keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Olohuoneessa nyt (ja ennen)

Joka aamu kun hipsin alakertaan ja näen uuden sohvamme, olen todella iloinen. Piiitkään tätä sohvahankintaa tuli mietittyä ja monien tuttujeni mielestä täysin ehjän ja vielä siistin sohvan uusiminen oli älytön idea. Itse kuitenkin koin, että juuri nyt tässä elämäntilanteessa vietämme niin paljon aikaa kotona, että kodin suurimpaan ja näkyvimpään huonekaluun kannatti panostaa, vaikka kieltämättä sohva joutuukin lapsiperheessä kovalle kulutukselle.  

Nyt tuoreena kotimaisen Adean sohvan omistajana voin sanoa, että olen kyllä hyvin tyytyväinen! Myös siihen, ettei sohvaa hankittu heti uuteen kotiin muuton yhteydessä vaan mietin rauhassa asiaa reilun vuoden. Sinä aikana ajatus mallista ja väristä - ja etenkin oikeasta koosta - jalostui. Vielä vuosi sitten olisin todennäköisesti valinnut liian pienen sohvan (ja mieheni liian suuren ;)).


Tämä ei varmasti ole juuri nyt mikään trendikkäin sohvamalli - ovathan nyt hieman fiftarihenkiset ja selkeästi sirommat sohvat tekemässä näyttävää paluuta. Itse toivotan sirot kaunottaret avosylin tervetulleiksi sisustustrendien joukkoon samalla kun halusin meille kotiin ihan ehdottomasti tämän pelkistetyn, suoralinjaisen ja modernin Camp-mallin, olkoonkin hieman möhkälemäinen.


Uuden sohvamme pariksi on saapunut myös uusi matto. Halusin ison maton, koska mielestäni näyttää kivalta kun sohva on kokonaan maton päällä. 2x3 metrin kokoinen matto sopiikin tilaan hyvin. Koska juuri panostimme sohvaan reilummin ja mielessä pyörii myös pari muuta sisustushaavetta, niin mattoon ei tällä kertaa haluttu sijoittaa kovin suurta rahasummaa. 


Tämä Ikean uutuusmatto Hodde saapui uuteen kotiinsa sopuisaan 99 euron hintaan ja siitä tuli ihan mainio kesämatto. Kesäinen siksi, että väri on aika tumma ja veikkaan, että tulen vielä kaipaamaan talven pimeimpinä aikoina vaaleampaa mattoa. Katsotaan sitä sitten... Mieheni tykkäsi tästä kovasti, kuulemma juuri sen sävyinen kuin hän halusikin. Ja olen itsekin sitä mieltä, ettei tämä ole ollenkaan hassumpi, kauniin värinen ja kivan tuntuinen jalan alla, vaikka onkin ohut keinokuitumatto.

Loppuun vielä muisto vanhasta sohvasta, jonka sain myytyä tori.fi:ssä helposti uuteen kotiin. Ihan hyvin se palveli meitä kolmessa eri kodissa yhteensä viisi vuotta, mutta enpä usko, että tulee ikävä. Tuo valkoinen mattohan on meillä nykyään ruokapöydän alla.



Näissä kuvissa näkyy melko hyvin, miten paljon paremman kokoinen tämä noin 50 cm leveämpi sohva on. Yritän tässä loman aikana vielä ottaa parempia kuvia olkkarista. Jos vaikka saisi tuon pianon vierellä nojailevan taulun viimeisteltyä ja seinälle jossain kohtaa (en lupaa mitään).

P.S. Kesälomaa on nyt viikko takana ja rytmi on ainakin kiepsahtanut jo ihan loman puolelle. Tänään nukuttiin 3-veen kanssa puoli kymmeneen aamulla ja viikonpäivissä olen iloisesti sekaisin. Juuri niin kuin kuuluukin.

8 kommenttia:

  1. Sohva on kaunis, ja uusi matto on myös kiva. :)

    Olitte tänään Idiksen HopLopissa? Mun piti tulla sanomaan moi ja nyt vähän harmittaa, etten tehnyt sitä, koska en nähnyt teitä sitten enää. Taisin vähän häkeltyä, kun melkein törmättiin vessassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oltiin!! Meidän T oli aika villillä tuulella siellä, huh mikä paikka! Olisi ollut kyllä tosi kiva nähdä.

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Huonekalujen - ja mattojen - oikealla koolla on kyllä tosi iso merkitys tilan kokonaisilmeeseen, ja usein se on tosiaan helpompi hahmottaa rauhassa katsomalla ja miettimällä kuin vaikka paperilla.

    VastaaPoista
  3. Kaunis on! Kuvan perusteella se on kuin tehty tuohon tilaan, juuri sopivan mallinen ja kokoinen.

    Mikähän siinä muuten on, että minä en ole koskaan osannut laittaa mattoa sohvan alle, vaan mallaan sen aina sohvan eteen niin, että lattiaa jää näkyviin 20-30 cm. Kaavoihin kangistunut! :D (Nyt meillä on divaanisohva, ja divaaniosan alle matto toki menee.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!

      Tuo taitaa jakaa vähän mielipiteitä, onko matto sohvan alla vai jääkö maton ja sohvan väliin tilaa. Itse olen ehdottomasti ensimmäisen kannalla, mutta tiedän, etteivät kaikki ole samaa mieltä. ;)

      Poista
  4. On kyllä kaunis sohva. Ja mattokin on kiva. Onko muuten nuo päälliset kokonaan pestävät?

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!