sunnuntai 23. elokuuta 2015

Onnenhetkiä


Vien pientä poikaani aamulla päiväkotiin. Kaste tuoksuu, ilma on vielä viileä, mutta kaikesta aistii, että tulossa on upea hellepäivä. Lapsi pitää kädestä kiinni tiukasti.

Ajan uutta reittiä läpi maalaismaiseman. Mietin, miten kauniissa maassa saamme elää.


Kokkaan ihan tavallista pekonipastaa. "Tämä on minun lempiruokaa", kuuluvat 3-vuotiaan kiitokset.

Luen iltasatua ja siniset silmät tapittavat minua herkeämättä. Pieni pidättää hengitystään - "Mitä sitten tapahtui?" 

 

Lähden viettämään iltaa Blockfesteille työkavereiden kanssa. Monta lasia kuohuvaa, vedet silmissä nauramista, auringon lämpöä, kiitollisuutta siitä, että olen saanut näin ihania uusia ystäviä työn kautta. Kun tulen yöllä kotiin, on pyykit pesty, keittiö siivottu, kaksi maailman rakkainta poikaa nukkumassa. Kömmin viereen ja mies havahtuu antamaan pusun. "Nuku vaan aamulla niin pitkään kuin haluat." 
 

Tavallisia hetkiä tavallisesta arjesta. Niistä se onni syntyy.

P.S. Miksi iltasadun lukeminen saa minut aina herkistymään..? Ja miksi ylipäätään herkistyn nykyään niin helposti? Myös silloin kun en ole nauttinut edellisenä iltana kuohujuomaa... ;)

3 kommenttia:

  1. Voi miten täydellisiä hetkiä! Aivan upean täydellisen ihania. Oikein eläydyin lukemaan ja pidätin itsekin vähän hengitystä iltasadun kohdalla :)

    VastaaPoista
  2. PS. Jos kuohujuomaa ei olisi mainittu, olisin kyllä veikannut yhtä mahdollistä syytä herkistymisille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista Pirita. En tosiaan tajua, miksi herkistelen näin paljon! Olisikin joku järkevä selitys, mutta ei...! Haha, eilinen biletys ei olisi kyllä sopinut mitenkään päin tuohon sun veikkaukseen, huh.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!