sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Muistoja mummista

Hyvää äitienpäivän iltaa! Olimme reissussa Porin suunnalla, joten pääsimme halaamaan ja onnittelemaan äitejä (eli T:n mummuja). Päivä sujui mukavasti iloisissa ja kiitollisissa merkeissä. Tässä äitienpäivässä oli kuitenkin jotain todella erilaista - mummini ei ollut paikalla.


Mummi sai elää yli 90 vuotta omassa kodissaan ja nukkua pois tyttärensä vierellä. Olemme kaikki onnellisia siitä, miten terveenä mummi sai elää loppuun saakka. Vaikka mummin kuolema on mitä luonnollisin asia, näinhän kaiken juuri kuuluukin mennä, niin ikävä on silti kova. On omituista viettää äitienpäivää ilman mummia, joulua en vielä halua ajatellakaan.

Mummi on ajatuksissa, niissä ihan arkisissa. Sitä ajattelee, että mumminkin voisi kutsua syömään. Tai että tästä esineestä mummi pitäisi. Itse huomasin tuossa eräänä päivänä miettiväni, että mummi ei varmaankaan jaksa kiivetä meillä yläkertaan sitten T:n 2-vuotissynttäreillä. Mieli ei totu hetkessä siihen, että ihminen, joka on ollut elämässä aina tiiviisti mukana, yhtäkkiä puuttuukin.


Mummi oli äärimmäisen ahkera ja taitava käsityöihminen. Hän oli myöskin ihminen, joka ei koskaan heittänyt mitään pois. Käsitöitä ja muita aarteita on siis sadoittain ja tavaroiden läpi käymisessä kova työ. Itsekin olen kerännyt mukaani muistoja mummista - pitsiliinoja, virkattuja peittoja, kristallilaseja. Kaikkea sellaista, joita en varmaankaan ikinä ostaisi kaupasta uutena, mutta jotka muuttuvat silmissäni kauniiksi niiden tunnearvon takia. Kaikkea ei kuitenkaan voi säästää. Muistot eivät onneksi ole tavaroissa vaan yhteisissä eletyissä hetkissä. Niihin voi palata hetkeksi ihan tavallisena aamuna kun valitsee päivän tuoksun mummin virkkaaman kultaisen pitsiliinan päältä.


Minulla on ollut onni elää lapsuus, jossa isovanhemmat ovat olleet tiiviisti mukana, ihan arkisissa jutuissa. Omallakin pienellä pojallani on onneksi kolme mummua ja kaksi pappaa, toivottavasti vielä pitkään. Tänään T:n mennessä nukkumaan muistelimme kulunutta päivää eikä jäänyt epäselväksi, kuinka tärkeitä juttuja nuo isovanhempien luona tapahtuneet asiat pienelle ovatkaan. Mitä tärkeimpiä hetkiä.

Onnea vielä kaikille äideille ja isoäideille!

8 kommenttia:

  1. Hienosti kirjoitat! Juuri näin. Kaikilla meillä on muistoja mielessä ja tavaroissa. Lähetetään ajatuksia mummille ja toivotaan pitkää ikää meille kaikille!

    VastaaPoista
  2. <3 Tiedän miltä sinusta tuntuu. Vaikka sainkin äitienpäivänä halata omaa mummuani, tajusin juuri että minulla on esimerkiksi puhelimessa yhä vaarin puhelinnumero. Ja lompakossa vaarin viimeisenä päivänään minulle kauppareissulle kirjoittama ostoslista: en vaan pysty heittämään sitä pois.

    Vähä vähältä kipu helpottaa, vaikka ikävä jääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tavallaan jännä olo, koska en koe erityisen kipeänä asiana sitä, että mummi kuoli. Toivottavasti en kuulosta kylmältä, mutta se tuntuu niin luonnolliselta ja totta kai on ikävä, mutta niin sen pitikin mennä ja mummi oli jo antanut tälle elämälle kaikkensa. Mutta silti juuri tuollaiset pienet asiat, kuten se, että kyllä mullakin on vielä numerot ylhäällä puhelimessa, syntymäpäivät kalenterissa jne... ne koskettavat.

      Poista
    2. Tuohan on mahtavaa jos osaa suhtautua kuolemaan niin luonnollisena osana elämää, koska sitähän se on. Itsekin olen kiitollinen siitä, että vaari sai elää pitkän, hyvän ja täyden elämän -loppuun saakka kotona. Kuolemakin oli lopulta nopeudessaan lempeä. Silti se tuntuu väärältä, että toinen vietiin pois, vaikka näin sen "kuuluukin" mennä.

      Poista
    3. Ajatella jos saisimme itsekin elää kotona 90:ksi! Se on upea asia. Osanottoni vielä suruusi.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!