sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Haaste: Sisustustyönjako

Sain Tunne tilat -blogista haasteen kertoa meidän perheen sisustustyönjaosta. Hyvä ja varsin ajankohtainenkin aihe, tässä uuden kodin myötä kun erilaisia hankintoja on pitänyt tehdä. Siispä tartun haasteeseen mielelläni!


1) Osallistuuko puolisosi sisustuksen suunnitteluun?

Kyllä osallistuu. Miehelläni on usein hyviä ideoita ja monet kotimme onnistuneimmista sävyvalinnoista ovat hänen käsialaansa. Minä olen kuitenkin ehdottomasti meillä sisustuksesta vastaava, joka lopulta hankinnat toteuttaa. Molemmilla on kuitenkin vahvat näkemykset, enkä voisi tehdä mitään isompia hankintoja ilman miehen kanssa keskustelua.

Miehelläni on kärsivällisyyttä miettiä ratkaisuja rauhassa, minä olen hätäisempi. Itse asiassa tässä miettiessäni huomaan, että kaikki sellaiset sinne päin -väliaikaisratkaisut ovat minun käsialaani, auts. Mies voi elää vaikka ilman sohvaa kunnes se oikea löytyy. Hän arvostaa mukavuutta, kestävää designia, käsityötä ja luonnonmateriaaleja ja esimerkiksi torppasi kaikki ruokapöydän tuoliehdokkaat, jotka sisälsivät muovia.

2) Jos vastasit ei: Toivoisitko puolisosi osallistuvan enemmän kodin sisustukseen? Ja jos toivot, miten haluaisit hänen osallistuvan?

Vaikka vastasin kyllä, niin toivoisin silti hänen osallistuvan aktiivisemmin hankintojen tekemiseen. Miehelläni on kyllä ideoita ja näkemystä, mutta hän on sisustuksen saralla auttamattoman saamaton. Käytännön toteutus ja hankinnat jäävät aina minun harteilleni (vaikka toki maksupuoli hoidetaankin useimmiten ihan yhdessä). Jos kerran haluaa sanoa mielipiteensä ja vaikuttaa hankintoihin, niin silloin voisi osallistua myös käytännön toteutukseen. ;) Niin, ja melkoisen kauan kestää usein, että mies saa toteutettua esimerkiksi lupaamansa kiinnitykset seinään.

Muutostamme lähtien mies on puhunut yläkerran aulan tapetoinnista ja mielestäni idea on loistava. Olen hänelle ehdottanut, että kävisi hakemassa mieleisiä tapettimalleja, mutta eipä ole näkynyt... Melko varmasti mitään tapettia ei seinään ilmesty ennen kuin itse otan asian hoitaakseni.


3) Eroaako makunne toisistaan?

Pääsääntöisesti meillä on tosi samanlainen maku, mikä tietysti helpottaa sisustamista paljon. Mielestäni meillä on "molempien näköinen koti". Mies aina välillä toivoo, että käyttäisimme enemmän värejä sisustuksessa, mutta minä viihdyn mustassa, valkoisessa, harmaassa ja beigessä erinomaisesti. Todellisuudessa meillä on kuitenkin aina värejä kotona pojan lelujen myötä. Ja kyllä mieskin pitää näistä sävyistä, mitkä meillä nyt ovat. Edellinen koti oli mieheni mielestä liian haaleanvaalea ja väritön, sitä se kyllä oli minustakin.
 
4) Riitelettekö sisustusratkaisuista?

Kieltämättä joskus on tullut erimielisyyttä tuosta saamattomuudesta. Itse olen niin toiminnan nainen, etten aina voi käsittää, etteivät luvatut asiat tapahdu. Mies ei taas ymmärrä, miksi hötkyilen. Myöskin se joskus on kiristänyt hermoja, kun herralla on niin tarkka maku, ettei mikään meinaa kelvata. Minä ehdotan esimerkiksi tuolimallia toisensa perään, mutta kaikki tyrmätään. Minä olen meistä ehdottomasti "helpompi", tykkään tosi monenlaisista tyyleistä ja muotoilusta. 

Olen huomannut, että minun on myös helpompi hahmottaa jokin asia tilassa, vaikka en näkisi sitä. Joskus mieheni on torpannut jonkun hankinnan, jonka olen mielessäni nähnyt sopivan meille täydellisesti. Niinpä olen vain tilannut kyseisen jutun "kotisovitukseen" ja niinpä mieskin on myöntänyt, että se tosiaan on hieno. :)


5) Teettekö kotiin tulevat hankinnat yhdessä, vai erikseen?

Minä toteutan hankinnat käytännössä, mutta maksamme ne pääsääntöisesti yhdessä. Muutamia pitkään haaveilemiani design-tuotteita olen kyllä hankkinut ihan itseksenikin. Kokonaisuudessaan minä maksan enemmän sisustuksesta, mutta mieheni puolestaan esimerkiksi autoihin liittyvistä asioista.
 
6) Kuinka paljon kompromisseja teette yhteisen kodin sisustuksen eteen? Ja kumpi joustaa enemmän?

Kyllä se mieheni on, joka joustaa enemmän. Se on mielestäni ihan oikeus ja kohtuus ottaen huomioon tuon edellä mainitun saamattomuus-aspektin. Ja sen, että mulla on yksinkertaisesti niin loistava maku. ;)

Uuteen kotiin muuttaessa kävimme hieman keskustelua siitä, tuleeko kolmannesta makuuhuoneestamme vierashuone vai sähkörumpuhuone. Ensimmäinen voitti, mutta toivon kyllä, että joskus meillä olisi tilaa niille rummuillekin.


7) Miltä puolisosi koti näytti silloin, kun ensimmäistä kertaa vierailit siellä? Tuliko välittömästi olo, että tämä on tässä, vai mietitkö hiovasi puolison maun paremmaksi/ toisenlaiseksi?

Mehän ollaan jo niin vanha pari, että olemme tutustuneet lukioikäisinä. Niinpä mieheni asui vielä kotona kun olen ensimmäistä kertaa hänen luonaan käynyt. Muistan, että pidin hänen huonettaan kivana, siellä oli mm. sohva ja telkkari, joita itselläni ei ollut. Myöhemmin aika monet miehen huoneen kalusteista muuttivat meidän yhteiseen kotiin. En kyllä ikinä muista ajatelleeni, että haluaisin hioa mieheni makua toisenlaiseksi.

No niin, siinäpä ne kysymykset olivatkin! Postauksen kuvitukseen keräsin asioita, joista mies pitää meillä kotona erityisesti. Minimi-jakkara taitaa olla suurin suosikki.

Haastan mukaan sisustustyönjaosta kertomaan naiset seuraavien ihanien blogien takana:


Tässä vielä kysymykset kertauksena.

1) Osallistuuko puolisosi sisustuksen suunnitteluun?
2) Jos vastasit ei: Toivoisitko puolisosi osallistuvan enemmän kodin sisustukseen? Ja jos toivot, miten haluaisit hänen osallistuvan?
3) Eroaako makunne toisistaan?
4) Riitelettekö sisustusratkaisuista?
5) Teettekö kotiin tulevat hankinnat yhdessä, vai erikseen?
6) Kuinka paljon kompromisseja teette yhteisen kodin sisustuksen eteen? Ja kumpi joustaa enemmän?
7) Miltä puolisosi koti näytti silloin, kun ensimmäistä kertaa vierailit siellä? Tuliko välittömästi olo, että tämä on tässä, vai mietitkö hiovasi puolison maun paremmaksi/ toisenlaiseksi?

Translation: Interior design is a true passion for me but I'm glad my husband is a lot into it too. We share the same taste, at least almost.

6 kommenttia:

  1. Kiitos, nämä ovatkin kiinnostavia kysymyksiä ;)

    VastaaPoista
  2. Kiva haaste, täytyykin ottaa työnalle :)

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoisia vastauksia täälläkin. Kiva, kun osallistuit! Ihana blogi sinullakin. Terveisin, Heidi

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!