sunnuntai 29. joulukuuta 2013

FDS "secretsale"

Blogeja selaillessani törmäsin aleen, joka on vielä tänään voimassa. Kaikista varastossa olevista tuotteista saa nyt Finnish Design Shopissa -15 % alennuksen koodilla SECRETSALE15. Keräilin kollaasiin muutaman ihan minun näköiseni tuotteen, joihin alea voisi hyödyntää. Kaikki kuvat ovat FDS:n sivuilta.



- Olin jo oikeastaan päättänyt, etten toteuta tuota Secto-valaisinhaavettani vielä, mutta nyt tekisi mieli pyörtää päätös. Sen verran harvoin näitä valaisimia saa alennuksella! Puncto-valaisin (375 euroa) valkoisena olisi valintani. 

- Eilen juuri mietin, että ehkä sohvatyynyvalikoimamme kaipaisi päivitystä, jotain laadukasta ja pitkäikäistä sellaista. Mikäs olisikaan kauniimpi kuin Woodnotesin Rest-tyynynpäällinen (79 euroa), joka on samaa paperinaru-puuvillakangasta, jota mm. K-tuolissakin käytetään.

- Pikku-T:n duplovalikoima lisääntyi jouluna eivätkä kaikki palikat enää mahdu ompelemaani säilytyspussukkaan. Iittalan Meno-kassi on huopaa, joten sinne voisi heittää duplot kolistelematta. Valitettavasti tällä hetkellä ei ole M-kokoista kassia (49 euroa) varastossa ja luulen, että S on liian pieni.

- Ja sitten tuo kullanvärinen Design House Stockholmin Work-valaisin (219 euroa)... sille en keksi mitään tarvetta tai järkiperustelua, on vain yksinkertaisesti todella kaunis. 

Sanomattakin selvää, etten voi näitä kaikkia haaveita tältä istumalta toteuttaa, mutta ehkä jotain tulee vielä tämän päivän aikana klikkailtua "kotisovitukseen". FDS:n valikoimaa selaillessani mietin, että olen kyllä tainnut löytää oman sisustustyylini. Tykkään kyllä graafisuudesta, mutta liian suoraviivaista ei saa olla. Viihdyn pehmeissä sävyissä ja rakastan luonnonmateriaaleja kuten puuta ja pellavaa. Simppeli design miellyttää ja koriste-esineitä (tai ylipäätään tavaraa) pidän esillä varsin vähän, mikä tuo pehmeän sävyiseen tyyliin kuitenkin moderniutta. On ihanaa lukea tosi eri tyylisiä sisustusblogeja ja ihailla toisten tyylitajua - kuitenkin pitäen pään kylmänä ja mielessä sen, mikä on oikeasti se oma tyyli.
Mukavaa sunnuntaita!

2 kommenttia:

  1. Tykkään huopakassista ja muistakin haavetuotteistasi. Ehkäpä duploille joku rennompi laatikko voisi olla hyvä, mutta käsityökopaksi huopa sopisi. Pitäis vaan keksiä joku kiva käsityö!
    Onko muuten kahvista tullut hyvää uudella keittimellä? Toivottavasti!
    Mukavia vuoden viimeisiä päiviä, täällä Porissa paistaa aurinko ja lähden käymään kaupungilla pyörällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tullut kyllä todella hyvää kahvia, oikein pehmeää. :)
      Kunpa saisimme viimein sitä lunta... Hyvää vuoden ekaa päivää!

      Poista

Ilahdun kommentistasi!