perjantai 8. marraskuuta 2013

P.S. Mieti hävikkiäsi

Tällä viikolla on vietetty Hävikkiviikkoa, jonka tarkoituksena on miettiä keinoja vähentää ruokahävikkiä. Olen itse tehnyt töitä ruokahävikin eteen paljonkin työelämässä - vapaa-ajalla sitten hieman vähemmän. Liian helposti tulee tehtyä liikaa ruokaa, ostettua liikaa "varmuuden vuoksi" ja minun tapauksessani hyvin usein yksinkertaisesti otettua liian suuria annoksia, joita ei jaksa syödä. Tunnustatteko te näitä syntejä?


Olen todella tarkka jätteiden lajittelija ja pyrin muutenkin ottamaan ympäristöasioita huomioon päivittäisessä kuluttamisessani. Mutta ruokahävikki - sitä syntyy kyllä liikaa. Pienen lapsen kanssa hävikkiä syntyy ihan ihmeen paljon. Miten lapselle maistuukin yhtenä päivänä lohikiusaus maailman parhaiten ja toisena päivänä saa kipata koko annoksen roskikseen...?

Edes kauppa tai teollisuus eivät pysty kokonaan poistamaan ruokahävikkiä, eikä siihen kotitalouksienkaan ole realistista pyrkiä. Mutta vähentää sitä varmasti voi. Itse ainakin voisin tsempata ruokien tarkemmassa suunnittelussa ja siinä, että tähteet tulisivat syötyä. Samalla voi säästää melkoisen summan rahaa johonkin paljon kivempaan. :)

Lisätietoja ja vinkkejä hävikin vähentämiseen löytyy täältä ja täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommentistasi!