torstai 4. kesäkuuta 2015

Jotain uutta

Kaunista kesäkuuta! Kyllä se niin on, että pienet uudet jutut sisustuksessa piristävät mieltä kummasti. Elloksen tarjoiluvaunun esittelinkin jo aiemmin, se oli mielestäni aika hyvä löytö. 


Yläkerran aulaamme on saapunut simppeli kokovartalopeili. Vuosi sitten olin sellaista hankkimassa, mutta jäin vielä miettimään ja etsimään kaikenlaisia vaihtoehtoisia kaappi- ja lipastoratkaisuja. Lopulta päädyin sitten siihen alkuperäiseen suunnitelmaan (kuten aika usein käy...) ja kyllä se vain hyvä ratkaisu olikin. Tila on aika pieni ja se avartui huimasti. Lisäksi peili on tosi käytännöllinen, koska yläkerrassa kuitenkin pukeudutaan aina aamuisin. Mieheni on ainakin ollut hyvin tyytyväinen tähän hankintaan. 

Ajatuksena olisi laittaa tuohon seinään joku mustavalkoinen tapetti kesällä ja lisäksi maalata portaiden kaiteet valkoisiksi. Haluaisin kyllä maalata koko portaat, mutta aloitetaan nyt kaiteista... Tässä aulakuvassa näkyy aika hyvin, että portaiden mänty on oranssimpaa kuin parketin tammi ja se on alkanut ihan kunnolla häiritsemään. Kaikenlaiset portaidenmaalausvinkit otan mitä iloisimmin vastaan!

 

Ikea-reissulta nappasin mukaan myös kivan kollaasikehyksen, joka on tarkoitus laittaa tuohon ruokapöydän viereiselle seinälle. Kollaasin koostaminen on vielä, kröhöm, varsin vaiheessa. Sydämen on tehnyt äitini ja mustavalkoiset ruudut on leikattu pikku-T:n päiväkodissa tekemästä "nykytaiteesta". Huvitti kyllä kun tätä kuvaa katsellessa tajusin, että nehän näyttävät ihan ultakuvilta! En sentään ajatellut ihan niitä kehystää...


Isompaakin uutta on tulossa, sillä meidän uusi upea Adea Camp -sohva on tilattu! Toimituksen suhteen saattaa tosin mennä elokuulle asti, koska sohvatehdas lomailee heinäkuussa. En malttaisi odottaa! Sohvasta tulee nii-iiin ihana.

Tällä sisustusintoilijalla on haaveita taas pitkä lista jonossa - kun edelliset toteutuu niin ei tarvitse kauaa uusia odotella. Hurjaa! Pitää oikein tietoisesti itseään hillitä, ei nimittäin ainakaan tässä osoitteessa tahdo todellakaan rahat riittää kaikkiin frouvan ideoihin.

Noin niin kuin sisustuksen ulkopuolellakin on tapahtunut jotain uutta. Pikku-T:n päiväkoti suljettiin pysyvästi ja nuori herramme siirtyi isompaan hoitopaikkaan. Siirto on sujunut todella hyvin, mistä olen helpottunut. Meillä kävi myöskin tuuri, sillä uusi päiväkoti toimii samalla kesän päivystävänä. Me kun lomaillaan vasta loppukesästä, niin T on nyt kesäkuun ja osan heinäkuustakin normaalisti hoidossa, eikä tarvitse sitten vaihtaa taas uudelleen loman jälkeen paikkaa. Hieman huonoa omaatuntoa siitä poden, olisihan se ihanaa tarjota lapselle piiiitkä kesäloma ilman aikatauluja, mutta uskon, että nämä viikot ennen lomaa menevät lopulta nopeasti ja kaikin puolin mukavasti. Millaisia kesän hoitokuvioita teillä muilla on?

Ai niin ja sehän jo torstai, joten saan toivotella aurinkoista viikonloppua! :)

4 kommenttia:

  1. Mä maalasin portaat Tikkurilan Helmi-kalustemaalilla. Se on pesunkestävä,voi huoletta pyyhkiä. Ensin maalipesu ja vähän hioin pintaa.. Sitten pohjamaali ja sitten helmi.. :) hyvät tuli!

    VastaaPoista
  2. Voisiko askelmat päällystää kokolattiamaton paloilla? Pinta kestäisi maalia paremmin, ei olisi liukas ja tuntuisi mukavalta jalan alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sekin voisi olla yksi vaihtoehto! Pitääpä tutkia tätäkin. Kiitos kommentista!

      Poista

Ilahdun kommentistasi!