perjantai 26. huhtikuuta 2013

Viiri on pop

Mä olen tosiaan jäänyt niin koukkuun niihin Facebookin lastenvaatekirppiksiin, että ostin sieltä jopa sisustustavaraa. :D Mutta eihän tällaista ihanuutta vain voinut jättää väliin.


Ihanat värit, raidat, jämäkkä trikoo... Niistä on hieno Polarn O. Pyretin viiri tehty! Tämän kokonaispituus on melkein neljä metriä, viirejä on kahden metrin verran. Ajattelin, että ensin viiri pääsee olohuoneeseen T:n 1-vuotissynttäreille ja sen jälkeen virittelen sen pikkuhuoneeseen, saa nähdä mille seinälle ja miten. Pitää vähän sovitella. Ideoita otetaan mielellään vastaan!


Meillä tosiaan vietetään 1-vuotissynttäreitä jo kahden viikon päästä, helatorstaina. Hieman etuajassa, koska olemme varsinaisena juhlapäivänä siellä Espanjassa. Olen vasta vähän mietiskellyt tarjottavia, niiden pitää olla varsin cocktail-henkisiä, koska meillä tulee olemaan tässä pikkuruisessa olohuone-keittiötilassa aika paljon väkeä. Jonkinlaisen (helpon) kakun teen itse, mutta taitava serkkuni on luvannut väsätä siihen Myyrä-aiheisen koristeen. 

T:lle olen ostanut juhla-asuksi Molo Kidsin ihanan sateenkaariraidallisen bodyn. Himoitsin tätä kesäksi ja nyt se saa korkata ahkeran käyttökautensa synttäripaitana. Alaosa puuttuu vielä, haluaisin löytää jotkut kivat siniset farkut tai vaihtoehtoisesti chinot. Eli siis juhlavaatteissa mennään sillä periaatteella, että ovat perus-käyttövaatetta sitten pippaloiden jälkeen. Ja kun poika on näin ihanissa väreissä, niin saahan äiti pukeutua helppoon mustaan mekkoon, saahan?


Marimekon ihanat servetit toistavat bodyn (ja viirin) sävyjä. Haluaisin pöytään ison kukkakimpun näissä väreissä, tulppaaneja ei valitettavasti saa varmaan enää, mutta ruusuja kyllä. 

Tällaisista pikku juhlista saa kyllä kätevää pontta muihinkin keväthommiin. Pitää siistiä terassia ja laittaa siellä kalusteet esille talven jälkeen sekä pestä ikkunat vielä ennen helatorstaita. Mutta onneksi tänään sataa, niin ei tarvitse ihan heti lähteä ahkeroimaan.

Mukavaa perjantain jatkoa!

6 kommenttia:

  1. Odotan innolla synttäreitä! Viirit ovat hauska somisteidea.
    Mekin olemme täällä kattaneet pöydän kevätvihreään ja odotamme illaksi vieraita. Meidän piti aloittaa terassi- ja grillikausi, mutta sää on kylmä ja sateinen. Siirrymme siis sisäkattaukseen ja grillailun sijaan pääsemme ruokamatkalle Eurooppaan.
    Syömme korvasienikeittoa Suomesta,otamme snapsin Ruotsista Skagenin katkarapuleivän kanssa, makkaralajitelma höysteineen on Saksasta, olut tsekistä, viinit Italiasta ja Espanjasta on kotoisin Creme Catalonia. Nam!
    Aina ruokalajien välillä isäntä kyselee Eurooppa-pelin kysymyksiä(kamalan vaikeita).
    Miltäs kuulostaa?
    Mukavaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuulostaa ihan mielettömän hyvältä! :) Mutta tuo Eurooppa-peli on tosiaan kohtuuttoman vaikea.

      Poista
  2. Ihanan pirtsakka body, kelpais meidän neitosellekin! :) Nuo viiritkin on kivat, vaikka mä oonkin vähän ihmetellyt tätä viiri-villitystä blogeissa. :)

    Meillä on 1-vuotispäivät ens sunnuntaina, tarjottavat on jo mietitty, mutta päivänsankarin asu on vielä hakusessa. Aika perussettiä, tosiaan sellaista, jolle on käyttöä myös jälkeenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viirit on nyt tosiaan olleet aika trendikkäitä ja suosittuja blogeissa, tykkään niiden reippaudesta! Itse olen etsinyt pidemmän aikaa sitä oikeaa eri verkkokaupoista. Nyt tärppäsi ja löysin just meidän tyyliset ja vieläpä edullisesti & kierrätettynä. :)

      Oikein ihania 1-vuotissynttäreitä teille huomiselle!

      Poista
  3. Tuo viiri on niin magee, kelpais meillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! se on kyllä nätti, mutta tällä hetkellä kaapissa, kun oli kuitenkin vähän liian iso tällä hetkellä tuonne lapsen huoneeseen. Juhlasomistuksessa toimi kyllä hyvin.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!