keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Ripaus luksusta lomaan: Buddha-Bar Hotel Budapest

Budapestin reissullamme päätimme panostaa hieman enemmän hotelliin. Pienen lapsen kanssa liikkuessa ei voi kovin luksushenkisiin paikkoihin useinkaan mennä, joten aikuisten matkalla haluttiin ottaa tästä puolesta ilo irti. Koska Budapest on melko edullinen kaupunki, niin meillä oli mahdollisuus majoittua tällaisessa tasokkaammassa hotellissa. Ja se oli ihanaa!

Hotellivalintamme oli siis Buddha-Bar Hotel, joka sijaitsi aivan keskustassa, Vaci Utca -kävelykadun tuntumassa lähes Tonavan rannalla. Sijainti oli erinomainen, mikä on tietysti aika tärkeää lyhyellä kaupunkilomalla kun ylimääräistä aikaa ei tarvitse käyttää siirtymiin. Hotellista sain vinkin siskoni ystävältä ja lähetinkin hänelle jo isot kiitokset, niin tyytyväisiä kaikin puolin olimme.


Huoneessamme oli jo ensinnäkin huumaavan ihana tuoksu. Mieletön äänentoistojärjestelmä, aasialaiset lounge-rytmit toivottivat meidät tervetulleiksi. Tunnelmallinen valaistus. Ihana huonepalvelu ja minibar herkkuineen. 


Sisustus oli upea. Kaikkea muuta kuin omaa tyyliäni, mutta kaikesta huokui laatu ja tyyli.


Kylppäristä löytyi sellainen erikoisuus kuin sähköllä varustettu WC-istuin. Kyllä. Kaikenlaisia hyödyllisiä ominaisuuksia löytyi, kuten valaistu pytty (!), napin painalluksesta nouseva ja laskeva rengas sekä pytty oli myös lämmitetty (tämä ominaisuus osoittautui yllättävän mukavaksi). Erilaisia suihkumekanismejakin pöntöstä löytyi, mutta en uskaltanut kokeilla. ;)


Hotellihuoneesta löytyi matkaopaskirja luksusmatkailuun. Se ensin huvitti meitä suuresti, mutta lopulta luimme kirjaa paljonkin ja saimme sieltä runsaasti vinkkejä. Nimestään huolimatta kirja tarjosi tietoa aivan tavallisista nähtävyyksistä, ei pelkästään luksusmatkailusta. Hyvä idea mielestäni, että hotellihuoneesta löytyy laadukas kohdeopas.


Siellä sitä kirjaa tutkitaan...


Mustat aamutossut oli ihan pakko ottaa kotiin matkamuistoksi. Näillä voi hipsiä saunasta parvekkeelle vilvoittelemaan ja samalla muistella Budapestin matkaa. 


Otimme hotellin aamiaispaketin ja se kyllä kannatti. Aamiainen oli todella laadukas ja sisälsi paljon tuoreita hedelmiä, kasviksia, juustoja jne. Lisäksi joka aamu sai valita yhden annoksen aamiaislistalta, jolta löytyi erilaisia bageleita, munakkaita, ohukaisia ynnä muuta. Monissa aamiaisruuissa oli teeman mukaisesti aasialaisia makuja. Näytän muuten tässä kuvassa ihan järkyttävältä, pääosassa olkoon upea aamiaissali ja herkut, ei typerä ilmeeni.



Hotellilla oli myös todella kuuluisa ravintola ja lounge bar. Me kävimme nauttimassa siellä sunnuntaibrunssin, joka toimikin hieman erilaisella periaatteella. Saimme eteemme listan, josta sai valita annoksia niin paljon kuin ehti ja jaksoi syödä. Siis kuin all you can eat -buffet, mutta pöytiintarjoilulla. Listalla oli pelkkiä aasialaisia makuja, todella paljon susheja ja muutakin. Aivan ihana!


Ravintolan sisustus oli upea! Olen käynyt aiemmin Buddha-Barissa Pariisissa ja tämä noudatti täysin samaa linjaa.


Sisustuksesta puheen ollen, inspiroiduin alla olevan kuvan terassista kovin. Olisi mahtavaa joskus rakentaa tämän tyylinen omaankin kotiin.


Hotellilla oli myös Spa-osasto, jossa kävimme lillumassa miehen kanssa. Se ei ollut kuitenkaan mitenkään ihmeellinen, Budapestissahan kun on kylpyläkulttuuri aivan upea noin muuten, joten odotukseni olivat kenties turhan korkealla. Spa-osastolla olisi voinut ottaa erilaisia hoitoja, mutta jätin ne nyt väliin.

Lopuksi vielä kuva hotellistamme ulkoa päin (oikean puoleinen), aika vaikuttavan näköinen rakennus. Takana näkyy Gellertin kukkulaa Budan puolella.


Lämpimät suositteluni tälle hotellille, jos Budapestin suunnalla reissaatte. Muutenkin Budapest oli oikein mukava kohde viikonloppureissulle. Aiemman matkapostaukseni voit lukea täältä.

8 kommenttia:

  1. Ihana matkakertomus ja aivan upean näköistä! Heti alkoi houkutella loma Budapestiin. :) Toivottavasti saitte ladattua akkuja. <3
    -Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin viikonloppupyrähdykselle sinne vaan, suosittelen kyllä. Ja henkiset akut lataantuivat tehokkaasti samalla kun jalat käveltiin kipeiksi.

      Poista
  2. Olipa mukava lukea matkakertomus ja nähdä kuvia. Paikka on itselle vieras, mutta nyt mielenkiinto heräsi. Ihanat kuvat ja onpa teillä ollut hieno huone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia, Budapest on kyllä kiva kaupunkilomakohde mukavan lyhyen lentomatkan päässä, suosittelen!

      Poista
  3. Haluan Budapestiin ja juuri tuohon ihanaan romanttiseen hotelliin! Vähän toista kuin Lontoon hotellimme, hohhoijaa.
    Hieno matkakuvaus.
    Olen kuullut kehuja myös Krakovasta kaupunkikohteena, samoin Prahasta ja Dublinista. Olisihan noita kivoja paikkoja!
    Tukholmakin kiinnostaisi. Mennäänkö porukalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitten muuta kuin lentoja ja hotellia vaan varaamaan, Budapest on kyllä kiva kohde. :) Lontoo on tietty hintatasoltaan aika eri. Muuten iso-T:n mielestä Budapest muistutti paljon Prahaa, itse en ole siellä käynyt. Mut kivoja paikkoja on kyllä maailma pullollaan ja pahinta on, että matkakuume vaan kasvaa reissatessa. Tukholma porukalla olis kyllä tosi jees!

      Poista
  4. Iiiih!!! Kade!! :)
    Erityisesti vessanpytystä :D Japanissa kun tottui hetkessä siihen, että pytyn istuin on lämmitetty, niin karmealta tuntui Suomessa laskea ahterinsa KYLMÄLLE alustalle :D Ja usko pois, niihin suihkuihinkin tottuu, vaikka myönnän, että aika kauan kesti itselläkin uskaltaa kokeilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voin hei kuvitella, että lämmitettyyn pyttyyn NIIN tottuu, olisko hieman mahtava Suomen kylmässä talvessa.

      Poista

Ilahdun kommentistasi!