sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Ihana viikonloppu



Viikonloppu oli jotenkin aika täydellinen, mitä nyt vierähti hieman liian nopeasti. 

Olin hiukan bilettämässä työkaveriporukassa perjantaina. Tarkoitus oli tulla tosi aikaisin kotiin, mutta kolmen maissa vasta kömmin sänkyyn. Oli hauskaa! 

Lauantaina pikku-T meni elämänsä ekoille kaverisynttäreille, jotka olivat sujuneet todella hyvin. On se niin iso poika jo. Ihan hämmentävää (ja aika mahtavaa), että T käy oikeasti jo kavereiden luona leikkimässä ja sillä aikaa itse voi tehdä ihan mitä huvittaa. Meidän tapauksessa eilen vietettiin romantillista aikaa siten, että minä luin sisustuslehteä ja mies soitti sähkörumpuja. Jaettiin sentään yhteinen suklaalevy.

Viikonlopun kauppareissu pojun kanssa sujui oikein mallikkaasti, ilman ensimmäistäkään riitaa tai vastaansanomista. En olisi vielä vuosi sitten uskonut tämän päivän koittavan. Matkalla sain myös palautetta. "Äiti mä tykkään susta niin kamalasti. Ja se tuntuu kivalta."

Pikku-T lauloi koko lauantain Antti Tuiskun Paadi-pa-piidi-paadi. Kysyin, missä hän on sitä kuunnellut. "No sun autossa." Niinpä niin, olen saattanut käännellä volaa kaakkoon...

Tänään sunnuntaina on ollut siivouspäivä, ihanaa kun koti on putipuhdas ja pyykkivuori selätetty.  Nämä talvipäivät ovat niin kauniita ja kuulaita, tällainen kunnon talvisää on kyllä mun mielestä aivan mahtava.

Tänään tuli myös liikuttua, 3-vuotiaan kanssa rattikelkkailu käy treenistä ja vielä illemmalla kävelin kahvakuulatunnille. Sen jälkeen leivottiin pojun kanssa keksejä ja pelailtiin lautapelejä. Ja mies teki ihanaa ruokaa, niin kuin aina.

Mulla on edelleen Sofi Oksasen Norma kesken, josko lukisin sitä vielä sunnuntai-illan ratoksi...

No mites teidän viikonloppu? Kaikki oli tietysti Chekkosta katsomassa?

4 kommenttia:

  1. Ihana kuva <3
    Ja voi miten hauskaa, että T käy jo kavereiden luona ihan itse kyläilemässä! Huippua!

    VastaaPoista
  2. Ihanalta kuulostaa sun viikonloppu! Ja hei arvaa: mäkin olin aivan varma että hyydyn jo kauan ennen puolta yötä lauantaina. Mutta niin vaan könyttiin kämpille vasta kun meidät kahdelta heitet...ööh...eikun ystävällisesti ohjattiin ulos baarista sen sulkeuduttua ;)

    Ja en kestä noita T:n juttuja, ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun lauantai-ilta kuulostaa todellakin täydelliseltä, huippua!

      Poista

Ilahdun kommentistasi!