maanantai 7. elokuuta 2017

Hienoin talo ikinä

Mikkelin asuntomessujen Wave oli hienoin talo, jonka olen koskaan (livenä) nähnyt. Ympäröivään luontoon täydellisesti sulautuva, harmoninen kokonaisuus, jonka sisustus oli lämminhenkisen ajaton ja silti erittäin ylellinen.


Optinen harha sisätilojen saumattomasta yhdistymisestä ulkotilojen kanssa oli vaikuttava.


Ympäröivän luonnon sävyt toistuivat sisustuksessa kauniisti, harmonisesti ja kuitenkin ajanmukaisella tavalla. Jos minun pitäisi listata asioita, joista pidän sisustuksessa ja joita haluaisin omaan kotiini, en varmaankaan luettelisi juuri tällaisia elementtejä. Kuitenkin heti kun astuin taloon sisään, sen hyvä fiilis ja henki tekivät vaikutuksen ja olisin voinut kantaa omat tavarani saman tien sisään. 


Wave ei ole luksusasunto vaan koti. Sellainen fiilis tuli, kaikesta hulppeudesta huolimatta. Ja taas kerran sain vahvistuksen sille, että mun juttu sisustuksessa on moderni ja selkeä, mutta hieman rustiikkinen, luonnonmateriaaleja ja myös tummempia sävyjä sisältävä tyyli. Niin ja siis oma rantatontti on mun tyyliä myös, siis aivan ehdottomasti! ;)




Pesutiloissa oli hyvin luonnonläheinen tunnelma. Tuli jotenkin hyvällä tavalla mieleen Thaimaan lomat ihanissa bungaloweissa.




Sisätiloissa ihastuttivat kaarevat kattojen ja seinien muodot sekä kauniit paneloinnit. Ruskean sävyt tuntuivat tässä kohteessa täydellisen hyviltä ja niitä oli monessa huoneessa yhdistetty onnistuneesti siniseen taittaviin harmaisiin.


Kadulle päin talo oli kuin kallion jatke orgaanisine muotoineen. Pröystäilemätön, maaston muotoja mukaileva.


Mikä oli teidän suosikkinne tämän vuoden asuntomessuilla?

2 kommenttia:

  1. Tykkäsin myös Wavesta. Käsittääkseni talon isäntä(pari) on vaikuttanut paljon siihen, millainen talosta tulee eli heille koti.

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!