maanantai 19. tammikuuta 2015

Päivä Turussa - Koodia ja paloautoja

Pikkusiskoni asuu Turussa, mutta silti siellä tulee käytyä ihan liian harvoin. Teimme päiväretken Turkuun lauantaina ja oli kyllä tosi mukavaa! Päätin, että kesällä kyllä vietetään enemmänkin aikaa Turun suunnalla, olisikohan nyt Muumimaailmankin vuoro...?

Meillä oli Turussa ohjelmassa palolaitoksella vierailu, päästiin sinne ihan privaatisti tutustumaan siskoni poikaystävän kautta. Arvatkaas vaan, kuinka siistiä! Pieni palomiehen alku oli aivan täpinöissään. 


Paloasema on rakennuksena todella hieno, sieltä löytyi upeita yksityiskohtia. Ihailen ja kunnioitan kyllä palomiesten ja ensihoitajien osaamista aivan älyttömän paljon.


Turussa ei ehditty shoppailemaan, mutta Sisustuksen Koodissa halusin käydä, koska edellisestä kerrasta oli vierähtänyt jo monta vuotta. Koodin omistajan Anne Melenderin blogi Muoti mielessä on yksi ehdottomista suosikkiblogeistani ja Koodin tyyli onkin hänen blogistaan tuttu. 

Koodissa kuvasin kännykälläni, joten kuvien laatu ei ole paras mahdollinen, eiköhän näistä kuitenkin saa ihan hyvin selvää.


Bongasin tietysti "meidän tuoleja" eli Muuto Visuja. On ne vaan niin hienoja!


Valkoinen Hay Hee -lepotuoli sopisi meidän terassille. Talveksihan sen voisi aina siirtää sisätiloihin.


Siskoni testailee Hayn tuolien istumismukavuutta. Tosi hieno yhdistelmä tuon Artekin pöydän kanssa Todettiin yhdessä, että tuolit ovat varsin painavat! Tykkään muuten hurjasti myös noista Artekin tuoleista, joissa istuinosa on kokonaan maalattu.


Valkoiset sohvat ovat aina niin kauniita, mutta en silti jostain syystä haluaisi sellaista omaan kotiin.


Tähän hassuun munakuppimaiseen nojatuoliin hullaannuin ihan täysin! Unohdin nyt kyllä ihan täysin valmistajan nimen... Tämä tuoli varmasti jakaa mielipiteitä, enkä edes tiedä, mikä siinä niin vetosi. Se vain jotenkin näytti niin siltä, että sopisi juuri meille, samaa sanoi siskoni. Monesti kuvissa saattaa ihailla jotain tuotetta ja miettiä sitä omaan kotiin, mutta ihan oikeasti vain livenä voi mielestäni kokea, onko huonekalu se oikea vai ei.



Koodissa oli muuten kauniin sävyinen lattia!



Mitään hankintoja en Koodista tehnyt, kunhan katselin ja haaveilin. Ja olin tyytyväinen tuolivalintaani. Tilasin ne Visut nyt harmaana kaikki, mutta kaksi kelkkajaloilla. En malta odottaa, että saapuvat...!

Turku-päivä oli oikein onnistunut ja tuli taas muistutettua itseään, miten virkistävää on vaihtaa maisemaa (vaikka me teemme sitä kyllä hyvin usein). Viikonloppukin tuntuu vähän pidemmältä kun retkeilee hiukan. 

Translation: We made a day trip to Turku and had a wonderful chance to visit the old and charmant Fire Station. My son was absolutely thrilled! I also got the chance to stop by at the Sisustuksen Koodi. They sell many of my favourite decor brands so I got a lot of stuff to fill my dream list with. It's always a good idea to change the city for a day - it can actually make the weekend feel like a little vacation.

2 kommenttia:

  1. Vaikka meiltä ei ole kuin kaksi korttelia Koodiin, en oo käyny siellä varmaan puoleen vuoteen. Liikun ihan hävettävän vähän keskustassa nykyään, vaikka melkein torilla asutaankin, niin jäänyt haaveilukäynnit vähemmälle. Taidankin ryhdistäytyä lähitulevaisuudessa :) ja serkkutyttöäkin pitäis nähdä, kun ihan vierekkäin asutaan. Oh dear, pakko ryhdistäytyä!! Pikkupalomies on ihanan iloisena! Kuten aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo ei sitä joka paikkaan ehdi/jaksa lähteä, vaikka kuinka lähellä olisivat. Mä kyllä varmaan piipahtelisin vähän väliä jossain putiikeissa, jos niitä lähellä olisi... Nykyään kun asutaan täällä "maalla", niin lähikauppana on vain ruokakauppoja. ;) Ehkä parempikin niin.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!