keskiviikko 6. elokuuta 2014

Muisto kahden vuoden takaa

Kaksi vuotta sitten elokuussa, lämpöisenä aurinkoisena kesäpäivänä vietettiin mummini 90-vuotisjuhlia. Ihanissa juhlissa oli tietysti mukana myös kahden kuukauden ikäinen pikku-T.

Muistan tuon tilanteen, poika oli juuri nukahtanut, mutta herätin ja roudasin hänet kuvaukseen. Siitäkös lapsi riemastui...


...  kun aurinkokin häikäisi, siis tosi pahasti!


Ihan selvästi oli äidin näköä huomattavissa jo nuorella iällä, katsokaa nyt noita ilmeitä. Kuin kaksi marjaa. ;)


Huh, onneksi kuvauspaikka siirtyi keinuun, niin pääsi unten maille!



Siinä me ollaan, neljä sukupolvea. Nyt sukupolvia on enää kolme ja nykyään huomaan mummi-sanan tarkoittavan minulle omaa äitiäni jo enemmän kuin meidän perheen tyttöjen rakasta mummia. Niin se elämä muuttuu ja muutoksiin sopeutuu. Se ei silti tarkoita, etteikö ikävä olisi suuri. Onneksi on näitä ihania muistoja!


Toivottavasti minullakin on tuollainen pilke silmissäni niissä tulevissa omissa ysikymppisissäni. Ja monta sukupolvea rinnalla. Siinäpä elämään tavoitetta ja unelmaa kerrakseen.

P.S. Mulla on kampaaja ensi viikolla ja vitsit, mikä blondi-ikävä iski näitä kuvia katsoessa!

P.P.S. En kyllä kestä noita pikkuvarpaita ja muutenkin tuota palleroista! 

6 kommenttia:

  1. Mäkin olin jo mielessäni nähnyt miten me otetaan neljän sukupolven kuva. Onneksi te ehditte! Ja samalla tavalla on outoa, että "mummo" tarkoittaa nyt automaattisesti omaa äitiäni, oikeastaan siis vasta tulevaa mummoa. Omalle mummolleni en ehtinyt edes kertoa, että neljäs sukupolvi on tulossa. Ehkä hän kuitenkin jostain pilven reunalta seurailee tapahtumia ja tietää :)

    Ihania, onnentäyteisiä kuvia <3 niitä kaikkein tärkeimpiä ja rakkaimpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei mummosi ehtinyt kuulla vauvauutisia, hän olisi varmasti ollut hurjan onnellinen niistä.

      Poista
  2. Upeita kuvia, joissa näkyy aito onnellisuus! Mummisi olisi ollut täydellinen ryppyvoidemalli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että tykkäsit. Mummilla oli ysikymppisenä kyllä tosi hyvä iho.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!