sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Vaatetta töihin

Meillä on töissä vapaa linja pukeutumisen suhteen, jokainen pukeutuu omalla tyylilllään. Pääsääntöisesti meininki on rentoa ja itsekin olen useimpina päivinä ollut farkuissa ja neuleessa. Tapaan kyllä viikottain asiakkaita ja yhteistyökumppaneita, mutta tapaamiset eivät vaadi mitään jakkupukulinjaa. Oikeastaan työ- ja vapaa-ajan pukeutumisen minun kohdallani erottaa asusteiden käyttö - töissä pidän enemmän koruja, vöitä, huiveja ja muita härpäkkeitä, vapaa-ajalla en niitä oikein osaakaan käyttää ollenkaan. Myöskin korollisia kenkiä, etenkin nilkkureita, olen käyttänyt pitkästä aikaa enemmän.

Nyt on kuukausi työarkea takana ja alkaa hahmottua, mitä vaatekaapistani puuttuu syksyä ja talvea silmälläpitäen: monikäyttöisiä yläosia! Myöskin mekkoja tarvitsisin, niin mukavia ja helppoja vaatteita! Pääosin kyllä vaatekaappini tilanne on yllättävänkin OK tällä hetkellä, huomaan että nyt tulee taas puettua sellaisia juttuja, jotka äitiyslomalla jäivät kokonaan kaapin perukoille.

Kaikki alla olevat tuotteet ovat Espritin verkkokaupasta. Käyn usein tsekkaamassa tuolta, jos tarvitsen jotain uutta. Espritin vaatteiden laatu on yleisesti ottaen mielestäni hyvä, harvemmin on tarvinnut pettyä. Ja verkosta on vain niin helppo ostaa kun voi kotona selata rauhassa valikoimaa ja hakea paketin lähikaupan automaatista. :) Olen kyllä tullut aika mukavuudenhaluiseksi...

Tässä neulemekossa on upeat syyssävyt


Miten te pukeudutte töihin?


P.S. Haluaisin aktivoitua asukuvauksen saralla, mutta toistaiseksi aamut ja iltapäivät ovat olleet sellaista lentoa, ettei ole tullut kuvia napsittua. Ehkä vielä joku päivä...

8 kommenttia:

  1. Meillä on myös töissä hyvin vapaa linja pukeutumisen suhteen ja mulla ei ole asiakaskontakteja työn luonteen vuoksi lainkaan, jonkun verran muita talon ulkopuolisia tapaamisia kyllä, mutta niissäkään harvoin tilanne vaatii erityistä pukeutumista. Joten farkku-neulelinjalla mennään ja mulle se sopii oikein hyvin :). Mukavaa ja kuitenkin perussiistiä ja samoja vaatteita voi käyttää myös vapaa-ajalla.

    Mun pitäisi melkein ottaa operaatioksi opetella käyttämään vöitä, huiveja yms. tuomaan ilmettä perusasuihin. Olen ihan toivoton niissä... Koruja tulee käytettyä, mutta niitäkin kyllä melkein muutamaa suosikkia vuorotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä samaa mieltä, että on ihan kivaakin kun töissä voi pukeutua farkku-neule-linjalla ja hyödyntää samoja vaatteita myös vapaa-ajalla. Niin ja mulla on sama haaste, tuo asusteiden käyttö. Saatan laittaa vyön ja rannekorun (vihkisormuksen lisäksi) ja tuntuu, että onpas mulla jo kaikkea härpäkettä kauheesti. Samalla ihailen ihmisiä, joilla on runsaasti asusteita ja jotka osaavat esim. huivien käytön jalon taidon. Harjoitellaan...

      Poista
  2. Oi tuo raidallinen neulemekko ja viimeinen neule on ihanat! Aika samalla linjalla myös minä: farkut ja joku siisti yläosa. Jos kaipaan hiukan virallisempaa laitan bleiserin ja esim. silkkipaidan farkkujen kaveriksi, mutta varsinaiselle jakkupuvulle ei nykyisessä työssä ole oikeastaan koskaan tarvetta. Useammin pitäisi käyttää hameita ja mekkoja: neulemekot on erityisen lähellä sydäntä tällä hetkellä.
    Juuri nyt työskentelen pääsääntöisesti kotona ja teen töitä etänä, joten tällä hetkellä työvaatteina toimii myös T-paita ja college -housut ;) Oikein odotan, että pääsen käväisemään loppuviikosta toimistolla ja "saan" pukeutua astetta siistimmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neulemekot ovat kyllä todella monikäyttöisiä, mukavia ja samalla tyylikkäitä! Mulla olisi tarvetta parille uudelle sellaiselle... Ja tuo etätyötyyli kuulostaa oikein ihanalta mun mielestä. :) Mulla on ollut nykyistä työtä ennen monta vuotta työvaatteet töissä ja niissä on se etu, että sitten silloin välillä kun on jotain toimisto-/palaveripäiviä, niin omiin vaatteisiin pukeutuminen tuntuu tosi mukavalta.

      Poista
  3. Mä oon niin laiska shoppailija ja tuntuu aina etten löydä mitään. Mä tarvitsisin henkilökohtaisen shoppailijan, joka tois mulle kotiin sopivat, kauniit vaatteet. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sellaiselle olis kyllä käyttöä itselläkin! En enää pahemmin nauti shoppailusta, nettiostaminen on kivempaa mutta siinäkin on aika kova homma selata valikoimia ja sitten palautella epäsopivat...

      Poista
  4. Kuulostaa tutulta tuo verkko-ostaminen. Mä en oikein tällä hetkellä edes pääse kaupoille, kun koko porukan kanssa lähtiessä harvoin ehtii sinne asti, että pääsisi katsomaan itselle jotain vaatetta :D Jos taas lähtisi yksin, se on melkein koko päivän operaatio, jos ei halua tyytyä lähikauppojen surkeaan valikoimaan... Ja mä en yhtään tykkää haahuilla kaupungilla yksin! Onneksi tällä hetkellä ei tarvitse etsiä työvaatetta, mutta jos äkillinen tarve tulisi, pärjäisin kyllä hyvin olemassaolevilla. Tuo sinisen t-paidan sävy on tosi kiva, raikas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä tykkään kans tuosta sinisen sävystä. :)
      Ja voin kuvitella tuon teidän perheen tilanteen kun meillä on sama juttu yhdenkin lapsen (ja melko shoppailukielteisen miehen) kanssa.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!