perjantai 18. tammikuuta 2013

Parasta aikaa

Meidän arki täällä zubilandiassa sujuu mukavasti. Pikku-T on oppinut vaikka mitä uusia taitoja. Hän osaa istua tosi napakasti, potalla käyminen sujuu hienosti (jos vain vanhemmat huomaa oikean ajoituksen), nukkumaan meneminen on helppoa ja eilen hoksattiin ryömimistekniikkakin! Poju osaa avata kylppärin korkean kaapin ja vetää alahyllyn sisällön alas, kattilakaapillekin meneminen onnistuu. Hampaita on kaksi hienoa ja hyvin terävää. Seisomaan nousemista harjoitellaan innosta hihkuen. On hauskaa seurata, miten lapsen logiikka alkaa kehittyä. Jos lattialta löytyy tuttipullo, sitä aletaan imuttaa innoissaan. Tunnustelukirjoista osataan jo rapistella kivoimpia kohtia ja tietysti kielletyt paikat, kuten roskikset, tiedetään tarkasti.

Monestihan sanotaan, että tässä kohtaa äiti ei enää ehdi tekemään yhtään mitään kun pikkuista pitää vahtia ihan koko ajan. Itse kuitenkin koen, että en ole vielä ikinä päässyt päivisin niin helpolla kuin nyt. Aiemmin poikaa sai viihdyttää ihan koko ajan, mutta nyt hän viihtyy itsekseen touhuillen. Tietysti pitää seurailla, että minne nokka näyttää ja huolehtia, ettei vaaroja ole edessä, mutta noin muuten.

Kyllä, yöt ovat levottomia uusien taitojen opettelun myötä, mutta niin ne ovat olleet meillä aina. Ne kerrat kun T on nukkunut yön VAIN kahdella herätyksellä tämän kahdeksan kuukauden aikana voi laskea yhden käden sormilla. Ei siis tunnu missään. Tai siis, rehellisesti sanottuna, kyllä tuntuu, onhan pätkänukkuminen todella rankkaa, mutta kaikkeen sopeutuu ainakin jossain määrin. Päiväunet sujuvat mitä hienoimmin hyvän rytmin mukaan ja se on asia, joka auttaa kompensoimaan huonoja yöunia. Mulla on sellainen periaate, että T:n päiväunien aikana en tee kotitöitä tai mitään muutakaan hyödyllistä. Se on mun omaa henkireikäaikaa, jolloin bloggailen, luen, herkuttelen tai mitä milloinkin. 

Meidän T ei ole koskaan ollut sellainen vauva, joka vain syö, nukkuu ja köllöttelee tyytyväisenä itsekseen lelukaaren alla, ehei. Olen jälkikäteen miettinyt, että syksy oli kyllä ihan mielettömän rankka ja mahtoi pikkuinen kyllä olla kipeä. Onneksi hän ei itse siitä muista varmasti mitään jälkikäteen ja aika kultaa kyllä omatkin muistot. Vielä kuitenkin muistan erittäin tarkasti ne päivät kun kärräilin huutavaa, väsynyttä vauvaa pitkin lenkkipolkuja, toivoen että hän saisi nukuttua edes vähän aikaa. Tai kun kävelin tuntitolkulla pitkin asuntoa lapsi kantoliinassa, jotta hänellä olisi hetken aikaa hyvä olla. Kaikkia kikka kolmosia tuli kokeiltua ja mietin, että jos joskus saan lapsen nukkumaan sisälle ilman taistelua ja huutoa, niin olen niiin iloinen. Nyt se on arkipäivää, miten ihanaa! Itse asiassa nykyään oikein odotan nukuttamishetkeä, koska T haluaa tällä hetkellä mennä yhdessä sängylle köllöttelemään, minä ehkä vähän lauleskelen, silittelen ja siihen pikkuinen nukahtaa. Se hetki kun hengitys muuttuu syväksi ja rauhalliseksi vauvanuneksi, ah. Suuri rakkaus.

T on luonteeltaan tosi utelias ja iloinen. Hän on loputtoman kiinnostunut muista ihmisistä ja eläimistä, eikä juuri vierasta ketään. Kovasti höpöttelee ja selostaa ja musiikin tahdissa pitää "laulaa". Mikään maailman kärsivällisin pikku tyyppi hän ei ole, eikä varmasti jää ympäristölle epäselväksi, jos hänellä sattuu olemaan tylsää. ;)

Tämä ikä on mielestäni ihan parasta vauva-aikaa tähän saakka. Voin lähteä T:n kanssa minne ja milloin vain ja päivät sujuu kuin siivillä. Mun äitityslomahan loppuu virallisesti jo kuukauden päästä, huhhuh!

Tällaisia vauvaelämän kuulumisia tällä kertaa. Huomenna koittaa mun ensimmäinen yö erossa pienestä. Tuun sitten kertomaan miten meni. Muuten tarkkasilmäisimmät saattaa tuosta kollaasista huomata, että meillä on nyt ne Emmaljungan Scooter-rattaat. Myin Mutsyt uuteen hyvään kotiin. Tarkoitus olisi kirjoitella noista Scootereista lähiaikoina käyttökokemuksia tänne blogin puolellekin, jos teitä vain kiinnostaa.

Ihanaa viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Miten söpö pottapoika!
    Hyvältä kuulostaa vauvaelämänne! Olen tosi iloinen, että pojan vointi on parempi ja sen myötä myös sinun.
    Nauti viikonlopusta! Älä koko ajan kurki puhelinta ja mieti, miten kotona pärjätään. Pari kertaa vaan kysäiset...
    Pikku sivukommentti: Papankin tekee mieli skootteria!

    VastaaPoista
  2. Hauska lukea T:n kuulumisia :). T nimittäin kuulostaa monessa kohdassa, valitettavasti myös niissä yöunissa, tosi samantyyppiseltä kuin meidän tyttö. Tosin meidän typy kyllä vierasti aiemmin ihan kamalasti ja oli kovin arka, nyt se onneksi on mennyt ohi. Kaappien tyhjennys on ainakin meillä edelleen lempipuuhaa, ollut jo kuukausia. Meillä onkin suurin osa kaapeista ja laatikoista teipattu tyylikkäästi maalarinteipillä kiinni, kun ihan kaikkea pikkukäsille sopimatonta ei saa nostettua yläkaappeihinkaan. Kaikki terävä yms. on tietysti keittiönlaatikoista nostettu ulottumattomiin.

    Mun mielestä tämä äitiysvapailu on muuttunut koko ajan kivemmaksi ja leppoisammaksi vauvan kasvaessa. Mutta niin vaan meikäläisellä töihinpaluu odottaa huhtikuussa ja veikkaan, että nämä viimeiset kuukaudet menee kuin siivillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalarinteippi, nerokasta! Meillä tuo kylppärin korkea kaappi on ihan supermielenkiintoinen, siihen on pakko virittää joku este. Kiva kuulla että olet viihtynyt koko ajan paremmin perhevapailla. Toki varmaan siihenkin tottuu, uudenlaiseen elämänrytmiin, ja osaa nauttia. Ihania (ja haikeita) viimeisiä kotikuukausia sulle!

      Poista
  3. Oho, teillä jo istuskellaan potalla! :) Me ei olla vielä edes kokeiltu, vaikka istuu kyllä tuettuna, mut jotenkin en vielä neitiä potalle laittaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmaan kannattaakin odotella, että istuu ensin ihan tukevasti ilman tukea. T osaa istua potalla itsekseenkin, mutta mä yleensä kyllä olen siellä takana ja pidän kiinni, että varmasti pysyy.

      Poista
  4. Ihanan keväinen tunnelma näissä kuvissa! Tuli itsellekin näistä ihan mieleen vuoden takainen aika :) Hoitovapaallakin on kivaa, parasta on kiireettömyys ja tietysti se, kun saa viettää lapsen kanssa niin paljon aikaa. Töissä ollessani hämmästyin, miten vähän sitä jääkään aikaa lapsen näkemiseen työpäivän päätteeksi. Sitähän se arki sitten on kun lapsi kasvaa, nyt pitää vielä nautiskella jokaisesta päivästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, hauskasti tosiaan keväinen fiilis, vaikka ihan keskellä talvea onkin napattu nämä kuvat, vieläpä kovilla pakkasilla. :) Kyllä varmasti on kivaa hoitovapaalla ja olen tosi kiitollinen siitä, että meillä on vielä mahdollisuus siihen, että jään hetkeksi kotosalle. Mukavia kotipäiviä sinnekin!

      Poista
  5. Mukavia kuvia, ihana pikkuinen :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!