lauantai 23. tammikuuta 2016

Sateenkaaren inspiroimaa

Luin äsken pikku-T:lle iltasadun pienestä Topi-koirasta, joka maalasi kotinsa eri väreillä. Lopuksi edessä oli ongelma. Ulko-ovi oli vielä maalamatta, mutta kaikkia värejä oli vain pieni tilkka jäljellä. Topi ratkaisi haasteen maalamalla oven raidalliseksi, sateenkaaren väriseksi. Pikku-T huokaili ihastuneena. Minä rakastan sateenkaaren värejä!


T:n huone on varsin värikäs. Esillä on kirjoja, leluja, tärkeitä tavaroita, raidallinen matto, oranssi lampunvarjostin, autolakanat sekä minun mummini virkkaama iso, värikäs torkkupeitto paraatipaikalla. Käperryn siihen aina iltasatua lukiessani. Mummi virkkasi tämän ihan viimeisinä käsitöinään ennen kuolemaansa ja uskon, että periaate on ollut vähän sama kuin Topi-koiralla - peittoon on varmasti käytetty kaikki jämälangat. Mummilla oli kuitenkin mieletön silmä sävyille, eikä peitto ole väri-ilotulituksestaan huolimatta levoton vaan eri sävymaailmat liukuvat kauniisti ruudusta toiseen.

Viihdyn pikku-T:n huoneessa kyllä hyvin ja vaikka en koko kotia haluaisikaan näin värikkääksi, niin onhan se onni, että löytyy yksi tällainen väriterapianurkkaus meiltäkin. Ja vielä lisäksi saa mummin käsityöterapiaa. Uskon, että hän olisi iloinen, jos tietäisi peiton päätyneen meille, päivittäiseen käyttöön. Vaikka ehkä häntä vähän kismittäisikin. Miten sie nyt tuollaisen helpon työn otit, niiden kaikkien taidokkaiden joukosta...

6 kommenttia:

  1. Mummisi sävysilmä on kyllä periytynyt selvästi sinulle asti :) Ihania värejä! Mun mielestä just ihaninta sisustusta on vaalea tausta ja siihen päälle värejä.. öö.. silleen sopivasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirita <3 Pikku-T:n huoneessa on juuri noin - vaalea tausta ja päälle värejä. Muualla meidän kodissa ei sitten olekaan...

      Poista
    2. Ihailen usein sun kuvia.Mikä minijärkkäri sulla on ja oletko tyytyväinen siihen?Käsitteletkö paljon kuvia ennen julkaisua?

      Poista
    3. Kiitos! Mulla ei ole minijärkkäriä käytössä vaan tämä taitaa olla pokkari. Ei saa siis putkea vaihdettua, mut muuten hyvät säädöt. Tämä on Sony Cyber-shot DSC-RX100 20,2 megapikseliä. En käsittele kuviani juurikaan, koska en osaa... ;) Lähinnä säädän vähän valotusta, lisään joskus kontrastia ja rajailen. Toisinaan en jaksa muokata ollenkaan.

      Poista
  2. Mä olen aiemminkin ihaillut tuota peittoa. Ihana. Ja muisto mummista tekee siitä varmaan vielä rakkaamman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - juuri näin. Nyt siitä on kyllä jo parin vuoden jälkeen alkanut mummin kodin tuoksu hälvenemään.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!