perjantai 27. kesäkuuta 2014

Ilta-aurinkoinen parveke

Parvekkeelle paistaa aurinko iltaisin vielä sen jälkeen kun alas terassille se ei enää jaksa yltää mäen takaa. Sekä terassi että parveke ovat länteen, tosi hyvä ilmansuunta mielestäni. Aurinkoa riittää, mutta myös varjoisaa aikaa. 


Parvekkeen somistus on vielä tosi kesken, mutta alkajaisiksi hankittiin sinne Ikeasta rennot Högsten-lepotuolit, jotka ovat mun silmään mukavan sisustukselliset. Parvekkeen sävyissä toistuvat samat harmaa, valkoinen ja lämmin puu kuin muuallakin kodissamme. Minusta on tärkeää, että sisätilat ja ulkotilat noudattavat yhtenäistä linjaa.

Alun perin ajatuksena oli, että täällä partsilla sitten istuskellaan aikuisten kesken illat pitkät lapsen mentyä nukkumaan, siemaillaan hyvää valkkaria ja silleen. No, tässä on nyt ollut pari muuttujaa. Ensinnäkin aurinkoisia, lämpimiä iltoja ei varsinaisesti ole ollut ihan joka päivä tarjolla. Ja toiseksi herra T on päättänyt myöhäistää nukkumaanmenoaan reilulla tunnilla näin kesän kunniaksi, joten aurinkoista aikaa ei juurikaan jää pojan nukahdettua.



On se kuitenkin mukavaa, että partsilla on kivat lepotuolit, joissa voi istuskella sopivan hetken tullen. Jatkossa parvekkeelle tulee vielä ainakin lisää (ihan oikeitakin) kasveja ja lyhtyjäkin voisi ripustella... sitten kun ehditään. Olen nyt aika yllättävänkin rennolla fiiliksellä tämän kodin suhteen, ei kaiken tarvitse tulla valmiiksi ekana kesänä. :)

5 kommenttia:

  1. Ihana blogi sinulla:) Onko nuo tuolit kuinka matalat todellisuudessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Tuolien istuinkorkeus on n. 30 cm, mukavat ja rennot istua.

      Poista
  2. Tuo on hyvä jos ei aurinko suoraa paista parvekkeelle päivällä. Helposti tulee tukalat oltavat. Meidänkin parveke on ilta-auringon suuntaan. Nyt siellä ei ole tullut vietettyä aikaa, kun olemme hieman tavaraa raivanneet sieltä pois. Olisi tarkoitus ilmeisesti aloittaa taloyhtiön parvekelasien huolto.

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!