torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden kohokohdat

Vuosi 2015 alkaa olla loppusuoralla ja kylläpä onkin ollut hyvä vuosi. Hyvällä tavalla tasaisempi kuin pitkään aikaan. Paljon kivoja, pieniä asioita.

Vuosi sitten kirjoitin toiveistani näin:

Toivoisin vuoden 2015 tuovan rohkeutta kulkea kohti omia unelmia, hyviä päätöksiä, kuuntelun jaloa taitoa, jaksamista huolehtia itsestään niin fyysisesti kuin henkisestikin sekä paljon pieniä hyviä hetkiä rakkaiden parissa ja toivottavasti uusia elämyksiä myös reissurintamalla.

Nyt kun mietin kulunutta vuotta, niin toiveeni ovat kyllä toteutuneet (ne olivat onneksi niin epämääräisesti muotoillut, että jättivät varaa monenlaiselle toteutustavalle, hehe). Keräsin muutaman kuvan vuoden varrelta ja haluan kirjata ylös vuoden parhaita asioita. Siispä tässä niitä tulee, satunnaisessa järjestyksessä.

- Lapsestani on tullut aito leikki-ikäinen hauskoine juttuineen ja oivalluksineen. Hän puhuu todella paljon ja selkeästi, mielikuvitus lentää ja keskustelut ovat loistavia. Viihdyn hänen seurassaan paremmin kuin koskaan ennen, aivan mahtava, temperamenttinen hassuttelijatyyppi. Hän viihtyy päiväkodissa hyvin ja siellä on tärkeitä ystäviä, joiden kanssa on alettu tämän vuoden aikana viettää aikaa välillä myös vapaa-ajalla. 

- Poitsu on osoittautunut tämän vuoden aikana vahvasti musikaalisesti suuntautuneeksi. En tiedä, voiko vielä puhua lahjakkuudesta, mutta hän haluaa innolla oppia soittamaan kaikenlaisia soittimia, hänellä on hyvä rytmitaju ja laulaa monipuolisesti. Hevisaurus iskee ihan täysillä, mutta myös monenlainen suomenkielinen vähän raskaampi rock-musiikki on mieleen. Haluaisin jatkossa tukea tätä musiikki-innostusta mahdollisimman hyvin.

- Koukutuimme miehen kanssa Silta-sarjaan, jota katsoimmekin kaikki tuotantokaudet. Tosi huippu sarja, josta odotan innolla jatkoa.

- Vuoden mittaan päästiin myös juhlimaan. Kohokohtina mieleen ovat jääneet Pori Jazz, Blockfest, parit mahtavat tyttöjen viikonloput sekä Ilveksen Iloinen Itsenäisyys. Nämä ovat niitä tärkeitä piristyksiä arjen keskelle!

- Tästä sujuvana seuraavana steppinä päästään vanhempiini, jotka ovat olleet tämänkin vuoden aikana korvaamaton apu meille. Pappa on maailman paras leikkikaveri ja mummi keksii aina kaikkea kivaa. Pikku-T on saanut nauttia monista hoitoreissuista mummilaan ja me vanhemmat tärkeästä aikuisen ajasta.

- Toteutimme miehen kanssa haaveen kahdenkeskisestä kaupunkilomasta ja vietimme juhannuksen Budapestissä. Oli tosi onnistunut reissu ja nyt jo haaveillaan seuraavasta.

- Kävimme ystäväperheen kanssa laivalla Tukholmassa kesällä. Sateisista säistä huolimatta reissu oli oikein onnistunut. Pikku-T tykkäsi Wasa-museosta tosi paljon. 

- Kesä oli sateinen ja viileä... kunnes helteet saapuivat. Olimme onnekkaita ja saimme vielä lomailla tuolloin. Teimme koko minun perheeni voimin reissun Muumimaailmaan ja kaunis Naantali sekä helteinen Turku hurmasivat meidät. Upea kesäsää helli ja tuntui kuin olisimme olleet kauempanakin. Ehdottomasti kesäloman kohokohtia. 

- Minulle tarjoutui upea tilaisuus päästä purjehtimaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Hieno kokemus kauniissa Turun saaristossa.

- Toteutin pitkään muhineen haaveeni, keräsin rohkeuteni ja ilmoittauduin kuntokeskukseeni sijaislistalle. Ohjattavia jumppia onkin riittänyt mukavasti, ei nyt ihan viikoittain, mutta aika paljon kuitenkin. Ohjaaminen on ollut tosi mukavaa, olen ohjannut pääasiassa joogaa ja intervallihenkisiä lihaskuntotunteja eli niitä, joista itsekin eniten tykkään.

- Olen tämän vuoden aikana oppinut nauttimaan myös yksin juoksemisesta. Aika kätevä juttu, sillä juoksu on niin helppo tapa ylläpitää peruskuntoa kiireessäkin, melkein missä ja milloin vain. Tietysti aina kaverin kanssa juokseminen on vieläkin kivempaa, onneksi myös juoksuseuraa on ollut.

- Olen alkanut käydä hieman säännöllisemmin hierojalla ja pystynyt pitämään sillä kroonisia selkäkipujani osittain poissa. Tätä pitää ehdottomasti jatkaa.

- Retkeilimme paljon luonnossa kesällä, erilaiset luontopolut ja metsässä samoilu tuntuvat olevan lapsen mielestä paljon hauskempaa kuin leikkipuistoissa kiertely. Kivaa! 

- Pikku-T sai joululahjaksi lasten sähkökitara- ja mikki-setin. Wuhuu! Parasta ikinä. Ja mieheni toteutti vuosia muhineen haaveen sähkörummuista, hän on ollut niin onnellinen, että itsekin intoilen hänen puolestaan. Ja ne saatiin yllättävän kivuttomasti mahtumaan yläkertaan - eivät sisustuksellisesti kaunein elementti, mutta hyvä paikka löytyi kuitenkin.

- Ja vielä loppuun viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä: ihana työni. Olen tosi työorientoitunut ihminen ja minulle on tärkeää, että viihdyn töissä (toisaalta, kenellepä ei?). Olen tämän vuoden aikana saanut useitakin uusia, toivottuja haasteita työrintamalla ja ensi vuoden ajan yritän olla niiden mittainen. Minulla on maailman ihanin esimies ja mahtava työporukka, joista olen todella iloinen.

Huh, siis todella monta kivaa juttua mahtunut tähän vuoteen! Toki niitä sairasteluja ja epäonnistumisiakin on matkassa ollut ihan riittämiin, mutta näitä kohokohtia on paljon mukavampi muistella. Ensi vuodelle on varattuna koko perheen Madeiran reissu ja sitä odottelemme jo innolla. Kuten jo mainitsinkin, niin joku kahdenkeskinen kaupunkiloma miehen kanssa olisi mahtava juttu, mutta katsotaan, toteutuuko se. Muuten toivoisin saman meiningin jatkuvan kuin tänäkin vuonna - en kai voisi toivoakaan enempää. <3 Hyvää uutta vuotta kaikille!

Millainen vuosi teillä on ollut? Mitä toivotte ensi vuodelta?

2 kommenttia:

  1. Hihi, pitäisikö itse kaikkien näiden "vuoden kohokohdat" vastapainoksi tehdä "vuoden paskimmat jutut" postaus :D No ei vaan, aika mahtavia juttuja tosiaan teidän vuoteen! Ja tuosta työjutusta voi kyllä olla vaan kateellinen. Se ei tosiaan näinä päivinä ole mikään itsestäänselvyys. Siis edes se, että ON töitä, sitten vielä että oman alan ja vielä että viihtyy. Aikamoinen onni tosiaan.

    Kaikkea hyvää teille tähän alkaneeseen vuoteen ja toivottavasti nähdään tänä(kin) vuonna :) :) Ainakin blogit pitää hyvin ajantasalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, no onhan niitä kaikenlaisia paskojakin hetkiä matkaan tosiaan mahtunut... mutta kivoja on paljon mukavampi muistella. Ja tämän postauksen teko oli mukavaa, koska huomasin itsekin, miten paljon kivoja juttuja onkaan vuoteen mahtunut - tärkeää pysähtyä niitä välillä ajattelemaan. :) Ja tuo työjuttu, olen NIIN samaa mieltä ja olenkin tosi onnellinen, että mulla on töitä, joista pidän. Mutta tilannehan voi muuttua, mikään ei ole varmaa... ja jokaisessa työssä on myös omat huonot puolensa.

      Samoin kaikkea hyvää uuteen vuoteen! Varmasti nähdään! :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi!