lauantai 10. tammikuuta 2015

Muuto Visu

Harmaat Muuto Visu -tuolit saapuivat vihdoin ja viimein, hain ne torstaina Sisustus ID:stä. Ensireaktio tuolien kuoriuduttua valtavista laatikoistaan oli hämmennys. Tuoli on muodoltaan todella leikkisä! Vaikka olin nähnyt sen sadoissa kuvissa, niin omassa kodissa muoto kuitenkin yllätti. Niin yksinkertainen, mutta kuitenkin jotenkin kovin omaleimainen ja erilainen. Lyhyt selkänoja sen kai tekee, ja tuo istuinosan leveys?


Noin viisitoista minuuttia myöhemmin olin ihan rakastunut. En kai turhaan ole haaveillut tästä tuolista viimeiset kaksi vuotta. Sävy on tosi nappi, harmaa yhdistää kivasti olohuonetilan keittiöön, jossa meillä on harmaita sävyjä. Lisäksi se tuo tammilattian sävyä esiin paremmin kuin valkoiset tuolit. Parhaiten eron tuntee kuitenkin ihan perstuntumalla, tuoli on todella ergonominen. Istuin on hieman vanhoja tuoleja korkeammalla, mikä tekee ainakin minulle pöydän ääressä syömisestä ja lukemisesta paljon mukavampaa.
 

Mies halusi säilyttää nuo laatikot, meinaa kai rakentaa niistä jonkun ison majan pikku-T:lle... Kiva sisustuselementti?


Visu-tuolin istuinosa on puuta ja jalat metallia. Puinen istuinosa olikin meillä ehdoton kriteeri, muovituoleja ei missään nimessä haluttu. Tässä tuolissa puun syyt kuultavat kivasti maalipinnan läpi. Matala selkänoja ei tule kovin paljon pöytäpinnan yläpuolelle. Tämä tyyli on tainnut olla muodikasta viime aikoina, korkeita selkänojia näkee harvoin. Tykkään kyllä tästä matalasta profiilista, se keventää yleisvaikutelmaa. 


Selvää on, että Visut jäävät meille ja tilaan niitä vielä neljä kappaletta lisää. Nyt mietin, tilaisinko nuo loput neljä samassa harmaassa värissä vai yhdistäisinkö kenties mustaa sekaan? Vai ottaisinko osan tuoleista erilaisella jalustalla? Tätä tuoliahan on saatavilla niin näiden putkijalkojen lisäksi myös metallisilla "kelkkajaloilla" sekä puujaloilla. Itse tykkään metallijalkojen keveydestä. Miten sinä tekisit?
 
Translation: My Muuto Visu chairs are finally here. The grey colour is pretty perfect and the humouristic shape just what I wanted. The best part is how comfortable they are compared to our old chairs. Now I just need to decide whether to have the rest four chairs in the same colour or to mix a little...

10 kommenttia:

  1. Oikein ihanat! Jotenkin tuntuu, että etenkin näissä blogeissa pyörii ne muutamat samat tuolit,jotka toki on munkin mielestä kauniita, mutta olisivatko ainakin näin suurena blogien lukija kärsineet pienen inflaation....Tämä tuoli on mielestäni poikkeus siinä virrassa! :) ja minä ehkä kokeilisin puisia...tiedä sitten, miten sopivat lattian kanssa yhteen. Toisaalta, pitääkö sitten sopiakaan. Hieno valinta joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M. Olet ihan oikeassa, että blogeissa pyörivät samat tuolit, jännä miten niihin tavallaan "kyllästyy" lukija, vaikka toki ovat kauniita ja hienoja tuoleja. Olen huomannut, että "muovisekoite-istuimet" ovat olleet pinnalla blogeissa viime aikoina, esim. Hayn tuolit, mutta me tosiaan haluttiin puuta olevat tuolit. Luulen, että päädyn kuitenkin hankkimaan kuusi harmaata, vaikka puiset on tietysti aina kauniit.

      Poista
  2. Tosi ihanat! Mä ostaisin loput neljä tuolia samassa harmaassa värissä, mutta kaksi niistä voisi olla niillä kelkkajaloilla ja kaksi noita samoja kun olet nyt hommannut. Voisi olla aika kiva yhdistelmä. Värimaailma olisi harmoninen, mutta jaloissa olisi joku pieni juju.

    VastaaPoista
  3. Visu -tuolit ovat suloiset! Niissä on jotain viehättävää lapsenomaista. Mun silmiin samanlaiset tuolit sopisivat parhaiten. Teillä on avaraa tilaa, jossa on paljon erilaisia toimintoja ja sen vuoksi paljon tapahtumaakin. Yhtenäiset tuolit rauhoittavat sopivasti tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, tosiaan Visu-tuoleissa on jotain lapsekasta ja hassua, vaikka ovat niin pelkistetyt ja modernit! Olet varmasti oikeassa noista saman värisistä tuoleista. Itse olen päätymässä siihen, että kaikki kuusi ovat harmaita, niin hienot kuin mustat tuolit ovatkin.

      Poista
  4. I love love love Your blog! I have gotten so much inspiration, thank You !!!! :)

    VastaaPoista
  5. Mielestäni kaksi mustaa tuolia neljän harmaan joukossa näyttäisi kivalta! :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!