keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Puoli vuotta uudessa kodissa

Olemme asuneet nyt puoli vuotta tässä uudessa kodissa ja ajattelinkin listailla hieman plussia ja miinuksia. Kokonaisuudessaan ollaan viihdytty hurjan hyvin ja tämä rivarinpääty on tuntunut heti alusta asti Kodilta. Mutta koska kaikkea ei ole itse suunniteltu, niin aina sitä jotain pientä kritiikkiäkin löytää.


+ Keittiö on moderni ja toimiva, kokkailu on saanut ihan uuden ulottuvuuden! Ihanaa laittaa ruokaa täällä uudessa keittiössä ja kattaa tilavaan pöytään. Pidän myös siitä, ettei keittiö ole kokovalkoinen vaan hieman "persoonallisempi".

+ Laattalattia eteisessä ja keittiössä on aivan ihana ja huippukäytännöllinen myös

- Jos suunnittelisin keittiön itse, niin hyödyntäisin ikkunan alle jäävän "hukkatilan" ehdottomasti työtilana. Tässä meidän keittiössä ei nimittäin ole ollenkaan liikaa laskutilaa ja samalla ikkunan alle saisi ihanasti paikan baarijakkaralle. Ihmetyttää, ettei tätä ole hyödynnetty. Tällaisiin asioihin tietysti pääsisi vaikuttamaan, jos tekisi kaupat uudiskohteesta tarpeeksi ajoissa....

- Keittiössä saisi olla enemmän vetolaatikoita.


+ Olohuone-keittiötila on mukavan avara ja tilava. Sohva oli mahdollista sijoittaa keskelle huonetta, mistä pidän kovasti. Tykkään siitä, että isotkaan huonekalut eivät aina sijoitu seinän vierustalle.

+ Eteinen on avara ja tilava, harvemmin olen rivitaloasunnoissa nähnyt yhtä tilavaa. Kaappitilaa on erinomaisesti.

- Toisaalta eteisestä puuttuu lipaston ja/tai penkin paikka.


+ Erillinen kodinhoitohuone, jonka läpi ei ole kulkua minnekään. Ja jossa sijaitsee kuraralli. Ja pesutorni. Arjen täydellistä luksusta.

- Kodinhoitohuoneen suunnittelisin myös hieman eri lailla, sinne saisi pienillä jutuilla enemmän laskutilaa.

+ Kokonaisuudessaan kodissamme on todella hyvin säilytystilaa.


+ Olohuoneen tumma seinä: Olen iloinen, että uskallettiin vetää tuo portaikkoseinä tummaksi. Sopii mielestäni nii-iin hyvin!

+ Sijainti ja rauhallisuus: Meillä on omasta mielestäni yksi taloyhtiön parhaista sijainneista ja asuntomme on hurjan rauhallinen ja suojaisa. Kaipaan kotiini ehdottomasti rauhaa ja hiljaisuutta ja sitä täällä on. <3 Tietysti vielä rauhallisempaa voisi olla omakotitalossa, mutta...

+ Taloyhtiön helppous: Sopii tämänhetkiseen elämäntilanteeseemme loistavasti! Ihanaa kun ei tarvitse murehtia lumien kolausta tai hiekottamista. Ja kun taloyhtiöllä on omat leikkipuistot, josta löytyy aina leikkiseuraa pikku-T:lle sekä juttuseuraa vanhemmille. Meillä on todella kivat naapurit.



- Portaikko: Hieman kaduttaa, ettemme neuvotelleet asuntokauppaan portaiden maalausta. Onneksi maalautuksen voi vielä tehdä myöhemminkin. Ihan vitivalkoisia portaita en halua, mutta mietin, että toimisivatko harmaaksi maalatut askelmat...?

+/- Kaksi kerrosta: Alun perin haussa oli yksitasoinen koti, mutta niitä oli niin vähän tarjolla, että laajensimme etsintää jossain vaiheessa kaksitasoisiin ja tällaiseen sitten päädyttiinkin. Kahdessa kerroksessa asuminen on ollut kyllä mukavampaa kuin odotin. Alakerta ja yläkerta ovat kuin kaksi eri maailmaa, molemmat omalla tavallaan todella viihtyisiä. Jännitin hiukan lapsen kanssa kulkemista, mutta siinä ei kyllä ole ollut yhtään mitään ongelmaa, meillä ei ole tarvittu edes turvaportteja. Silti totuushan on, että kahdessa kerroksessa asuessa se tavara, mitä tarvitset, on aina väärässä kerroksessa. Etenkin siinä vaiheessa kun olet jo ehtinyt laittaa ulkokengät jalkaan eteisessä. ;) Ja kaipaan myös avaria näkymiä olohuoneesta makuuhuoneisiin. Joten seuraava kotimme tulee kyllä toivottavasti olemaan yksitasoinen, sitten joskus hamassa tulevaisuudessa.


+ Kaksi vessaa. Ei varmaan enää edes pärjättäisi yhdellä.

+ Kylppäri, joka on toimiva, tilava ja tunnelmallinen. Olen kyllä onnekas kun saan aloittaa ja lopettaa päiväni siellä. Eikä siellä ole mitään pyykkihuoltoon liittyvää.


+ Terassi ja parveke: Molemmat ovat oikein kivat ja suojaisat. Komposiittimateriaali terassissa on osoittautunut kauniiksi ja helppohoitoiseksi.

+ Talo on kaunis ulkoapäin ja tyyli on yhteneväinen sisätilojen kanssa. Minusta on kiva, että sisätilojen luonne sopii yhteen sisustuksen kanssa.

+ Kaikki makuuhuoneet ovat hyvän kokoisia, meillä ei ole yhtään minihuonetta.


+ Kaikki on uutta, kun nyt uudiskohteessa ollaan. Missään ei ole edellisten asukkaiden likoja tai jälkiä seinissä. :)

+ Koko kodissa on vesikiertoinen lattialämmitys, joten pattereita ei ole missään. Tasaisen lämmin lattia on ihana jalan alla, eikä rumia pattereita ole ollut ikävä.




Kokonaisuutena siis plussia huomattavasti enemmän kuin miinuksia. Vielähän sisustus on kesken (se kai tulee olemaan loppuelämän ajan...) ja täydentyy hiljalleen. Edellisestä kodista en ole ikävöinyt oikeastaan mitään, paitsi välillä lattiaa. Meillähän oli siellä todella kaunis vaalea laminaattilattia, hieman lankkumainen. Sellainen "trendikäs", nythän ei ainakaan sisustusblogeissa ole kauheasti tummempia tai lämpimämmän sävyisiä lattioita näkynyt. Ja olihan se ihana lattia! Tähän uuteen kotiin muuttaessa halusin kuitenkin klassisen tammiparketin, jonka voi sitten vaikka hioa ja käsitellä vaaleammaksi joskus myöhemmin, jos siltä tuntuu.

6 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä hurjan kaunis koti! Meillä on asunnonvaihtoprojekti päällä, uutta ei ole vielä löytynyt (eikä vanhaakaan kyllä vielä myyty), ja innolla odotan että saisi lisää tilaa ja pääsisi uutta sisustamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Mona. Onnea teille uuden asunnon etsintään ja nykyisen myyntiin! Haaveilu on ihanaa :)

      Poista
  2. Kylppäri ja sauna varsinkin näyttää tosi tunnelmalliselta! Onko tuo kylppärin seinälaatta muuten kiiltävä vai matta? Me ajattelimme valita juuri samantyyppistä isoa, valkoista laattaa kylppärin seiniin. Mutta vielä mietimme, onko iso ja kiiltävä laatta hankala puhtaana pidon kannalta. Mattapintainen laatta voisi olla helppohoitoisempi. Tosin riippuu varmaan siitäkin, mistä suunnasta valo tulee, kuinka herkästi vesiroiskeet näkyvät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Laatta on matta, on ollut tosi hyvä kyllä eikä näy roiskeet. :) Meillä on myös lattiassa mattalaatta, tosi kiva ja käytännöllinen sekin.

      Poista
  3. Todella upea asunto! Ihana värimaailma ja sopivasti kontrastia!

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!