Valitsen kauneuden

Tällä viikolla monessa blogissa on kirjoitettu kauneudesta Doven uuden mainosfilmin myötä. Minua ei ole erikseen haastettu mukaan kirjoittamaan, mutta halusin silti osallistua keskusteluun, sillä aihe on mielestäni tärkeä.

Pidän itseäni nykyään ihan kauniina, mutta aina ei todellakaan ole ollut näin. Kauneusihanteeni oli nuorempana tosi stereotyyppinen. Kaunis tarkoitti päässäni todella pitkää, hoikkaa, selkeäpiirteistä ja kasvoiltaan symmetristä naista, jolla oli täydellinen hymy, virheetön iho ja suora nenä. Minä sen sijaan nykerönenäni, epätasaisten hampaideni, finneihin taipuvaisen ihoni ja lyhyen varteni kanssa olin jotain aivan muuta kuin kaunis. Jälkikäteen harmittaa, etten tajunnut olevani aika pirun hyvännäköinen nuori neito! Hymyileväinen, sopusuhtainen, ryhdikäs, lihaksikas, jäntevä, paksutukkainen ja vaikka mitä.

Päässäni oli monenlaisia "sääntöjä" siitä, mikä minulle sopi. Esimerkiksi olisin mielelläni käyttänyt tennareita ja vaaleita farkkuja, mutta olin rakentanut itselleni mielikuvan, jossa ne eivät jostain kumman syystä sopineet minulle. "Jos olisin pitkä, voisin pukeutua tuollaiseen mekkoon." "Jos mulla olisi ruskeat silmät, voisin käyttää tuon väristä huulipunaa." Ja niin edelleen. Nyt oikein naurattaa, mitä ihmettä ajattelin!? Harmittaa, että yritin omien hyvien puolieni korostamisen sijaan muuttaa itseäni liikaa. Esimerkiksi - koska olen vaaleapiirteinen, niin vaaleat sävyt vaatteissa sekä vaaleat hiukset sopivat minulle ehdottomasti parhaiten, myöskin aika vaalea meikki riittää. Kuitenkin värjäsin hiukseni tummiksi ja käytin paljon tummia, voimakkaita värejä - ja harmistuin siitä, että kaipasin silloin myös aika paljon enemmän meikkiä, jotta kulmakarvani ja ripseni eivät olisi näyttäneet niin luonnottomilta. Toisaalta uskon, että menneet tyylikokeilut ja jopa -mokat ovat muokanneet nykyistä tyyliäni ja vaikuttaneet siihen, että osaan paremmin arvostaa oman ulkonäköni parhaita puolia tänään.

OK, en ole mikään missin näköinen, mutta tiedättekö, en edes halua olla. En tietenkään ole 100 % tyytyväinen ulkonäkööni joka päivä, en todellakaan, mutta tänään koen, että osaan keskittyä omiin hyviin puoliini aiempaa paremmin. Minulla on hymy herkässä ja vaikka se ei välähdäkään aina täydellisen tasaisen hammasrivistön kera, niin hampaani ovat kuitenkin persoonalliset ja ennen kaikkea terveet ja hyväkuntoiset. Minulla on pieni ja siro kroppa, jonka ansiosta voin pukeutua melkein mihin tahansa, myös tosi lyhyisiin hameisiin näyttämättä mauttomalta. Ja niihin vaaleisiin farkkuihin sekä tennareihin myös. Olen tyttömäinen ja minua luullaan usein ikäistäni nuoremmaksi. Minulla on paksut hiukset, joista saa raidoittamalla ihan nätin väriset. Pienet jalkani näyttävät hyviltä missä tahansa kengissä. Ja minulle sopivat otsahiukset, mikä on hyvä juttu siinä vaiheessa kun otsarypyt alkavat häiritä. ;)

Nyt kun oikein mietin asiaa, niin tunnen itseni kauniiksi silloin kun tunnen itseni myös raikkaaksi. Hyvien yöunien tai tehokkaan treenin jälkeen, mukavissa vaatteissa, ulkoillessa, luonnollisessa meikissä ja hiusvärissä... Koko kauneusihanteeni perustuu nykyään käsitteeseen raikas. Ihailen ihmisiä, jotka näyttävät raikkailta ja haluan itsekin olla sellainen.

Pääsiäisenä Porissa kävimme lenkillä Yyterissä ja yllä oleva kuva on sieltä. Se ei ole mikään onnistunein kuva minusta, mutta juuri nyt sellainen raikas ja reipas kuva, joka mielestäni sopii tähän postaukseen aika hyvin.

Pikku-T on alkanut viime aikoina käyttää sanoja ihana ja kaunis. Hän kommentoi aina silloin tällöin joitakin naisia kauniiksi (kuulemma kun pojat eivät voi olla kauniita!) ja olen huomannut, että usein silloin kyse on vaaleasta ja aika stereotyyppisen kauniista naisesta. Jostainhan senkin on pieni mies oppinut, varmasti ihan minulta, omalta äidiltään. Joten haastan itseni miettimään tarkasti, ennen kuin kommentoin kenenkään ulkonäköä, jotta poikani oppisi näkemään kauneuden pienestä asti avarakatseisesti. Ja muistan myös aina välillä kehua omaakin kauneuttani. Hänen kauneuttaan kun muistan kyllä ihailla ihan jatkuvasti.

En yleensä julkaise tarkkoja kasvokuvia pikku-T:stä, mutta tässä yhteydessä haluan tehdä pienen poikkeuksen. Sillä tämä pieni poika on mielestäni kauneinta, mitä maailma päällään kantaa.

Pieni lapsi ihailee itseään, vanhempiaan ja taitojaan estoitta, kunpa se ei muuttuisi niin radikaalisti kasvamisen myötä. Kun seuraan sitä riemua päivittäin, on minunkin paljon helpompi todeta: I choose beautiful. 

 Kummasta ovesta sinä kävelisit tänään?