Lapsi antaa aikaa

Pienten lasten työssäkäyvät vanhemmat, kuten minä, ovat usein aika kiireisiä. Valitellaan jatkuvaa hektisyyttä, arjen rutiinien toistuvuutta, vähäistä omaa aikaa. Totta varmasti onkin, että monesti tässä elämänvaiheessa on aiempaa vähemmän aikaa omille harrastuksille tai lepäämiselle. Kokopäivätyö ja kodin askareet täyttävät kalenterin tehokkaasti, ei siihen paljon ylimääräistä vaadita - etenkin kun meillä ei ole isovanhempien apua lähellä. Uskallan kuitenkin väittää, että lapsi ei vain vie aikaa. Lapsi myös antaa sitä.

Lapsen kanssa minulla on aikaa pysähtyä hetkeen. Ihmetellä tuulessa leijailevaa lehteä, roiskia vettä lätäkössä, seisoa kaatosateessa. Katsella syystaivasta anivarhain viikonloppuaamuna. Istua pitkään potan vierellä. Taputtaa uudelleen ja uudelleen kun lapsi osaa näyttää possun kirjan sivulta. Laittaa ruokaa tavallisena arkipäivänä, halata pitkään aamuisin, leikkiä piilosta työpäivän jälkeen. Ja ennen kaikkea, lähteä töistä ajoissa kotiin.

Toivoisin, että perheemme arjen pyörityksen keskellä onnistuisimme säilyttämään jokaisessa päivässä ison annoksen kiireettömyyden tunnetta. Tartutaan pieniin hetkiin, katsotaan toisiamme silmiin, ollaan sylikkäin. Otetaan oppia lapsista.

P.S. Viikonloppuna on Lastenmessut Tampereen messukeskuksessa. Itse vietän siellä kaksi takuulla mahtavaa päivää työn merkeissä, paikalle odotetaan huikeat 20 000 messukävijää. Tulkaa ihmeessä juttelemaan, jos bongaatte! :)