus huristelemaan ihan vain sen takia, että tiesin T:n nukahtavan vaunuissa linja-auton hurinaan helposti. Tiedän, kuulostaa hullulta, mutta jos vauva ei nuku, niin sitä on valmis tekemään melkein mitä vain.

Vaikka onneksi masukivut lopulta hellittivät, niin nukkuminen on aina ollut se haaste numero yksi meidän perheessä. Pikku-T on sairastanut paljon mm. korvatulehduksia ja muita infektioita (astmaatikoille ja allergikoille yleistä) ja luonnollisesti nukkuminen on aina vähän niin ja näin kipeän lapsen kanssa. Välillä atooppinen ihokin on ollut niin pahana, että kutina on valvottanut öisin. 

Niinpä voimia ei ole yksinkertaisesti riittänyt siihen, että lopetetaan varsinainen nukuttaminen. Olemme vuoroilloin istuneet nojatuolissa sängyn vieressä, kunnes poika nukahtaa. Välillä siinä on mennyt niin kauan, että on lopulta itsekin saanut kömpiä "nukutustuolista" suoraan sänkyyn, jotta jaksaa taas töissä seuraavana aamuna. 


Mutta nyt sai luvan riittää! Kesäloman koittaessa ja pahimman arkiväsymyksen hellittäessä tartuttiin härkää sarvista. Ja tietysti otettiin käyttöön lasten kasvatuksen tärkeimmät metodit eli uhkailu, kiristys ja lahjonta. Pikku-T:lle laadittiin taulukko, johon sai rastimerkinnän aina kun on nukahtanut yksin omaan sänkyyn. Kuuden merkinnän jälkeen sai valita minkä tahansa lelun kaupan leluhyllyltä. 

Melkein jo usko loppui matkan varrella. Monta kertaa matkan varrella käytiin lelukaupoissa kiertelemässä ja miettimässä valintaa etukäteen. Mutta ei annettu periksi. Ja niin vain se kuusi rastia taulukkoon täyttyi ja pikkuinen sai Lego Ninjagon Colen lohikäärmeineen. Voi sitä onnea.


Vieläkään nukkumaanmeno ei suju ihan ilman säätöä, mutta se on jo varmaa, että vanhaan nukutusrumbaan ei enää lähdetä. Nukahtaminen iltaisin sujuu hieman vaihtelevasti - välillä ilman yhtään ininää hyvinkin nopeasti, välillä melkoisen "en pysty olemaan yksin täällä omassa sängyssä" -marinan säestämänä. Mutta kuitenkin lopulta hän nukahtaa - yksin omassa sängyssä. 

Nämä ovat niitä kasvun hetkiä, joiden kohdalla en tunne haikeutta. Pelkästään iloa. Mutta myönnän, että hieman silmät kostuvat kun seuraan noiden pienten, vielä pulleiden sormien touhuja pikkuruisten Legojen parissa. Minun pikku-T:ni, niin pieni ja jo samalla hiukan iso.

6 kommenttia:

  1. Parasta aikaa lasten kanssa on varmast alakoulu ikä, varhaislapsuuden hankaluudet ovat jäänneet taakse, mutta teinien jutut eivöt ole vielä alkaneet. Hienoa, että teillä nukutaan jo omassa sängyssä :)

    Terkuin univelkainen teinien mutsi ;)

    VastaaPoista
  2. Oi miten mahtavaa, onneksi olkoon teille kaikille!

    Niin tiedän millaista se on, nimim. tänään mennyt jo 2,5 tuntia tänään - and counting... "Tämä on vain vaihe" ja muuta sellaista....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihana! Se on todellakin vain vaihe. Vaihe, jota tulet vielä kaipaamaan. Tsemppiä!

      Poista
  3. Eikä edes kuulosta hullulta! Meillähän N nukkui ekat 4kk sisällä vaunuissa, koska niitä piti kärrätä kynnyksen yli pitkin yötä, jotta uni jatkuisi edes jonkinlaisia pätkiä. Meillä oli vuorot. Minä nukuin kello 20-03 ja J 03-10 (tai jotain sinnepäin). Luojan kiitos nuo ajat on takanapäin :D (tietämättömille tiedoksi, että syynä oli siis allergia, joka todettiin vasta siinä 5kk iässä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä valitettavan tutulta. Onneksi nykyään tekin voitte nukkua ihan samaan aikaan, ainakin pääsääntöisesti. Halaus!

      Poista

Ilahdun kommentistasi!