sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Lamppufriikin tunnustukset

Rakastan valaisimia. Eikä rakkauteni ole varmasti jäänyt epäselväksi teille lukijoillekaan. Olen tässä blogivuosien varrella toteuttanut monta valaisinhaavetta, mutta monta on vielä jäljellä. Ehkä olen vanhana sellainen hullu lamppumummo, joka elelee design-valaisimiensa ympäröimänä ja jolla on valaisimia enemmän kuin laki ja tila sallii. Apua! Toivottavasti en! Yritän hillitä itseäni, sillä kyllähän kauniit valaisimet vaativat myös tilaa ympärilleen, eikä upeinkaan muotoilu tule esiin, jos kilpailijoita on liikaa ympärillä.


Tämä kylmä ja sateinen alkukesä on kyllä tehnyt lamppufriikille tepposet. Ajattelin, että valaisinhaaveeni siirtyisivät luonnostaan syksylle, eihän kesällä lamppuja tarvita! Vaan väärässä olin. Olenkin tässä kasvattanut seuraavia valaisinhimotuksiani jo ihan kiitettäviin mittakaavoihin ja niissä yksi on tällä hetkellä ylitse muiden - Lundian Soihtu-lattiavalaisin.


Soihdun kanssa kävi niin, että viehätys syntyi pikku hiljaa. Se ei tosiaan ollut rakkautta ensi silmäyksellä: ihan aluksi en oikein pitänyt sen muotoilusta. Se oli mielestäni jotenkin kömpelö - huomaan nyt, että olen aina aiemmin kiintynyt varsin siroihin valaisimiin. Kuitenkin se teki myös tavallaan ison vaikutuksen, sillä se jäi heti alusta asti mieleen pyörimään. Soihtu ei ollut yhdentekevä valaisin, se synnytti heti voimakkaita tunteita. Sen huikea koko jäi myös mieleen, onhan tuon kokoluokan lattiavalaisimia aika harvassa.

Ja niin siinä sitten kävi, että huomasin haaveilevani Soihdusta. Ensin mustana, sitten hiekanvärisenä ja nyt lopulta valkoisena. Huomasin pitäväni sen eleettömyydestä, humoristisesta vinoudesta ja jopa pienestä röyhkeydestä - tämä valaisin kerää katseet. 

Haluaisin pianon vierelle olohuoneeseen kookkaan valaisimen, sellaisen joka ottaisi tilaa haltuun ja toimisi myös pianolle arvoisenaan parina. Uskon, että valkoinen Soihtu myöskin antaisi kauniin valon ympärilleen. Alla olevassa kuvassa näkyy tuo kaavailemani paikka.


Tämä on nyt osastoa "joskus toteutettavat haaveet", juuri nyt ei kauhean realistinen juttu. Nyt se kuuma ja aurinkoinen kesä siis tänne, niin lamppufriikki rauhottuu.  

Onko muita lamppufriikkejä linjoilla? Mitään hyviä vertaistukivinkkejä? ;)

6 kommenttia:

  1. Mun on ainakin pakko olla vähän outo lamppumummo, koska mun asunto on sen tyyppinen, että ikkuna on vähän niin kuin pimeään päin... Talvisin tuntuu, että saa räpsytellä valoja päälle joka nurkkaan, jos haluaa nähdä jotakin. Toisaalta ihan kivaa, kun on hieno tekosyy ostaa esim monta Tolomeota...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kyllä talvella vaan niitä valoja tarvii! Meillä ainakin. Mut mikäs tosiaan sen parempi (teko)syy - kun siis on vaan pakko hankkii niitä design-lamppuja. ;)

      Poista
  2. Meillä on valkoinen Soihtu. Vähän tuntuu vaikealta löytää sille paikkaa, mutta en raaskisi luopuakaan. Mutta taidanpa kysyä sulta ekana, jos päätän kuitenkin luopua siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, teillä on Soihtu? En ole koskaan tainnut nähdä sun blogissa sitä. Muista tosiaan mua, jos meinaat jossain vaiheessa luopua siitä.

      Poista
    2. Piti itsekin kurkata, että näkyykö. Tuolla vilahtaa ;) http://tunnetilatblogi.blogspot.fi/2014/10/viisi-varia-ruskea.html

      Meillä on juuri se ongelma, että samassa tilassa on liikaa valaisimia. Kaikki kivoja, mutta siltikin liikaa.

      Poista
    3. No niinpäs vilahtaakin! Näyttäisi kyllä sopivan teille(kin) ihan täydellisesti.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!