lauantai 12. joulukuuta 2015

Pop up -taideputiikki Tampereella

Joulun aikaan on aina hirveästi kivoja tapahtumia ja näyttelyitä, joihin olisi kiva ehtiä. Sain vinkin pop up -taideputiikista työkaveriltani ja tämä on mielestäni ehdottomasti sen arvoinen, että varaa joulukiireiden keskellä pienen hetken ja käy paikan päällä.


Putiikki sijaitsee Hallituskadulla, "Sokoksen takana", ja palvelee mukavan pitkillä aukioloajoilla. Taidetta ihailemaan ehtii siis myös iltaisin ja viikonloppuisin.


Tyyli on töissä suhteellisen moderni, juuri sitä mikä iskee minuun. Käsittääkseni kaikki mukana olevat taitelijat ovat pirkanmaalaisia.


En ole erityisen perehtynyt taiteen hintoihin, mutta minulle jäi fiilis, että tässä putiikissa hinnat olivat varsin kohtuulliset. Monet työt voi hankkia suoraan kehystettyinä.


Näyttelyn miljöö on todella kotoisa. Tarjolla oli glögiä ja piparia.


Mummini oli innokas taiteen keräilijä, joskin hänen makunsa ei valitettavasti ollut modernin pelkistetty, kaukana siitä. ;) Otin mummin kodista pari taulua talteen, mutta en ole osannut ripustaa niitä oman kotini seinälle, ainakaan vielä. Mummi jätti pienen "perinnön" meille lapsenlapsille nukkuessaan pois ja ajattelin, että voisin mummin muistoksi hankkia tällä rahalla jonkun enemmän omaan makuuni iskevän taideteoksen. Mummi arvostaisi sitä varmasti. Etsin pikku hiljaa sitä oikeaa ja tietysti hyvä paikkakin pitäisi kotoa löytyä.


Oma suosikkini viimeisenä. Ihastuin tähän Marianne Laitin muste-puuväri-lyijykynätyöhön, täydellisen sävyinen paspiskin valittu.


Toivottavasti ehdin itsekin vielä toistamiseen tähän putiikkiin ihailemaan.

4 kommenttia:

  1. Hieno suunnitelma mummin muistolle :)

    VastaaPoista
  2. Kävin tuolla juuri myös itse ja harvinaisen paljon miellyttäviä teoksia. Harmi vaan, että kotona ei juuri nyt ole juurikaan vapaita paikkoja ainakaan isoille tauluille. Lapsen huoneeseen olen monesti himoinnut Hannamari Matikaisen maatuskahenkisiä eläintauluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä vähän sama juttu. Tyhjiä seiniä on, mutta en haluaisi välttämättä isoja tauluja... täytyy vielä miettiä rauhassa, eihän tällä mikään kiire ole.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!