keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Onnea Artek!

Tänä vuonna vietetään Artekin 80-vuotisjuhlaa. Juhlavuoden kunniaksi muotoilutoimisto Tsto on suunnitellut hienon mustavalkoisen julisteen, jota on saatavilla rajoitettu erä. Näitä jaettiin Espan myymälässä synttäritapahtuman yhteydessä, minkä tietenkin itse missasin, mutta laitoin myymälään sähköpostia ja kävi tuuri - sain ostaa itselleni yhden myöhemmin. 

Tykkään julisteesta todella paljon! Sen muodoissa toistuu Alvar Aallon uraauurtava, taivutettu puu, josta niin monet hänen tuotteensa tunnetaan. Enää nykypäivänä hänen työnsä eivät näyttäydy erityisen moderneina, mutta sitä ne todella 80 vuotta sitten olivat.

Aalto oli innovatiivinen ja radikaali ja hänet tunnettiin kokeellisesta lähestymistavastaan puuntaivutukseen.



Lapsuudenkodissani oli aina paljon Artekin tuotteita ja on edelleen. Olen nähnyt, miten niiden muotokieli kestää vuosikymmenestä toiseen, asunnosta toiseen, tyylistä toiseen. Itselleni Artek edustaa siksi aika turvallista valintaa. Tiedän, että voin luottaa tuotteiden toimivuuteen ja nykyaikaisuuteen nyt ja tulevaisuudessa. Artekin klassikkotuote ei ole se kokeellisin ja erikoisin vaihtoehto, mutta se on laatuhankinta, johon ei kyllästy ja joka seuraa mukana loppuelämän. Tosin pieni kolaus minun ja Artekin väliseen luottamukseen syntyi pöytähärdellin myötä. Edelleen kyllä harmittaa, etten lopulta unelmieni ruokapöytää meille saanut, enkä myöskään ole saanut koskaan Artekilta mitään selvitystä/vastausta asiaan.


Artekin perusti vuonna 1935 neljä nuorta idealistia, Alvar ja Aino Aalto, Maire Gullichsen ja Nils-Gustav Hahl. He uskoivat eri taidelajien synteesiin ja halusivat vaikuttaa arkkitehtuurin ja muotoilun kuin myös kaupunkisuunnittelun kehitykseen. Heidän liikeideansa oli ”harjoittaa huonekalujen kauppaa sekä näyttelyiden avulla ja muulla tavoin edistää nykyaikaista asuntokulttuuria”. Siitä lähtien Artek on tuonut humaania modernismia edustavia ajattomia klassikoita osaksi arkea. 

Artek on onnistunut alkuperäisessä tehtävässään loistavasti. Heidän tuotteitaan on nimenomaan osana arkea monessa paikassa - kouluissa, kerhoissa, virastoissa, sairaaloissa ja tietenkin kodeissa. 

Artekin tuotevalikoima perustuu Alvar Aallon standardiajatteluun ja1930-luvulla tekemiin puuntaivutuskokeiluihin. Standardi- ja systeemiajattelu tuo mallistoon joustavuutta: Artekin huonekalut soveltuvat erilaisiin käyttökohteisiin, kuten koteihin, julkisiin tiloihin, museoihin, kouluihin, ravintoloihin, hotelleihin ja toimistoihin.  

Nykyisin, 80 vuotta perustamisestaan, Artek tunnetaan yhtenä nykyaikaisen muotoilun innovatiivisimmista toimijoista, joka luo tulevaisuudenpolkuja muotoilun, arkkitehtuurin ja taiteen alueilla sekä niiden risteyksissä. Tuotteita on valmistettu1930-luvulta lähtien samassa tehtaassa Turun lähistöllä. Artekin huonekalut on valmistettu kestävästi luonnonmateriaaleista. Ajattomina niiden arvo ja kauneus kasvavat arkikäytön myötä ja huonekalut kulkevat perintönä sukupolvelta toiselle.

Mitä Artekin tuotteita itselläni sitten on? Meiltä löytyy kotoa kaksi E60-jakkaraa, jotka ovat ihan lemppareitani. Niille tuntuu aina löytyvän paikka ja käyttötarkoitus, nelijalkainen malli on lisäksi todella tukeva. Jakkara on suunniteltu tasan 80 vuotta sitten, mitä ei kyllä uskoisi! Lisäksi meillä on ritiläpenkki, jonka olen saanut vanhemmiltani kun valmistuin yliopistosta vuonna 2008. Se oli ensimmäinen design-huonekaluni ja minulle tosi tärkeä. Se on saanut asua jo neljässä eri kodissa osoittaen sopivuutensa minne tahansa. Ei tietysti ihme, sillä ikinuori penkki on suunniteltu 70 vuotta sitten. Uusin Artek-hankintani on Golden Bell -valaisin, jonka Alvar Aalto suunnitteli alun perin ravintola Savoyhin vuonna 1937 - erittäin loistavasti aikaa kestänyt klassikko siis sekin. Voisi olla yhtä hyvin tämän syksyn uutuuksien joukossa. Näiden lisäksi meiltä löytyy muutamia tekstiileitä Artekin ABC-sarjasta.


Julisteessa on hieno kullansävyinen yksityiskohta alareunassa. Tämä oli itselleni iloinen yllätys, kuvien perusteella kuvittelin julisteen olevan kokonaan mustavalkoinen. 

Tällä hetkellä juhlavuoden juliste nojailee TV-tasolla, mutta tarkoitus olisi kiinnittää se ihan seinään. Mietin vielä lopullista sijoituspaikkaa, mutta tuohon jalkalampun vierelle se taitaisi aika hyvin sopia?


Kokosin vielä kollaasin Artek-tuotteista, jotka ovat ikuisella haavelistallani, vaikka nykyisessä kodissa ei oikein tilaa kaikille olisikaan. Nämä ovat tietysti näitä vähän epärealistisempia haaveita jo hintojenkin puolesta. Mutta eikös vain olekin upeita klassikoita?



Millainen suhde teillä on Artekiin?


tuotekuvat ja kursiivilla olevat lainaukset: artek.fi

8 kommenttia:

  1. Lämmin :) Mä tykkään erityisesti Aallon tuotteista, joissa on mielestäni sopiva mittakaava ja ihanan arkinen muotokieli. En tykkää pröystäilevistä kalusteista, joten aikaa kestävät ja käytössä toimivat kalusteet ovat mielestäni ihan parhaita.

    VastaaPoista
  2. Elämäni ensimmäinen Artek saapui meille viikko sitten eli yli 40 v. mennyt ilman Artekia, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! :) Kanto-teline valkoisena toimii nyt takkapuiden kantamisessa ja säilyttämisessä. Mehiläispesä- ja Golden Bell-valaisimet ovat haavelistalla.. Ehkäpä sitten viisikymppisenä viimeistään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanto-teline onkin tosi upea klassikko. Ja kyllähän näitä haaveita pitää aina olla, vaikka 10 vuoden päähän.

      Poista
  3. Artek on yksi oma kestosuosikeistani. Aikaa kestävä muotokieli ja yksinkertaisuus on niin plussaa mallistossa :)

    VastaaPoista
  4. Näyttääpä kivalta! Metsästän juurikin tuota juhlavuoden julistetta ja haluaisinkin tietää kuinka paljon se maksoi sillä näitähän kaupataan nykyää huuto.netissä jotta en maksaisi ylihintaa. Kiitos jo etukäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksoin julisteesta noin 25 euroa, ihan tarkkaa hintaa en enää muista.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!