sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Kaksi kaunista


Halusin antaa tänä vuonna äidille jonkun oikein erityisen äitienpäivälahjan. Tiedän hänen haaveilleen tästä kirkkaalla vuorikiteellä koristellusta Kalevala Korun Pore-käädystä pitkään, joten valinta ei ollut vaikea. Itsekin olen tätä samaista kaunokaista käynyt hypistelemässä ja ihailemassa useaan otteeseen ja kuten olen jo aiemmin kertonutkin, musta versio tästä on ollut jo vuosien ajan yksi lempikoruistani. Sitten välähti! Miksen ostaisi meille molemmille samanlaisia? Ikään kuin tiimikaulakorut, tulevan äitiyden ja isoäitiyden kunniaksi. Toivottavasti lahjan saaja tykkää, itse ainakin tiedän jo saaneeni uuden korusuosikin.

 Lämpimät onnittelut ja ihanaa päivää kaikille äideille!

1 kommentti:

  1. Ihastuttava koru! Todellinen siron naisen monikäyttökoru, joka sopii moneen tilanteeseen ja asuun. Lahjansaaja hämmästyi ja liikuttui kauniista lahjasta ja hienoista sanoista.Kiitos! Olen ylpeänä mukana hienossa tiimissä.

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi!