tiistai 18. elokuuta 2015

Terassivalot

Mun oli ihan pakko lähteä mukaan tähän juhlavalovillitykseen ja nyt ihanat uudet valot koristavat meidänkin terassia. Parasta näissä on kaunis valo sekä se, etteivät ne ole liian jouluiset, sopivat siis näin loppukesäänkin loistavasti. Nythän niitä terassin tunnelmanluojia todella tarvitaan kun illat ovat jo hämäriä, mutta vielä tarkenee istuskella ulkona.


Harmittelin turhaan, etten tuonut näitä Granitista Tukholmasta. Nyt nimittäin ostin omani ihan Sokokselta, Prismastakin näitä saa. Valkoinen johto oli myös valikoimassa, mutta päädyin kuitenkin tähän tummaan. Meillä on niin tummat kalusteetkin terassilla, että ajattelin tämän sopivan paremmin kokonaisuuteen.


Hämärässä kuvaaminen se osaa aina olla niin haastavaa! Olen ikuisuuden miettinyt, että haluaisin oppia kuvaamaan paremmin ja nyt olen menossa syyskuussa eräänä viikonloppuna parin päivän mittaiselle valokuvauskurssille. Myöhemmin luvassa on vielä kuvankäsittelyyn pureutuva koulutusviikonloppu. Odotan innolla! Nämä kuvat on muuten napattu miehen ostamalla uudella pokkarilla. Ihan kivoja kuvia silläkin varmasti saa, en vain ole ihan malttanut perehtyä kaikkiin säätöihin.

Tämä viikko on alkanut aika vauhdikkaasti - olen muun muassa oppinut, miten kolmevuotiaan solisluun murtumaa hoidetaan. Pieni potilas on ollut hurjan reipas, mutta viime yö kului kipua itkeskellessä. Niinpä taidan nyt painua ajoissa pehkuihin, parempi yö olisi toiveissa.

Ihania, lämpimiä elokuun iltoja!

8 kommenttia:

  1. Terassivalot on kyllä kivoja, kun kynttilät eivät yleensä pala ihan samalla tavalla kuin sisustuslehtien kuvissa täällä tuulisessa ja usein sateisessakin kotimaassamme.

    Voi kurja teidän pienen ihmisen murtumaa, ne ei kyllä ole kivoja, vaikka onneksi yleensä paranevatkin lapsilla nopeasti. Pikaista toipumista reippaalle pikkumiehelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kynttilät pala ei, ja lisäksi niitä pitää vahtia aika huolella. Nämä valot ovat kiva vaihtoehto!

      Tuo solisluun murtuma taitaa parantua tosi nopeasti ja hienosti pikku herra sitä varoo. Kiitos toivotuksista!

      Poista
  2. Nuo on niin kivat valot, oon haaveillut niitä meillekin sitten joskus kun saadaan edes terassi rakennettua.

    Paranemista pienelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia, näitä on nyt näkynyt _paljon_, mutta en ole ainakaan itse vielä kyllästynyt! Teille on varmasti ihana terassi vielä tulossa. Suosittelen muuten panostamaan komposiittiterassiin, meillä on sellainen ja tosi ihanan helppohoitoinen. Joku vaaleampi väri voisi olla vielä käytännöllisempi kuin tämä tummanharmaa, jossa näkyy aika hyvin siitepöly + kuumenee aurinkonpaisteella helposti. Mutta on tämä tumma kivan näköinen!

      Poista
  3. Kivat valot ja tuo teidän terassi näyttää muutenkin niin mukavalta ja kotoisalta.
    Pakko vielä kehua noita sun daalioita, kertakaikkisen upeat! :)

    Pikaista paranemista pikkupotilaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos helchu! Daaliat on kyllä kukoistaneet tänä kesänä, kasvaneet ihan huikeasti.

      Poista
  4. Kivat valot! Teiän terassi on niin viihtyisän näköinen. :)

    Paranemista pienelle miehelle!

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!