keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Bleiseri asussa ja valoa keittiössä

Olin tänään eräässä juhlassa, johon piti pukeutua vähän edustavammin. Päälleni valikoitui aika varman päälle kotelomekko, joka on Marimekon ja H&M:n yhteistyömallistosta (muistaako joku vielä sellaista, aikas monen vuoden takaa?). Tuossa on jämäkkä puuvillamateriaali ja rennot taskut sekä yksi suosikkikuoseistani Marimekolta.


Mekon seurana oli ensimmäistä kertaa käytössä vähän aikaa sitten H&M:ltä ostamani jakku. En tosiaan, kuten olen ennenkin maininnut, ole mitään bleiserityyppiä, mutta tämä tuntui sopivan erilaiselta. Malli on kaulukseton ja kiinnityksetön sekä hihat vajaamittaiset, siis kokonaisuus sopivan neuletakkimainen. Täytyy sanoa, että viihdyin bleiserissä todella hyvin, pitää rohkaistua pukemaan se myös ihan farkkujen kanssa. Harkitsen kyllä jonkinlaisten hakaskiinnityksen lisäämistä tuohon... Samaa mallia oli saatavana myös luonnonvalkoisena ja sekin oli tosi ihana, harmi vain ettei kokoja ollut jäljellä. No onneksi sain sentään tämän mustan kotiutettua, sillä kyllähän se niin on, että joka naisen vaatekaapista pitää ainakin yksi suht ajaton bleiseri löytyä. Mitäs te sanotte asusta, menikö liian tätityyliin? ;)

Ihanaa, miten valoisia nämä kevätillat kesäillat ovat! Jopa vähän kulahtanut keittiömmekin näytti tänään toukokuun illassa ihan suhteellisen viihtyisältä.


Toukokuu on kyllä yksi ehdottomista suosikkivuodenajoistani, niin kaunista, raikasta ja koko kesä edessä. Hääpäivämme valikoitui toukokuulle juuri siksi, että tykkäämme niin paljon tästä alkukesän tunnelmasta. Se oli sitten täysin onnellista sattumaa, että myös pieni poikamme syntyi samassa kuussa. Tavallaan hassua, että juuri nyt lähdemme pariksi viikoksi ulkomaille, mutta onhan se vain mahtavaa päästä pitkästä aikaa reissuun!

7 kommenttia:

  1. No ei mennyt tätityyliin, tyylikäs olet! Kiva kuosi mekossa ja bleiseri näyttää oikein hyvältä myös. :)

    Ja höpö höpö mitää kulahtanut keittiö, viihtyisä ja raikas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos Ulpu. Mekon kuosi on kyllä tosi kiva minustakin. :) Alkoi vaan mietityttää, että mikäs tuon printin nimi mahtaa olla. Ensin ajattelin, että sehän on Bottna, mutta ei ehkä ihan olekaan...? Onko Marimekko-tietäjiä linjoilla?

      Tuo meidän keittiö on NIIN pieni ja kaapistot kyllä oikeasti vaihdon tarpeessa...

      Poista
  2. Meidän keittiö näyttää vaan kulahtaneemmalta mitä kirkkaammin aurinko paistaa :D. Keittiöremppa on kyllä työlistoilla, mutta toistaiseksi on katseltava yli 20 vuotta vanhoja kaapistoja. Onneksi nekin on edes valkoiset, eikä esim. jotain kellastunutta mäntyä.

    Sun tukka on muuten tosi hyvän värinen! Mä haluaisin mun tukan olevan jotain tuollaista sävyä, mutta tuntuu että mitä ikinä väriä siihen laittaakin, niin loppujen lopuksi se näyttää viimeistään vähän ajan kuluttua joltain epämääräisen punertavankullertavankellertävältä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tämä keittiö vuodelta 2011 ja ihan siistissä kunnossa, mutta kyllähän kaapistoissa jo kulumaa alkaa olla. Ja paljon toimivamman tästä saisi ihan yksinkertaisilla pienillä jutuilla kuten integroidulla liedellä.

      Kiitos paljon hiusvärikehuista!! Olen aika pitkään etsinyt sitä oikeaa sävyä ja nyt olen itsekin vihdoin aika tyytyväinen. Tämä on tällainen aika keskivaalea, tietyssä valossa jopa aika tummanvaalea. Mulla on nyt usean vuoden ajan laitettu vain tiheitä ja ohuita raitoja, pääasiassa vaaleita, välillä saatetaan laittaa vähän tummempaa sekaan. Pohjaväri on siis oma sävyni. Olen kyllä iloinen, että olen löytänyt hyvän kampaajan, joka jaksaa laittaa raidat tarpeeksi tiheästi, käyn raidoituttamassa tukan n. 6 viikon välein eli aika usein. Kotona käytän MC Color Mask -hoitoaineita noin joka kolmannessa pesussa, sävyistä käytössä on sekä Vanilla että Silver vähän vuorotellen.

      Poista
  3. Tosi kiva asu! Itse tosin olen bleiseri-ihmisiä muutenkin, mutta ei yhtään täti. Ja tuota color maskia pitänee viimein yrittää muistaa ostaa itsellekin, sen verran monessa paikassa kehuttu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, suosittelen, ei ole edes pahan hintaista tavaraa. Ja kiitos asukehuista, oli kiva pukeutua tuolla tavalla vaihteeksi.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!