torstai 29. toukokuuta 2014

Synttärikattaus

Tänään sateisena helatorstaina meillä vietettiin 2-vuotisjuhlia. Ihan kaikki kutsutut eivät päässeet mukaan, mutta kiva porukka meitä oli juhlimassa. Nappailin pari kuvaa kattauksesta ruuanlaiton lomassa, sitten valmiista ruuista en näköjään enää ehtinytkään ottaa kuvia. Ihania herkkuja joka tapauksessa syötiin, muun muassa salaattia ja broilerpiirakkaa sekä lohi- ja juustotapaksia.


Meillä ei tällä hetkellä ole verhotankoja missään huoneessa, joten verho pääsi toimittamaan pöytäliinan virkaa. Aika hauskan näköinen! Nurkassa olevaan valaisimeen hankittiin uusi jalka ja sen ilme muuttui aika kivasti kertaheitolla, vai mitäs sanotte?


Kattauksessa oli tietysti ripaus keltaista. Rennolla meiningillä mentiin, eihän me edes omisteta mitään varsinaisia juhla-astioita. Kun arkiset astiat ovat kauniita ja toimivia, ne ilahduttavat kyllä niin tavallisena maanantaiaamuna kuin synttärijuhlissakin. Serveteillä, viinilaseilla, tarjoiluastioilla ja pöytäliinalla saa juhlatunnelmaa tarpeeksi minun makuuni.


Kivi-tuikuista on todellakin moneksi, käytän niitä usein myös osana kattausta.


Oli tosiaan vielä tarkoitus kuvata valmista pöytää sekä omaa asuani... ihan aidosti ihmettelen (ja ihailen) kyllä välillä, miten monet bloggaajat ehtivät moista tehdä samalla kun emännöivät juhlia. Kaipa pitäisi vain kuvata paaaaaljon enemmän, että siitä tulisi itselle vielä luontevampaa.


Lahjoiksi 2-vuotias sai mieluisia juttuja - uuden pyjaman, auto- ja eläinaiheisia kirjoja, isomummun tekemät villasukat sekä uusia osia junaleikkeihin.


Mulla on tosi kaunis pikkusisko, eikö? Valitettavasti itsestäni ei tainnut tulla mitään julkaisukelpoista kuvaa tänään. Toinen siskoni muuten jäi meille koko viikonlopuksi, kivaa! Tiedossa on vapaa leffailta minulle ja miehelleni sekä menemme hotelliin yöksi, minilomalle, aika luksusta. Ensin kuitenkin yksi työpäivä... Onko teillä pitkä viikonloppu vai kutsuvatko työvelvollisuudet?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi!