sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Sunnuntai

Meillä on ollut viime aikoina paljon reissuja ja menoja viikonloppuisin, mutta tänä viikonloppuna ollaan oltu vain kotona. Ja kylläpä on tehnyt hyvää! Järjetön määrä hyvää ruokaa, siivoilua, paljon ulkoilua, joogaa, yhdet pikkupojan synttärit - niistä on viikonloppu tehty.

Tänään on ollut erityisen kiva päivä, sillä sain nukkua aamulla pitkään. 12 tunnin yöunet menevät ihan kevyesti ja ah, miten niistä nautin. Vaikka siis nukun kyllä viikollakin ihan hyviä 7-9 tunnin yöunia, niin silti pystyn tosiaan vetämään viikonloppuna kunnon maratonunia ja vielä vaikka päikkärit päälle. 


Aamulla kuvailin vähän uutta järjestysyritelmää olohuoneessa. Perheen pojat kun ehdottivat tällaista kokeilua eli Hee-tuolia ikkunan alle. Tuolihan on niin törkeän hieno, että hyvin se tuohonkin sopi. Tarjoiluvaunulle puolestaan keksin uuden paikan makuuhuoneesta.


Muuten hyvä, mutta musta metalli ei ehkä ole yöpöytänä se paras mahdollinen. Ihan käsittämätön määrä pölyä pinnassa yhden yön jälkeen! Läheskään samaa pölyn määrää en ole havainnut olkkarissa. Niinhän siinä kävi, että tarjoiluvaunu palasi omalle paikalleen - ja tuoli myös. ;)

Pikku-T:n päikkäreiden aikaan lähdin käymään kaupungilla ihan itsekseni. Välillä se on parasta terapiaa, kulkea pitkin kaupungin katuja. Tänään oli vieläpä täydellinen sää. Piipahdin Blogikirppis-tapahtumassa Galleria Bertelissä ja myös Hullareilla. Mutta apua sentään mikä tungos siellä olikaan! Tuollaiset isot kampanjat ja markkinahumupäivät eivät kyllä (enää) ole ollenkaan mun juttu, alkaa ahdistaa ja pahasti. Balmuirin tuoksukynttilät kiinnostivat, mutta en onnistunut niitä sieltä tungoksesta edes löytämään.


Illemmalla suuntasimme vielä pikku lenkille järven rantaan koko perhe. Järvi on ollut tällä viikolla aamuisin erityisen kuvauksellinen kun ilmassa on ollut pakkasta ja vesi höyrynnyt upeasti auringossa. En ole malttanut kuitenkaan pysähtyä kuvaamaan, jostain syystä kun aamuisin tahtoo aina olla hiukan kiire...


Ihan uskomattoman kaunis ollut tämä lokakuun alku ja tosi upeita säitä luvataan ensi viikoksi kun ainakin täällä päin on koululaisten syysloma. Ihanaa lomaa kaikille, jotka siitä saatte nauttia! Meillä on ihan tavallinen arkiviikko edessä. 


Ensi viikolla on kyllä edessä kaikenlaista kivaa. Hevisauruksen konsertti on tiistaina ja voi että, miten sitä odotetaan. Keskiviikkona mulla on kampaaja ja sitä olen kyllä odottanut tällä kertaa varsin hartaasti. Kamalan reuhkan on joku laittanut tähän mun hiusteni tilalle... Lauantaina pääsemme vielä miehen kanssa juhlimaan ja pikku-T menee mummilaan hoitoon. Vielä, jos jossain välissä ehdin jumppaan, niin olen tosi tyytyväinen.

Millainen sunnuntai teillä oli?

2 kommenttia:

  1. Kiva kun piipahdit. Oisit moikannut vai oliko just pahin ryysis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut ihan sen pahimman ryysiksen aikaan, mutta teillä myyjillä tuntui kyllä olevan koko ajan kädet täynnä. :)

      Poista

Ilahdun kommentistasi!