sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

16 / 29

Kommentoin hetki sitten Oman kuplansa sankari -blogin haastepostausta ja sain omaksi ikäluvukseni 16. Tässä on ideana jatkaa lauseita - kun olin kuusitoista ja nyt kun olen vielä muutaman kuukauden alle kolmekymppinen. Nuo youtube-pätkät eivät varsinaisesti kuulu haasteeseen, mutta halusin lisätä pari biisiä kuvamateriaalin puutteessa. Let's go.

Kun olin 16...

Asuin Porissa omakotitalossa vanhempieni, kaksossiskon, pikkusiskon ja kultaisen noutajan Robinin kanssa. Meillä oli iso piha ja minulla Michael Jacksonin julisteilla koristeltu oma huone.

Olin juuri aloittamassa lukio-opinnot, mikä oli mielestäni ihan superkivaa. Harrastin jumppaa, partiota ja pianonsoittoa. Olin myös aika meneväinen tytsy, bilettäminen oli kova sana. Pääsin 16-vuotiaana ensimmäistä kertaa pitemmälle ulkomaanmatkalle kun kävimme partioporukan kanssa kolmen viikon bussireissulla Euroopassa. Pariisi, Lontoo, Amsterdam ja monet muut uudet upeat kaupungit huumasivat pään. Tätä lisää!

Tärkeintä elämässä oli varmaankin koulunkäynti ja siihen liittyvä sosiaalinen elämä. Tykkäsin aina käydä koulussa, etenkin lukiossa. Tärkeitä juttuja oli myös se, oliko tukka hyvin (hiuslakkaa kului uskomattomia määriä), puuteria tarpeeksi (finnien peittämiseen) ja kivat vaatteet (korokepohjaiset kengät ehdottomasti). Ja jotain poikiakin oli ehkä joskus mielessä.

Työskentelin lapsenvahtina tutussa perheessä sekä pidin pianotunteja lähistöllä asuville pikkulapsille. Olisin kovasti halunnut jo ihan oikeisiin töihin, mutta niitä en lukuisista hakemuksista huolimatta saanut vaan piti odottaa täysi-ikäiseksi saakka. Jälkikäteen ajateltuna ihan hyvä juttu - kyllä sitä duunia on ehtinyt painaa myöhemminkin ihan riittämiin.

Halusin menestyä hyvin yo-kirjoituksissa (menestyinkin), päästä matkustelemaan paljon (no, jonkin verran olen päässytkin) ja mielellään suurkaupunkeihin, päästä opiskelemaan johonkin yliopistoon (pääsin), saada poikaystävän (sain)... Halusin myös tavata Michael Jacksonin (yllättäen en tavannut). Halusin myös parantaa maailmaa, lisätä omilla toimillani tasa-arvoa ja esimerkiksi jätteiden lajitteluun heräsin oikein kunnolla.

Pelkäsin etten pääse koskaan pienestä kotikaupungistani minnekään suureen maailmaan ja etten koskaan löydä oikeaa rakkautta.

Tästä biisistä tulee aina ja ikuisesti mieleen kesä 1999.



Nyt kun olen 29...

Asun rakkaiden poikieni kanssa täällä meidän pikkukolmiossa Tampereella lapsiperheiden suosimassa rauhallisessa lähiössä (siis tosi metropolissa, hehheh).

Olen äiti ja vaimo, koulutukseltani kauppatiedeiden maisteri, ehtinyt olla jo vuosia työelämässä ennen äippälomaa, hurahtanut sisustukseen (tätä ei 16-vuotias zubi olisi ikinä uskonut), tosi huono bilettämään (eikä tätä!), sen sijaan innokas liikkuja ja jatkuvasti jotain projektia mielessä ja työn alla. Olen myöskin tyytyväisempi itseeni ja armollisempi itselleni kuin aikaisemmin - vaikka vieläkin tällä saralla on paljon tekemistä.

Tärkeintä elämässä on perhe, hyvä arki ja terveys. Oma lapsi ja hänen hyvinvointinsa. Se, että viihdyn omissa nahoissani, saan kokea olevani tärkeä, minulla on hyvät välit läheisiin ja ihania ystäviä.

Työskentelen toivottavasti pian taas haastavien ja mielenkiintoisten työtehtävien parissa. Hinku takaisin työelämään on nostanut päätään.

Haluan tarjota hyvän kasvatuksen, onnellisen lapsuuden ja nuoruuden pojalleni  sekä pystyä yhdistämään tasapainoisesti työ- ja perhe-elämän. Lisäksi haluan päästä matkustelemaan, asua mukavasti, osata ylipäätään nauttia pienistä & haaveilla suurista. Ja edelleen haluan elää kestävällä tavalla, välttäen turhaa kulutusta jne.

Pelkään että perheenjäsenilleni tapahtuisi jotain ikävää, esimerkiksi vakava sairastuminen tai onnettomuus.

Tässä Irinan uusi kappale, joka tällä hetkellä osuu ja uppoaa.



Jos kommentoit tähän postaukseen, saat minulta iän. :)

8 kommenttia:

  1. Näitä on kiva lukea, mäkin voisin tehdä tämän :)

    VastaaPoista
  2. Ihana juttu! Ihan liikutuin, kun muistelin teini-ikäisiä tyttäriä ja elämää kaiken harrastamisen ja kotitouhun keskellä. Upeaa elämää!
    Kun olin nuori, toivoin sisaruksia ja koiraa. Onneksi mulla oli kavereita isommista perheistä ja pääsin mukaan sisaruselämään. Naimisiin mentyä sain ison sukulaisperheen ja omat lapset tietenkin myös. Sitten tuli vielä koira!
    Ammatinvalinnassa oli muuten yksi ajatus somistajan työ,en tiedä, mihin se jäi... Soittotaito oli suuri haave, mutta onneksi musiikista voi nauttia muutenkin.
    Nyt haaveilen, että elämä sujuisi nykyisellään. Kaikki on niin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se oli kyllä hienoa aikaa, etenkin lukioaika!

      Mulle tuli jälkikäteen mieleen, että olin 16-vuotiaana myös aikamoinen maailmanparantaja ja muistan miten yritin laittaa kaikkea kuntoon jätteiden lajittelusta lähtien ja laadin niitä taulukoita kuinka paljon ekologisempaa olisi jos kuljettaisiin koko perhe bussilla. :)

      Poista
    2. Eiks mun pitänyt saada ikä?
      Ollaan edelleen kahdella autolla ajajia, mukavuudenhaluisia kaupunkilaisia. Lajitellaan ja kierrätetään kyllä!

      Poista

Ilahdun kommentistasi!