perjantai 20. helmikuuta 2015

Mutsin shoppailupäivä

Vietän parhaillaan kahden päivän minilomaa, siis pidennettyä viikonloppua. Kuinkas sattuikaan, vanhempani kysyivät, saavatko pikku-T:n mummilaan hoitoon juuri samaan aikaan. Noh, kyllähän se vain sopii (olin salaa sitä toivonutkin). 


Minulla nimittäin oli herännyt valtava halu päästä tekemään sitä, mitä tein aina ennen äitiyttä säännöllisesti etenkin muodin sesonkien vaihtuessa: huuhailla yksin päämäärättömästi kaupungilla, käydä kahvilla, sovitella vaatteita, aistia muodin tuulia, tehdä ehkä muutamia hyviä löytöjä. Arkipäiväthän ovat tähän parhaita, koska putiikeissa on rauhallista. Hei nyt huijasin, otan takaisin, tätähän tein myös äitinä, siis äitiyslomalla vauvan kanssa! Nyt työssäkäyvänä äitinä se on jäänyt vähiin.


No, tuumasta toimeen. Nukuin eilen pitkään, join rauhassa aamukahvini ja tähtäsin cityyn. Sää oli mitä ankein, vettä tihkusi taivaalta ja kura roiskui kaduilla. Mutta päiväni oli mahtava. Kiersin rauhassa monia muoti- ja sisustusliikkeitä, kävin kahvilassa ja kuljin ilman aikataulua, kelloa, omassa seurassani. En lopulta ostanut kauhean paljon mitään, mutta ideoita sain ja nautin. Illalla vielä syötiin miehen kanssa kahdestaan ja kävin jumpassa. Ihana päivä kerrassaan.

Mitäs sitten ostin? No mielestäni aika kivoja juttuja.

Stockmannin uudelta Mac-pisteeltä huulikiillon, poskipunan ja elämäni ensimmäisen huultenrajauskynän. Vaikuttavat laadukkailta.


Pyöreät tabletit näyttävät raikkailta kattauksessa, joten ostin niitä 6 kpl Pentikistä. Samaisesta paikasta hankin myös raikkaan harmaasävyisen koristetyynyn. Sokokselta ostoskassiini mukaan pääsi metallinen kynttiläteline, jossa on samaa muotoa kuin sohvapöydässämme. 


Sokokselta ostin myös kauniin, mustan Espritin puseron, jossa yksityiskohtana on kivoja pikku niittejä. Tämän tyylisiä paitoja tykkään käyttää töissä neuleiden kanssa, ovat astetta siistimpiä kuin trikoopaidat.



Saman tyylinen, mutta valkoinen pusero löytyi H&M:ltä. Sen selkäpuolella on kullansävyinen vetoketju, mikä nyt tietysti ihastutti, kun kulta tuntuu juuri nyt niin kauniilta ja ajankohtaiselta.



Tietenkin lisäksi muutamia haaveita jäi kytemään. Haluan harkita vaateostoksiakin tarkkaan ja hioa tyyliäni enemmän siihen suuntaan, että mahdollisimman monet vaatteet olisivat yhdisteltävissä keskenään helposti. Ostaa vain sellaisia yksilöitä, jotka sykähdyttävät. Jep, siinäpä haastetta kerrakseen! Etenkin kun tuntuu, että joskus tietyltä merkiltä löytyy ihan huippulaatuisia vaatteita ja toisella kerralla saakin karvaasti pettyä laatuun.


No mutta nyt täytyy rientää, ohjelmassa on kasvohoito ja sen jälkeen auton nokka kohti Poria. Viikonlopun vietto jatkuu siellä mummin, papan ja pikku-T:n kanssa, ei siis ollenkaan hullumpi miniloman loppuhuipennus. 

Ihanaa viikonloppua teillekin - ja ennen kaikkea lomaa, jos nyt sellaista aloittelette!

15 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi kivalta ja hyviä ostoksia! Olisipa mukava lähteä ostoksille sinä makutuomarina! t. Maiju

    VastaaPoista
  2. Ihanat ostokset !!!! :)

    VastaaPoista
  3. Hei!

    Mistä ja mikä on tuo olohuoneen mattosi? Näyttää kivalta, niinkuin kotisikin.

    -kirsi-

    VastaaPoista
  4. Piristäviä tuollaiset päivät, ja ihania pieniä löytöjä! Itsekin pääsen ensiviikolla pariksi päivää Helsinkiin joten tiedossa myös omaa aikaa :)

    VastaaPoista
  5. Kuulostipa kivalla päivälle ja ihania löytöjä :) Ja teillä on muuten tosi kaunis koti!

    VastaaPoista
  6. Hei Suvi! Ihailen olohuoneen mattoanne. Voisiko siitä saada lisätietoa?

    VastaaPoista
  7. No niin, hieman tarkkasilmäisempänä olisin löytänyt vastauksen aiemmasta viestistä. Ei muuta kuin Askoon siis. Entisenä porilaisena seuraan blogiasi suurella mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eliisa. Itsekin tosiaan olen entinen porilainen. :) Matto on kyllä kiva, nämä on aika usein tarjouksessakin.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!