sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Tähdet tähdet takiamme loistaa

Loman viimeinen ilta. Väsyttää, koska loman loppuhuipennus oli aika vauhdikas, mutta silti olen oikeastaan ihan täynnä energiaa. Ihanaa päästä huomenna taas töihin, kivojen työkavereiden ja kivojen työtehtävien luo. Tiedän, että olen onnekas kun fiilis on tämä, olen siitä tosi kiitollinen ja iloinen.

Loma oli ihana. Aurinko paistoi monena päivänä. Joinain öinä heräsin rankkasateen ropinaan ja huomasin, että molemmat pojat ovat vieressäni sikeässä unessa. Aamuisin sain herätä levänneenä ja juoda aamukahvini rauhassa. Kuuntelin paljon musiikkia, luin, keskustelin. Huomasin, että rantahiekassa on täydellinen väripaletti. Valoisina iltoina oli hiljaista ja kaunista.


Ja sitten tämä viimeinen viikko. Ihan mieletön. Tulen vielä kirjoittelemaan tänne blogin puolelle niin asuntomessuista, vierailusta Kyrö Distillery Companyyn kuin siskoni kauniista kodista. Niin paljon inspiraatiota! 

Eilen oltiin miehen ja ystävien kanssa Tammerfestissä ja Chisun keikka pääsi yllättämään ihan täysin. Musiikkimakuni on aika, tai tosi, melankolinen ja olen aina tykännyt Chisun sielukkaista melodioista ja puhuttelevista teksteistä, mutta keikan koskettavuus yllätti silti. Ehkä se oli tämä loman loppuminen ja kiitollisuus kaikesta, mutta pilvisenä päivänä piti laittaa aurinkolasit päähän, kun hiukan nousi tippa linssiin.




Chisu on itse kertonut Tähdet-kappaleesta näin: Siinä on kyse hetkeen tarttumisesta. Tähdet loistavat yöllä, mutta vaalenevat aamulla. Meidän pitää tarttua hetkestä kiinni ja tähdistä kiinni, elää täysillä. Jotenkin tästä ajatuksesta on juuri nyt erityisen helppo saada kiinni.

tänä yönä onni on mun
ja kun saavun luoksesi sun
sä avaat oven
ja sä avaat sydämesi
kuohuu veri
kutsut sisään tyttösesi
tänä yönä riemu on mun
ja kun saavun luoksesi sun
mä tanssin pöydäl
enkä sano etten kehtaa
sä laulan mukan
toivon tää ei lopu koskaan

6 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta ja vauhdikkaasta kesälomasta - kiva, että saatiin monena päivänä myös lomailla yhdessä! ❤️ T. Maiju

    VastaaPoista
  2. Kesä on niin ihanaa aikaa ja ihan parasta kun on saanut jakaa sen tärkeiden asioiden ja ihmisten kanssa. Mukavaa loppukesää ♥

    VastaaPoista
  3. chisu on ihana. Hän vaan on 😻

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!