torstai 8. toukokuuta 2014

Sadepäivä sisällä

Kyllä nyt on huonoa tuuria ja pöpöjä liikenteessä, nimittäin ollaan taas kipeinä. Minulla on vain pientä flunssaa, mutta pikku-T on ollut kuumeessa ja siksi vietimme tänään kotipäivää. Ennen omaa lasta joskus harmitti kun työkaverit olivat usein pois lapsen sairastumisen takia. Voin kuitenkin kertoa, että vielä enemmän harmittaa nyt kun joutuu itse olemaan pois! Työt eivät etene, joudun kuormittamaan työkavereita, yöunet ovat kipeän lapsen kanssa todella onnettomat ja päivätkin neljän seinän sisällä melko mielenkiintoisia.

No mutta, minkäs teet. Tänään minua ei kuitenkaan tarvinnut kukaan enempää kuin pieni rakas räkäinen poikani. Meillä olikin ihan mukava sadepäivä kotosalla.



Pikku-T:n huonetta ollaan saatu hieman valmiimmaksi. Mazen Tut-Tut naulakko on kiinnitetty ja siihen saa kivasti esille kirjojakin. Stockmannin Hulluilta Päiviltä hankittu raidallinen puuvillamatto on kyllä sekin tosi ihana! Artekin jakkara on jäänyt asumaan tuonne, pääasiassa nukutusjakkaraksi.

Lapsilla energiaa riittää, vaikka olisikin kipeänä... Minimiehen lemppareita ovat nyt pikkuautot, ne pitää saada mukaan nukkumaan mennessäkin.


Meillä on kylppärissä ruskeaa mattalaattaa lattiassa. Se on nättiä, mutta lika ja kaikki laikut näkyvät ihan tuskaisen hyvin, kuten kuvasta saattaa päätelläkin... Ja ei, en todellakaan ehdi saati jaksa pyyhkiä sitä päivittäin.


Lapsen nukkuessa päiväuniaan nautin makuuhuoneemme rauhasta ja sateen ropinasta. Ihanaa kun yläkerrassa sateen rummutus kuuluu niin hyvin ja muuten on aivan hiljaista, mitään liikenteen ääniä ei kuulu hiukkaakaan mistään, vähän syrjempään kun muutettiin.

Omasta lapsuudestani on jäänyt oikein mukavia muistoja niistä päivistä kun oli kotona kipeänä jomman kumman vanhemman kanssa. Silloin sai herkkuja (kuten Jaffaa) ja hieman erikoishuomiota kun oli äidin kanssa kahdestaan ilman muita sisaruksia. Olen aina sairastanut todella vähän ja taisinkin lapsena toivoa, että olisin vähän useammin kipeänä, heh.


Vaikka omakin olo on hiukan flunssainen, niin lähden kuitenkin nyt BodyBalanceen. Se tekee aina hyvää! Mites teidän sateinen torstai on sujunut? Vai onko se ollut kenties aurinkoinen jossain muualla päin?

5 kommenttia:

  1. Vaasassa aurinkoa: töitä ja spinningiä Euroviisujen henkeen. Pikaista paranemista T:lle ja ihana kuulla, että viihdytte niin hyvin ja päivä päivältä aina vain paremmin uudessa kodissa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä, Euroviisuspinning, kaikkea sä keksitkin! :) Nyt tuntuu kyllä, että flunssa iskee vuorostaan meihin vanhempiin, mutta taistellaan vastaan, ei anneta periksi!

      Poista
  2. Mä olin siis vain asiakkaan roolissa tällä kertaa! Satu & Petra olivat koonneet hauskan spinnin meidän jumppaajien iloksi :). PS. Sateiset terveiset Vaasasta...

    VastaaPoista
  3. Täälläkin sataa.
    Pikaista paranemista! Toivottavasti jaksatte tulla Poriin päin.
    Kivat kuvat jälleen kerran, vaikka pikku T onkin potilaana, hän jaksaa autoilla.
    Minäkin menen nauttimaan balancesta. Se on perjantain luksusta ja hyvää oloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me jaksetaan ja tulossa ollaan. Huomiseen!

      Poista

Ilahdun kommentistasi!