torstai 29. tammikuuta 2015

Minäkö kaavoihini kangistunut?

Kukapa oikeasti haluaisi myöntää olevansa kaavoihin kangistunut...? En minäkään! Haluan ajatella (ja ajattelenkin) olevani dynaaminen, monenlaisiin tilanteisiin sopeutuva, ei-rutinoitunut ja jatkuvasti uutta omaksuva. Vaan mietitäänpä hiukan...


- Arkiaamuisin haluan ehdottomasti herätä vähintään puoli tuntia ennen muuta perhettä. Pesen hiukset ja juon aamukahvini kaikessa rauhassa uutisia ja lempiblogeja selaillen. Tämä puolituntinen on todellinen henkireikä - jos se jää väliin, olen pahalla tuulella. Niin ja kahvi, sitä ilman ei aamu lähde käyntiin. Juon ainakin kaksi isoa kupillista. Myös hiustenpesu on ehdoton, muuten koko päivän olo on nuhjuinen.

- Viikonloppuaamuisin puolestaan vaadin, että saan nukkua pitkään toisena aamuna. Muuten koko tulevan viikon balanssi on ihan pielessä.

- Aamulla töihin ajaessa kuuntelen aina YleX:n aamua (ikävä Mattia!) ja kotiin ajaessa taas Voicen iltapäivää. Jotenkin en vaan ikinä tee toisin päin, se ei vain tunnu oikealta. (Perheessämme on ollut viime syksystä asti kaksi autoa, melkoinen arjen pelastus! Voin myöntää, että olen muutaman kuukauden aikana tottunut omaan autoon ihan täysin, rutinoitunut siis siihenkin.)

- Kuuden viikon välein käyn samalla vakkarikampaajalla raidotuttamassa hiukseni. Hiustyylini on ollut sama yli kahdeksan vuotta, pituus saattaa muuttua korkeintaan viisi senttiä suuntaan tai toiseen. Haluan, että hiukseni näyttävät luonnostaan vaaleilta, vaikka eivät tietenkään sitä ole. Niinpä myös erittäin usein tarkistan juurikasvuni sävyn suhteessa värjättyyn osuuteen erilaissa valaistuksissa, kuten työpaikan parkkipaikalla. Vaikka olisin siis tarkistanut sen samassa paikassa ja samassa valaistuksessa juuri edellisenä päivänä. Suurin kohteliaisuus on, jos joku joskus luulee, etten ole värjännyt hiuksiani ollenkaan. Ei varmaan tarvitse sanoa, etten voisi kuvitellakaan mitään villiä väriä kuten punaista - ja nykyään kukaan ei usko, että juuri minä olen kokeillut kaikki mahdolliset hiusvärit joskus nuoruudessa.

- Tasaisin väliajoin repäisen ja leikkautan otsatukan, joka kaikkien mielestä sopii minulle täydellisesti, mutta itse en viihdy ja kasvatan sen pois. Kunnes taas alan harkita sen leikkaamista (juuri nyt elän tuossa harkintavaiheessa, onhan edellinen otsis näppärästi saatu kasvatettua).

- Tarkistan ainakin sata kertaa päivässä peilistä hampaani. Minulla on neuroosi hampaiden väliin jäävistä ruuanmurusista. Jos en ole varma, ettei hampaissani ole mitään suttuja, en oikein pysty puhumaan rennosti. Olen muutenkin vähän hammasfriikki ja haluan käydä puolen vuoden välein suuhygienistillä. En ole kuitenkaan yhtään tyytyväinen hampaideni ulkonäköön.

- Tulen vihaiseksi ja ärsyttäväksi, jos en pääse jumppaan ainakin kaksi kertaa viikossa. Todellinen riippuvuus. 

- Kun mietin jotain asiaa, haistelen ylähuultani. Teen tätä todella usein. Ylähuuli taipuu ihan helposti nenään asti. Voin kertoa, ettei se näytä erityisen viehättävältä tai naiselliselta.

- Minulla on todella paha tapa pitää jotain vihkoa tai muuta tavaraa näppäimistön ja itseni välissä, mikä tekee kirjoittamisesta epäergonomista. Tästä tavasta tuntuu olevan todella hankala päästä eroon.

- En pysty olemaan kahta päivää kauempaa ilman karkkia tai suklaata.

... ja varmasti listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään! Toisaalta uusien tapojen omaksuminen on sekin ihmeen vaikeaa. Esimerkiksi, että osaisi käydä kasvohoidoissa yhtä luontevan säännöllisesti kuin kampaajalla. Tai että kirjojen lukeminen olisi yhtä pakollista kuin jumpissa käyminen. Ei kai tämä nyt vain kerro, että olen itse asiassa jo vähän vanha... APUA!

Kertokaa nyt tekin, mihin kaavoihin olette kangistuneet? En kai ole ainoa?

P.S. Kuva parin vuoden takaa, ajalta jolloin tietenkin harkitsin otsatukan pois kasvatusta.

Translation: Sometimes it's good to take a moment and think about the routines you've built for yourself. Are they making your life better - or just more complicated?

8 kommenttia:

  1. Ihana kuva susta ja pikku-T:stä :)

    Tutulta kuulostaa! Huomioin samoja juttuja omasta arjesta.

    Esimerkiksi meikkaaminen ja hiusten laittaminen edes jotenkuten aamulla on tapa ryhdistäytyä uuteen päivään. Jos nuo rutiinit on suorittanut aamulla riittävän huolellisesti, sujuu loppupäiväkin aika lyhyillä siirtymillä. Toisaalta ihan vapaapäivänäkin siisti peilikuva saa "heräämään", joten yleensä kyllä meikkaan ja laitan hiukset, vaikka valuisin koko päivän kotona.

    Muutama vuosi sitten muistan naureskelleeni eräiden vanhempien rouvien keskustelulle siitä, kuinka he eivät lähde kotoa ilman, että kotityöt on tehty (tiskipöytä siisti, peti pedattu jne.). Nyt huomaan itse pitäväni tärkeänä mm. pedin petaamista joka aamu! Puhumattakaan, jos lähden yöksi pois kotoa, pitää kodin olla tip-top-siisti lähtiessä, jotta sinne on sitten mukava palata reissusta :D. Se siitä rentoudesta!

    Ja näitähän riittää.... ;)

    Mukavan rutinoitunutta viikonloppua sinne päin! Itse suorastaan odotan, että pääsen siivoamaan lauantaina - tosin täytyy myöntää, ettei se oli mikään rutiini, joka toistuisi tiettynä viikonpäivänä ;).

    t. Vaasan sisko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on totta, että kun on perushuoliteltu, niin voi lähteä lyhyelläkin varoitusajalla liikenteeseen. Mä en silti yleensä jaksa viikonloppuisin tehdä itselleni oikein mitään, jos olen vain kotosalla. Vähän laiskaa, mutta arkisin kun saa (joutuu) aina föönata tukan ja meikata, niin siihenkin kyllästyy.

      Mulla on muuten vähentynyt tuo tarve jättää siisti koti taakse kun lähden pois kotoa. Joskus olin paljon tarkempi siitä... Myös kahdessa kerroksessa asuminen varmasti vaikuttaa, kun alakertaan ei se petaamaton sänky näy. ;)

      Mun pitäis kans siivota huomenna, mut en nyt ehkä kauheasti sitä odota.

      Poista
  2. Hei, onkohan toi huulijuttu(kin) joku suvussa periytyvä. Nauratti nimittäin hieman, kun luin tätä tekstiä ja mietiskelin omia rutiineja ja tuossa ylähuulinenään-kohdassa havahduin, että missäs se ylähuuli on. No siellä nenän alla, että voin nuuhkutella. Mulle nauretaan tätä asiaa tosi usein. Teen sen niin automaattisesti, etten huomaa tekeväni sitä ollenkaan :D

    Ps. Mulle on jäänyt jostain syystä mieleen, kun sulla oli joskus lyhyet punaiset hiukset. Oliskohan niissä ollut jotain violettiinkin vivahtavaa jopa..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mulla tosiaankin oli lyhyet, jopa hieman violettiin taittavat hiukset joskus, apua, ne ei kyllä sopineet mulle ollenkaan.

      En oo koskaan huomannut sun tekevän tuota huulijuttua, mutta teidän Samin kyllä! ;)

      Poista
    2. Totta muuten, että Sami tekee sitä kans. Varsinkin, kun hän oikein keskittyy.. :D

      Poista
    3. Jep :) Terkut vaan veljelle, täällä hänestä juorutaan sisustusblogissa ;)

      Poista
  3. Heh, joo, kyllä mä näistä sua tunnistan ;)

    Kyllä mullakin omat kaavani on.. Jumpalle tai muuten liikkumaan on säännöllisesti päästävä ja aamupuuro on vaan paras aamupala. Tietysti tämä vuorotyö estää sen, ettei arkeen tai viikonloppuunkaan sovi mitkään tietyt rutiinit.. Mutta myös vaatekaapin vilkaisulla tai vanhoja kuvia katsellessa huomaa, että tyyli säilyy ennallaan ja ulkonäkö myös ;)

    Terkkuja Turusta!

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!